Aloitetaanpa sillä ajatuksella, että pääsääntöisesti pidän vartalostani, hyvinä päivinä jopa rakastan sitä. Tämä onkin tullut blogin historian aikana ilmi muutaman kerran. Suurimman osan ajasta minulle riittää tieto siitä, että jaksan, voin hyvin ja pystyn tekemään kehollani haluamiani asioita. En ehkä osaa kärrynpyörää tai voi hakea malliksi, mutta se johtuu enemmän heikosta motoriikastani tai vartalon mallistani ja kasvoistani kuin painostani, onhan plussakoon mallimittelöitäkin olemassa.

Varsin hyvästä kehonkuvastani huolimatta television laihdutusohjelmat, joissa kahdestakymmenestä viiteenkymmeneen kiloa pudottaneen ihmisen elämä mullistuu, läheiset itkevät ilosta, (yleensä) nainen säteilee, hänelle teetetään uudet hampaat ja pari pientä kosmeettista leikkausta kuten uudet rinnat ja sitten kaikki ihmettelevät, miten hän on kuin uusi ihminen… Tietänette lajityypin?

Tuollaiset televisio-ohjelmat sekä julkisuuden henkilöiden painotilanteiden vatvominen, näin vältät joulukilot-oppaat, näin pääset kevät-kesä-syksy-talvikuntoon-ohjeistukset sekä kaiken maailman huuhaakuurit puskevat joka tuutista. Se pistää välillä miettimään, millaisessa hullujenhuoneessa oikein elämme. Onko kaikki fyysinen moninaisuus, luontainen laihuus tai pyöreys, lihavuus, vammaisuus, vanhuus, kehon kokemat muutokset (vaikkapa raskausaikana) vaiettu kuoliaaksi. Jos olette koskaan olleet uimahallissa, tiedätte,  etteivät ne ihmiset ole kadonneet mihinkään. Miksi he eivät siis saisi näkyä ja kuulua?

Satunnaiset yritykseni pudottaa painoa muutamalla kilolla jäävät yleensä ajatuksen asteella jo siitäkin syytä, että painon pitäminen edes samoissa lukemissa vaatii jatkuvaa asian pitämistä mielessä. Sitä eivät tunnu sellaiset ihmiset ymmärtävän, joiden täytyy syömällä syödä saadakseen painoa karttumaan. Itselläni kaikki paria aamu- ja iltapalavoileipää, jogurttia, ruokalalounasta ja salaattipäivällistä enempi tarttuu kiinni kuin pihka.

Kun käyn muutaman päivän risteilyllä, painoni normalisoituu ehkä kuukaudessa ellen ryhdy nälkäkuurille. Ulos syömään lähtemiset pitäisi suunnitella tarkkaan sellaiseen väliin, jossa ei ole lähettyvillä isompia juhlallisuuksia. Ja muutama päivä ennen ravintolapäivällistä sekä hetki sen jälkeen täytyy keventää ruokavaliotaan. Yhden vapaammin syödyn viikonloppupäivän jälkeen painoa on vaa’alla kaksi kiloa lisää.

Espanjan loman jäljiltä vaaka näyttää edelleen kilon enemmän kuin ennen matkaa, vaikka söin siellä vain aamiaisen ja kerran päivässä ulkona. Koetin lisäksi käydä juoksulenkillä, kävelyillä ja kuntosalilla. Että arvaatte varmaan, miksi ajatus siitä, että lomallahan saa syödä ihan mitä vaan ei oikein saa enää tuulta purjeisiini.

Neuvoja satelee. Juo tarpeeksi vettä. Kuukauden tehostetun juomisieni valvomisen ja armottoman vesikuurin jälkeen paino junnasi ja lähipiiri pilkkasi jatkuvaa pissalla juoksemistani. Kyllä urheilu auttaa. Hei jos haluatte kertoa, mihin väliin tungen lapsen kanssa vietettävän ajan (kyllä, haluan olla joskus läsnä!), opiskelutöiden tekemisen, partion ja kodinhoidon oheen enemmän kuin kolme tunnin mittaista hikiliikuntakertaa, tulkaa toki järjestämään kalenterini uudestaan.

