Takaisin kiinteäksi läskiksi

Lilyssä on viime päivinä keskusteltu paljon vartalon löllymisestä. Laitan omankin korteni kekoon:
Olen aina ollut läski. Viime vuosina olen heilunut jokusen kilon lievän ylipainon puolella,
mutta suurimman osan elämästäni olen ollut läski vain päässäni.

Olen liikkunut koko lapsuuteni ja suurimman osan nuoruusvuosistani.
Aloitin lasten satu-tanssi-jumpalla, joka ei kyllä ollut minun juttuni, juoksin pitkin metsiä ja peltoja maalla sekä kaupungissa. Pelasin koripalloa, sählyä, pesäpalloa ja harrastin karatea. Kun aloitin lukion, liikunnan harrastaminen jäi omatoimisen lenkkeilyn, satunnaisen jalkapallon treenaamisen ja rullaluistelun varaan. Mukavuudenhaluiselle ihmiselle, jonka elimistö hylkii liikuntaa, tämä järjestely ei sopinut. Liikunta ei nimittäin ollut kovinkaan säännöllistä.

Koko ala-asteen pelasin koripalloa. Harjoituksia oli kolmesta neljään kertaa viikossa. Lisäksi oli pelejä ja turnauksia. Juoksin maastolenkkejä noin kerran viikossa. Viidennellä luokalla olin 171 senttiä pitkä ja painoin 68 kiloa. Olin vahvempi kuin suurin osa luokkamme hintelistä pojista. Sain neljän vuoden ajan kuulla useaan otteeseen päivittäin olevani ällöttävä läski, jonka pitää ostaa vaatteensa huonekaluverhoomosta eikä kukaan miespuoleinen henkilö voisi koskaan kiinnostua kaltaisestani ihrakasasta.

Ja sitten tuli murrosikä. Lantio levisi niin, että siihen repesi raskausarpia. Ensimmäiset minulle ostetut rintaliivit olivat C-kupilliset. Rinnoissakin risteili arpien kuviot niiden kasvettua muutamassa viikossa. Vaikka söin ja liikuin samalla tavalla kuin ennen, painoa tuli ikään kuin tyhjästä neljä kiloa. Terveydenhoitaja lohdutti rintojenikin painavan jo jonkin verran. Painoin 72 kiloa, tuo kammottu kymmenluku oli mennyt rikki. Suurin osa luokkamme tytöistä painoi alle 60 kiloa ja muisti mainita siitä erittäin usein.

Kun jossain vaiheessa, ehkä lukiossa, ymmärsin, ettei minusta tule koskaan kovin pientä ja siroa, olo helpottui. Pituutenikin on 172 senttiä, viitisen senttiä nuorten naisten keskipituutta enemmän ja lähemmäs kymmenen senttiä enemmän kuin kaikkien suomalaisten naisten keskipituus.

Koska pyöräilin paljon ja urheilin, reiteni olivat isot, mutta verrattain kiinteät, eivät sellaiset laihat ja käsivarrenpaksuiset, kuten ilmeisesti olisi pitänyt olla. Mitkään muut (koon 38) saappaat kuin kumisaappaat eivät menneet pohkeideni kohdalta kiinni. Naisten paitapuserot kiristivät rintojen kohdalta, jopa hartioista ja housut lantiolta, vaikka lantion luut olivat ihan pinnassa.

74 kiloisena olin normaalipainon ylärajalla, mutta mitattaessa myös lihasmassaa löytyi kiitettävästi. Käsivarret ja reidet eivät höllyneet eikä keskivartalossa ollut kovin näkyvää läskiä. Peruskuntoni oli hyvä ja jaksoin rasittavampiakin urheilusuorituksia ilman erityistä harjoittelua. Tuolloin juoksin muun muassa puolimaratonin tekemällä sitä ennen vain yhden harjoituslenkin.

Niin sanottu luonnollinen painoni on jossain 75 kilon tienoilla. Jos syön ravitsemussuosituksten mukaisesti (tarkan kalorilaskennankin perusteella sen verran kuin minun tulisi kuluttaa), sekä liikun jonkin verran, pysyn tuossa 75 kilossa melko vaivattomasti.