Lapsena poljin aina joka paikkaan, osallistuin koululiikuntaan aktiivisesti, kävin parhaimmillaan neljänä iltana viikossa harjoituksissa tai peleissä, välillä lisäksi vielä juoksulenkillä ja olin silti aina pyöreähkö.

Puolen vuoden (lähes) täysimetys ja kokonaisuudessaan puolentoista vuoden imetys ei pudottanut raskauden jälkeisiä kiloja yhtäkään. Olen liikkunut nyt vuoden kahdesta neljään kertaa viikossa, ihan reippailla sykkeillä ja olen saanut sillä hinattua painoa alaspäin kaksi kiloa vuodessa. Tämä verrattuna aiemman vuoden lähes täydelliseen arkiliikunnan ulkopuoliseen liikkumattomuuteen. Eipä paljoa naurata.

Kehoni reagoi miinussapuskoilla painelemiseen todella huonosti. Päähän särkee, oksettaa, palelee, kiukuttaa ja huimaa. Mieheltä onkin tullut ohje, että kevyemmin saan syödä, mutten vähemmän, sillä sitä huonovointisuuttani ja raivoamistani ei kukaan kestä saman katon alla.

Olen miettinyt, tulisivatko ne ihmiset, joilla on tarve kommentoida painoani, sanomaan asiasta, jos tietäisivät, miten monessa kohtaa joudun ottamaan sen päivän mittaan huomioon. Jos menen illalla kylään, täytyy lounaalla jättää leipä pois ja aamupalalta jokin osa. Kotiin palattua ei voikaan enää syödä kuin hedelmiä, jätetään paistettu kananmuna seuraavaan aamuun. Tällainen ohimennen tehty tilannekatsaus päivän ruokakertymästä tulee jo ihan luonnostaan. Tasapainoilemalla päivittäisen ruokailun kanssa saan painon pidettyä samoissa lukemissa, millään laihdutuskuurilla en siis ole, koska en myöskään laihdu.

Anonyymina tai omalla nimelläkin huudellaan netissä, miten lihavat ihmiset ovat ällöttäviä eikä heillä ole itsekuria. He vaarantavat oman terveytensä ja antavat huonoa esimerkkiä. Paperillahan olen terve kuin pukki, ainakin jos raskaudenaikaisia testituloksia on uskominen. Sokerirasitustestissä arvot olivat mainiot, verenpaine on normaali tai vähän alhainen eikä kolesterolinkaan suhteen ole ongelmia. Lievä ylipaino on sitä paitsi tutkitusti terveellisempää kuin alipaino.

Meillä syödään aika terveellisesti ja yritän näyttää järkevissä määrin liikkuvan vanhemman mallia. Haluaisin tietää, päteekö sama oikeasti kaikkiin heihin, joilla sattuu vain olemaan hoikempi varsi ja alhaisempi painoindeksi?

Ja kaikki tämä pistää miettimään, olisiko vain helpompaa karistaa yltään kymmenen kiloa, vaikka sitten avioeron ja kevään opintojen reputtamisen uhallakin, että sopisi taas paremmin muottiin. Että voisi viimein lakata pohtimasta, onko juhlissa santsaaminen sallittu, jos on silminnähden syönyt jo joskus aiemminkin ja mitä kaikkea tämän kokoinen ihminen saa tehdä.

Sellaisia ajatuksia viikkoon, jolloin sosiaalinen elämä on vienyt mennessään, liikuntakerrat jäävät kahteen ja skumppa-aamiaisia, kyläilykutsuja ja itsenäisyyspäivänjuhlia pukkaa. Ensi viikolla syödään taas salaattia. Eipä minulla muuta.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