Jos koetan päästä tuon painon alle, minun täytyy liikkua reippaasti, syödä vähemmän kuin kulutan ja voin energiavajeen takia huonosti. Päätä särkee, oksettaa, väsyttää, en jaksa keskittyä ja palelen holtittomasti. Koetettuani muutaman kerran päästä tuon painon alle, olen todennut, ettei se ole viikkojen tai kuukausien sumussa elämisen arvoista.

Jos taas elän kuten viimeisinä parina vuotena, liikkuen vähän ja syöden säännöllisen epäsäännöllisesti enemmän kuin kulutan, paino nousee vääjäämättä. Viime kesänä huomasin painon karanneen 78 kiloon ja rutistin sen takaisin 76 kiloon. Juuri kun paino oli melkein normaalipainon rajoissa, huomasin olevani raskaana. Koetin raskausaikana syödä kohtuullisen terveellisesti ja välttää ylimääräistä syömistä, mutta silti painoa kertyi kiitettävät  kuusitoista kiloa. Joskus jopa lähes paastosin muutamia päiviä, mutta paino nousi silti.

Muutama kilo on vielä raskauden aikana kertyneitä läskejä jäljellä. Kuntoa parantaakseni ja loput löllyvät karistaakseni koetin aloittaa juoksuharrastuksen uudelleen, mutta polvet tekivät lakon. Ne kipeytyivät kipeytymistään, kunnes en enää päässyt kunnolla sängystä ylös ja portaiden kapuamisen sai unohtaa. Kävin lääkärissäkin ihmettelemässä polvieni tilannetta. Omalääkärini on itse aktiivinen juoksun harrastaja ja hänellä on useampi lapsi, joten hän otti huoleni vakavasti.

Hän totesi hiljattain lapsia saaneiden naisten tulevan usein lääkäriin samantyyppisten oireiden kanssa. Usein nivelien kipu on helpottanut itsestään kun raskaudesta on kulunut noin vuosi. Jatkuva univaje saattaa kuulemma pahentaa nivelkipuja. Lääkäri suositteli vahvistamaan polvia ympäröiviä lihaksia jollain vähemmän "tärisyttävällä" liikunnalla kuin juoksulla.

"Raskaana olevan keho erittää relaksiini-nimistä hormonia. Hormoni vaikuttaa niveliä ja nivelsiteitä  löysentävästi lisäten instabiliteettia koko kehossa ja erityisesti nilkoissa, polvissa..."

Pyörittelin asiaa mielessäni. Tuntui masentavalta, että nyt raskauden jälkioireina hajoavat jalatkin. Kun yrittää pitää huolta kunnostaan ja kehostaan, saa vain kipua ja turhautumista palkakseen. Kun lopetin viimein märehtimisen, päätin kokeilla crossingia, jota muistin koettaneeni kerran lukion liikuntatunnilla. 

Olen käynyt nyt neljänä viikkona yhdestä kolmeen kertaan viikossa crossaamassa. Polvet ovat kipeytyneet vähän, mutta eivät ollenkaan niin pahasti kuin juoksussa. Hiki on lentänyt, lihaksissa tuntunut ja paino lähtenyt laskuun. Ostinpa itseäni rohkaistakseni uudet treenikengät ja pari urheilutoppiakin. Ehkä oli syytäkin, sillä vuonna 2005 ostetut sisäpelikengät eivät oikein pysyneet laitteen "polkimilla". 

Minusta on mielenkiintoista, että olen nyt, yli kymmenen kiloa isokokoisempana, tyytyväisempi itseeni ja onnellisempi omassa kehossani kuin tuolloin ennen murrosikää ja sen aikana. En jaksa itkeä kilojani tai harmitella ulkomuotoani. Liikunnankin aloitin uudelleen ensisijaisesti saadakseni lisää energiaa, parantaakseni kuntoani ja tullakseni terveemmäksi, en minkään itseinhon puuskan sivuoireena.

Ympäristöllä on iso vaikutus asiaan. Nuorempana sain kuulla päivittäin olevani ruma ja lihava, nykyään saan kuulla ja kokea olevani hyvännäköinen. Suvussani on ihmisiä, joiden mielestä olen häiritsevällä tavalla lihava, muttei onneksi ketään sellaisia, joiden mielipiteellä olisi kauheasti väliä.

Huomaan olevani oikeastaan melko itsevarma nykyään. Viihdyn kehossani hyvin enkä häpeä sitä. Minun tehtäväni ei ole olla jonkin tietyn porno- ja muotiteollisuuden luoman ideaalinaisen näköinen. Elämässäni on paljon olennaisempiakin asioita. Haluan nauttia elämästä ja voida hyvin. Jos kehoni ei voi hyvin, en voi pitkällä tähtäimellä nauttia elämästäkään. Normaalipainoon pyrkiminen pikkuhiljaa on mielestäni ihan hyvä tavoite. Vaihteluväli normaalipainon ylä- ja alarajan välillä on niin suuri, että näillä ei-niin-massiivisilla lihaksilla siihen mahtuminen on täysin mahdollista.

Kuvassa painoa on noin 78 kiloa itseensä tyytyväistä naista - ja lihasta varmasti enemmän kuin nykyisellään.

 

 

Tavoitteena olisi päästä vähintäänkin takaisin tuohon 78 kiloon, mielellään 75 kiloon ensi vuoden aikana. 
Katsotaan, miten joulun syömingit ja tulevat reissut vaikuttavat nyt mukavasti laskuun lähteneeseen painoon.
Joulunalusviikolla ja välipäivinä olen luvannut itselleni käydä joka tapauksessa kaksi kertaa treenaamassa.

 

Kuva: Nina Dodd

 

 

Kommentit

HelloAochi

Mulla tavoite on aikalailla sama - haluaisin 176-senttiselle kropalleni painoa alle 85 kiloa, mielellään alle 80. En jaksa unelmoida mistään kuudestakymmenestä kilosta, koska se on epärealistista kohdallani eikä edes kovin kaunista. Olen painanut parikymppisenä noin 62 kiloa ja olin silloin laiha, en normaali. Onneksi olen nyt vanhempana tajunnut ettei oikean aikuisen naisen paino kuulukaan olla niin vähän, varsinkaan jos pituutta on keskivertoa enemmän ja vartalon muoto ei ole tyyppiä tikku.

 

P.S. Olet todella kaunis, nyt ja tuossa kuvassa - mutta tiedät sen toki itsekin.

Silkkitassu

Todella kaunis olet!

Itse olen nykyään myös itseeni suurimmalta osalta tyytyväinen. Pääsin toivepainooni 55 kiloa jokunen vuosi sitten, nuorena olin aina pieni ja alipainoinen (45 kiloa oli aika normaalipaino yläaste ja lukioikäisenä), mutta terveydenhoitaja oli todella mukava ja totesi aina vain, että "Tuo taitaa olla teillä suvussa, äitisi kasvukäyrä näytti ihan samalta".  Mutta kyllä siitä sai kuulla muilta sit naljailua. Milloin olin kääpiö ja milloin mikin. Rinnatkin olivat aina vain 60AA tai 65A, joten sekään ei ollut kovin pop-juttu.  Nyt pituutta on 163,5 cm (en muuten ollut luokan lyhin edes yläasteella, mutta minä olin se jota siitä kiusattiin kun olin laiha), rinnat edelleen jotain 70A, tosin omistan myös B-kupin rintaliivejä, riippuen ihan mallista (tosin olisi ehkä aika käydä päivittämässä näitä..voi olla että käytän nykyään liian pieniä..). Lukioaikana sain mukavasti lihasmassaa, kun harrastin karatea neljä vuotta aktiivisesti. Lukion jälkeen harrastus loppui ja tilalla on hyötyliikunta, eli lenkkeily töihin ja takas sekä pyöräily. 

Tärkeintä on, että on onnellinen siihen mitä on. En tahtoisi enää nykyään edes omistaa isompia rintoja saati olla tätä pidempi ja olen nykyään ihan rakastunut minun kihariin hiuksiini, vaikka se nuorena oli ihan HIRVEÄÄ! :))))

Vierailija (Ei varmistettu)

Toivottavasti moni näkee, miten hyvältä 78-kiloinen nainen näyttää! Että kaikki eivät tosiaan ole viisikymmentäkiloisia.

nansk

Vau, olet tyrmäävän upea!

Vierailija (Ei varmistettu)

miten vislataan kirjottamalla?! Whitwhiuuu..what a woman!!!

Ella F.
Siperian Ella

Olet valtavan kaunis!

Hieno teksti. Munkin ensimäiset rintsikat ovat olleet C-kuppia. Mä olen tuntenut vähän huonoa omaatuntoa siitä, kun oikeastaan ei mua mun paino juurikaan kiinnosta, tässä juuri normaalipainon ylärajalla kiikkuessa (siis painoindeksin mukaan) . Se kiinnostaa, että meneekö omat lempivaatteet päälle, ja nyt ne vielä menee. Tosin lukiolaisena painoin melkein kymmenen kiloa vähemmän, vaikka olen aika pitkään ollut tämän pituinen :/ Toisaalta, jos lukioajoista on kohta 17 vuotta aikaa, niin kannattaako sitä haikailla?

Saako kysyä, oletko ollut ihan mallina, vai missä yhteydessä tuo hurmaava kuva on otettu?

Amma
Why you little!!

Ihana!! Amazoninainen olen minä myös, en varmaan ole yläasteen jälkeen painanut alle 65, nyt imetyksen myötä paino on noin 68, mikä mulle on jo aika vähän, yleensä tuossa 70kg:n hujakoilla pyörinyt. Olen malliltani tasapaksu paitsi boobsien kohdalta. Mulla ei siis ole lantiota, vyötäröä tai takapuolta vaan kaikki muoto on tisseissä. Mut silti, mua ei omassa kropassa häritse kuin ainaiset jenkkikset, mutta onneksi nykyisin myydään semmosia housuja jotka yltää niiden yli eikä tee muffinssia kun jää alle. Kurvit kunniaan, musta ei saa pientä tekemälläkään, sen takaa jo tuo 175cm pituutta. Ja kun on isoluinen, niin minkäs teet..

phocahispida

HelloAochi: Painotavoite on tosiaan ihan oman pään takia hyvä olla omaan pituuteen ja vartalon malliin suhteutettu. Kaikille ei tunnu silti olevan ihan selvää, että 80kg näyttää ihan erilaiselta 175 senttisessä naisessa kuin 165 senttisessä naisessa... Sitten itketään, kun ollaan yli 70kg ja hirmuisen lihavia, kun 15cm lyhyempi kaverikin painaa 50jotain kiloa. Kummallista. ;)

Ruusu: Olo on kummasti parempi, kun on oppinut tykkäämään itsestään. Toki huonoja päiviä on, mutta onneksi vain muutama vuodessa.

Silkkitassu: Mielestäni on tosi mautonta heitellä sellaisia "Syö vähän, ettet heti kuole, jos tulee sota." tai "Laitan sut Stigaan vetonaruksi." on ihan yhtä lailla mauttomia ja asiattomia kommentteja kuin toisen pyöreydestä huomauttelu. Tosi eri pituiset ja painoiset ihmiset voi olla kauniita. Mun olisi vaan tosi vaikeaa kuvitella olevani pieni, laiha tai siro, kun en ole koskaan ollut sellainen.

Ehkä sitä tulee kaiken kaikkiaan armeliaammaksi itseään kohtaan ja oppii arvostamaan omia erityispiirteitään, kuten kiharia hiuksia, kun tulee hieman ikää ja varmuutta omaan olemiseen. 

louna: Vanhat tädit muistaa pula-ajan ja on huolissaan, kun pitää syödä varastoon. ;) No ei kyllä mikään paras selitys toisille huomauttelemiseen.

Ella F: Apua mähän unohdin tuon vaatepointin kokonaan. Itselläni on pari nippanappa sopivaa ihanaa vintagemekkoa kaapissa ja nuo pahuksen pari kiloa on juuri sellaisissa paikoissa, etteivät ne näytä hyvältä. Haluan ne takaisin käyttöön myös. Siis se hyvän olon ja jaksamisen ohella tietysti... Krhm.

Amma: En tiedä, onko se jokin itsensähyväksymispsykologinen puolustusmekanismi, mutta mielestäni amazoninaiset on kyllä aika kivoja!

Ja kollektiivisesti kiitokset kehuista. Kun trendinä tuntuu olevan BMI 14-15, niitä ei saa ihan jatkuvasti. ;)

Mamma
Mamman Sähkövatkain

VAu. upea kuva ja oot kyllä rohkea :)

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Näytät upealta! Melkein voisi sanoa samat sanat, mutta sillä erotuksella, että ole hitusen sinua lyhyempi. Niveletkin on alkaneet reistailla raskauden jälkeen ja olen valittanut, että askelkyykyissä tuntuu kun polvet poksahtaisivat. Nyt, kiitos sinun tiedän syynkin!

phocahispida

Mamma:
Pitkään mietin kyllä kuvan julkaisua, mutta totesin Puolivuotiskatsauksessa olevan jo rintaliivilliset tissit ja keskivartalo paljaana sektioarpeen asti ja Kyprokselta bikinikuvia, joten tässä kuvassa on itse asiassa vähemmän paljasta pintaa. :D

Koska kuva on mielestäni ihan hyvällä maulla otettu, enemmänkin sellainen hyvän mielen kuva kuin pornahtava, en kokenut sitä liian ...häiritseväksi. Alastonkuvia en kyllä ajatellut netissä esitellä! Lupaus. ;)

phocahispida

Nonariina:
Voihan tuolle nivelongelmalle olla jokin muukin syy, mutta lääkäri kehotti katsomaan ja kehittämään tukevia lihaksia ja ellei ongelma poistu ajan kanssa, tulemaan uudestaan. Hoito-ohjetta noudatellaan. :)

Siinä oli muuten positiivinen hoitokokemus, kun tuli kuulluksi ja lääkäri tuntui aidosti pohtivan, mistä kiikastaa, suositteli urheilulajeja ja lihashuoltojuttuja ja määräsi muutamat laboratoriokokeetkin (mm. kilpirauhasarvot).

phocahispida

Ja otatutin kuvat ennen raskautta, vuonna 2011 Nina Doddilta lahjaksi sekä itselleni että miehelle.

Kristaliina
Puutalobaby

Muiden kommentteja tässä tulee nyt toistettua, mutta: VAU! Näytät terveeltä ja jotenkin... ...tasapainoiselta. Uskon, että jokaisella ihmisellä on se oma "hyvän olon paino", joka ei välttämättä ole mitenkään mihinkään painoindekseihin sidottu. Joo. Näytät todella hyvältä ja hyvinvoivalta tuossa.

phocahispida

Kristaliina:
Olen kyllä jotenkin sellainen, että otan tuosta virallisesta painoindeksistä kauhean stressin.
Paljon pahemman kuin mistään mainoskuvien, elokuvien tai musiikkivideoiden misuista.
Muistan tuijottaneeni jo lapsena masentuneena mummolan saunarakennuskessa olevaa, vaakaa, jonka astinlaudalla oli asteikko miehille ja naisille. Siitä pystyi lukemaan, mikä on minkäkin mittaisen ihmisen ihannepaino. Ja aina painoin liikaa. Rrrraumat jäi. ;)

Näin isompana ja isompana olen vähitellen alkanut omaa kehoani kuunnellen uskoa että on olemassa jonkinlainen, kuten sanoit, hyvän olon paino. Mulla sen hyvän olon paino heijaa noin neljän kilon haarukassa (74-78kg). Lienee ihan realistista saada vuodessa jumppailtua muutama kilo pois ja päästä vähintäänkin takaisin tuohon hyvän olon painon ylärajaan.

Eee (Ei varmistettu) http://onnelliset-kohtaa.blogspot.com

Susta huokuu sellainen itsevarmuus, näytät todella upealta! :)

mmmmmmn- (Ei varmistettu)

itsellä pituutta myös 172cm. paino tälllä hetkellä 52,7, mutta 50 on oma tavoite.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vau!!
Oli vähän yllättävä kun sairaanhoitajatäti sanoi ohi mennen "kun sinä olet nuin hoikka..." Hämmennyin ihan. En siis ole valtavasti ylipainoinen mutta kymmenen kiloa vähemmän olisi hyvä, minulle. Lähinnä onglemana on sopivat housut joita ei löydä kun reidet ja persus on iso ja kun pituutta on niin vähän joten aina edessä on lahkeiden lyhentäminen, tottakai on D-mitoitettuja housuja, mutta harvoin ne on kivoja.

Olisinpa tyytyväinen itseeni tällaisena.

PS. offtopic "Kirjoita kenttään listan neljäs sana/Write the fourth word in the box below: "juttu matkailu musiikki sistustus ruoka"

SISTUSTUS :D mietin että miksi se herjasi mutta sitten huomasin että pieni kirjoitusvirhe löytyy

Pakkohan tätä on itsekin kommentoida. Näytät upealta, erittäin kauniilta ja naiselliselta! Loppuvat ylistävät adjektiivit kesken. :D

Samaistuin myös kirjoitukseesi täysin. Oma menneisyyteni on kuin kopio kokemuksistasi. Se on jännä, mitkä asiat ihmisen mieleen jäävät. Muistan varmaan ikuisesti, kun ala-asteella oli terveystarkastus, jossa vuoron perään käytiin. Yksi pieni ja siro tyttö tuli onnesta hyppien takaisin tarkastuksesta ja ilmoitti innoissaan olevansa alipainoinen. Itse 176-senttisenä sain kuulla päivittäin samoja ikäviä kommentteja kuin sinä. Ikäni olin urheillut ja se näkyi; reidet olivat, ja ovat yhä erittäin vahvat. Kroppa muutenkin lähempänä muotoa amatsoni kuin huippumalli. Lapsuuden kokemukset määrittivät ainakin minun ajatusmaailmaani hyvin pitkään, ja matka itsensä hyväksymiseen on ollut kivinen. Nykyajan ideaalinaisihanteeseen kun en koskaan tule "mahtumaan", joudun myöntämään vieläkin välillä ajattelevani kuin se 10-vuotias tyttö, jolle kaikki kertoivat kuinka hänessä on jotain vikaa.

phocahispida

 

mmmmmmn-:
Meitä on moneksi. Osa on luonnostaan todella, hoikkia jopa alipainoisia. 

Täytyy silti todeta, että tuolla kahden kilon pudotuksella pääsisit lievästä alipainosta kauniisti merkittävän alipainon puolelle. Terveydellisten näkökulmien valossa siis yhtä tavoiteltavaa kuin se, että koettaisin lihottaa itseni lievän ylipainon puolelta merkittävän ylipainoiseksi.

Olemme monella tapaa samassa veneessä: Siinä missä ylipaino lisää sydän- ja verisuonitauteja, ei lieväkään alipaino ole terveellistä. Pitkittyessään se haurastuttaa luustoa, heikentää ajattelukykyä ja muuttaa hormonitoimintaa. Alipainoon liittyy myös usein psyykkisiä oireita kuten masennusta, ahdistusta, kiukkuisuutta ja unettomuutta.

Sekä yli- että alipaino myös tyhmentää: Yli- tai alipainoiset aikuiset menestyvät muistia ja muita mielentoimintoja mittaavissa testeissä normaalipainoisia huonommin. Laajassa yhdysvaltalaistutkimuksessa, johon osallistui koehenkilöitä myös Euroopasta, henkilöt, jotka olivat ylipainoisia vähintään kahtena mittauskertana, pärjäsivät normaalipainoisia huonommin muisti- ja Mini-Mental-testeissä. Alipainoiset saivat normaalipainoisia huonompia tuloksia päättelykykyä ja sanasujuvuutta mittaavassa testissä ja Mini-Mental-testissä.   

Siinä missä merkittävä ylipaino vaikeuttaa raskaaksi tulemista, niin vaikuttaa alipainokin:
Alipaino aiheuttaa hormonierityksen häiriöitä ja alipainon vaikutuksista hedelmällisyyteen on olemassa lukemattomia tutkimuksia erityisesti naisia koskien. Alipainoon liittyy yleensä häiriö aivolisäkkeen toiminnan säätelyssä niin, että aivolisäkkeestä ei alipainon aiheuttaman stressitilanteen vuoksi erity normaalisti gonadotropiini-hormoneja, jotka säätelevät munasajojen toimintaa. Vakavimmissa häiriöissä kuukautiset jäävät kokonaan pois. Elimistö ”tietää” että tällaisessa tilanteessa ei ole hyvä tulla raskaaksi.  

Lisäksi aliravitsemustilaan sinänsä liittyy ravintoainepuutoksia, jotka estävät raskauden alkamisen. Vaikka paino palautuisi normaaliksi, ei kuukautiskierto parane samassa tahdissa, vaan usein tarvitaan apua raskaaksitulossa jopa vuosien kuluttua.  

Alipaino ja hento ruumiinrakenne altistavat myös vakavalle osteoporoosille. Luu ja luusto kuormittuu ja vahvistuu sitä enemmän, mitä suurempaa massaa se kantaa. Myös rasvakudoksessa muodostuva estrogeeni suojaa luustoa haurastumiselta. Matala paino ja hento ruumiinrakenne ovat osteoporoosin ja murtumien riskitekijä.   Alipainon aiheuttamat hormonihäiriöt voivat aiheuttaa aikaisemmin alkavat vaihdevuodet. Vaihdevuodet vähentävät estrogeenin eritystä naisen elimistössä, mikä kiihdyttää luumassan häviämistä. Aikaisin alkavat vaihdevuodet nostavat osteoporoosiriskiä varhain ja luuta ehtii siten heiketä pitkään.  

Lisäksi luumassaan vaikuttavat myös kuukautishäiriöt. Nuorten tyttöjen ja naisten toistuva laihduttaminen tai rankka fyysinen harjoittelu voi vähentää estrogeenituotantoa aiheuttaen kuukautishäiriöitä. Luuston kehitys ja kasvu hidastuvat, ja riski luun haurastumiseen ja hajoamiseen kasvaa.  

Mutta tämän varmasti tiesitkin. Enkä usko, että terveydelliset seikat vaikuttavat tavoitteisiisi tai minäkuvaasi, joten niillä tuskin on merkitystä.  

Eee:lle ja muille kiitokset kehuista.

Vierailija: Olen oman pääni osalta todennut että on kaksi vaihtoehtoa. Joko olla tyytyväinen itseensä tai pikkuhiljaa muuttaa liikunta- ja ruokailutottumuksiaan haluamaansa suuntaan. Se että harmittelee asioita, muttei muuta niitä, saa ainakin itselläni aikaan vain tukkoisen ja voimattoman olon.  

amelia: Lapsuuden kokemuksilla on kyllä järjettömän iso vaikutus siihen, miten itsensä kokee aikuisena. Onneksi missä tahansa vaiheessa elämää saadut positiiviset kokemukset vievät ajattelua eri suuntaan.

Saga (Ei varmistettu)

Herran jumala mikä kissa!

Koskakohan me muijat herätään kuuntelemaan omaa kehoamme sen sijaan että koitetaan väkisine mennä johonkin muottiin.

Adiina
Helmiä ja vadelmia

Olet kyllä kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisestikin ja lisäksi erittäin rohkea. :) Tuolla kirjoituksella toimit esimerkkinä monelle tytölle. On kaunista, kun nainen on itsevarma ja viihtyy omassa kehossaan.

Itse olen 171 cm pitkä ja vaa-alla en ollut käynyt melkein kymmeneen vuoteen ennen äitiysneuvolaa. Siellä lukemat tuli melkoisena järkytyksenä. Mielestäni on kuitenkin tärkeämpää miltä oma peilikuva näyttää kuin mitä vaaka näyttää. 

Elina U.
Lentoaskeleita

Huhhu, wau!! Ihan pakko nyt sanoa, että sinussa on mielestäni jotenkin erittäin paljon samaa kuin Mad Men -sarjan kaunottaressa Christina Hendricksissä. 

Ihan loistavaa tekstiä myös, minusta ihmiset jotka ovat sinut itsensä ja kroppansa kanssa ovat kauneimpia kaikista. Minulla on välillä vielä matkaa tuohon mielentilaan, mutta jollain tapaa äidiksi tuleminen on opettanut suhtautumaan kroppaani hellemmin. En ole enää yhtä ankara itselleni kuin joskus, ja olen oppinut jopa tykkäämään vartalostani (vaikka kyllä niitä rumaläskijahiuksetkinhuonosti -päiviä on kyllä edelleen välillä).

phocahispida

Saga: Aika harva työskentelee sellaisella alalla (mallit, missit, urheilijat, tanssijat tms.), että kropan pitäisi olla juuri tietyn näköinen tai huippukunnossa. Henkinen ja fyysinen hyvä olo, jaksaminen ja mahdollisimman hyvin itselle sopiva ruokavalio ja liikunta riittävät useimmille.

Adiina: Minusta olisi ollut mukavaa, jos joku olisi tullut sanomaan 12-16-vuotiaalle minulle jossaijn vaiheessa, että hei tulet pitämään itsestäsi muutaman vuoden kuluttua, kyllä se siitä.

Minulla oli pitkään kausi, jonka aikana en käynyt vaa'alla, vaan terveellistin syömisiä, jos vaatteet alkoivat kiristää. Nyt kun olen aloittanut treenaamisen, on kiva käydä kurkkimassa sen vaikutuksia myös puntarin puolelta peilin lisäksi.

Rosanna: Oih miten kauniisti sanottu! Siinä on nainen minun makuuni. ;)
Pidin omasta kropastani pääpiirteissään jo ennen raskautta ja vaikka se ei kohdellut kehoani mitenkään hellästi, ei se ole ainakaan vähentänyt omissa (hieman venyneissä) nahoissani viihtymistä.

Toisto mutta olet kyllä upea! :) Itse olen aika pieni pituuden ja kai painonkin puolesta mutta mä oon ottanut sellasen lähestymistavan, että käyn vaa'alla vain kerran viidessä vuodessa. Elämä on paljon helpompaa ja ressittömämpää. Ja niiden 5 vuoden välein (siis suurinpiirtein) ku oon käynyt on paino vaihdellut maksimissaan 3kg, joten kaipa se keho lopulta hakeutuu omaan painoonsa kun sen antaa siihen hakeutua = syö hyvin mutta terveellisesti. Oon tosin huomannu peilistä, että mä taidan aina syksysin hiukan kerätä painoa ja keväsin taas automaattisesti hoikistun. Kroppa hakee talveen lämpöä.

phocahispida

NinaMaria: Olen silloin tällöin lueskellut blogiasi ja liikunnallisen elämäntavan valinneena ei vaa'alla tarvitsekaan juosta jatkuvasti.

Itse repsahdan helposti syömään ja lepäämään jos stressaa. Silloin lihon, en mitään kymmeniä kiloja vaan viiden kilon haarukassa mennään: Välillä pitää hieman karsia ylimääräisiä syömisiä joksikin aikaa ja palauttaa taas rutiinit raiteilleen, etsiä hyvää oloa liikunnasta ja muualta kuin ruoasta. Siinä hommassa vaaka on hyvä apu, kun jaksan harvoin ruveta laskemaan mitään kaloreita...

Mamma
Mamman Sähkövatkain

Ei todellakaan ole  huonolla maulla otettu kuva. aivan mahtavan ihana kuva :)

phocahispida

Mamma: Sain kyllä eräältä asianosaiselt kommentin kuvien saapumisen jälkeen, että olisivat ne saaneet olla mauttomampiakin. Hmmm... :DD

iity-
Puolivahingossa

Kuulosti niiiin tutulta toi teksti, missä kerroit ongelmista polvien kanssa!

Mun polvet meni pari vuotta sitten, kun noin 500kg hevosta kaatu jalkojen päälle ja niihin aikoihin paljon liikkuvalle tuntu maailmanlopulta. Opin polvien kanssa elämään, eikä ne enää häiritse ollenkaan. 
No kuitenkin, loppuraskaudessa lonkat sano ittensä irti. Lääkärit sano niiden palautuvan synnytyksen jälkeen, mutta eipä oo tullu edistystä.
Lenkkaan iltasin hampaat irvessä, kumpikin lonkka ''muljahtaneena'' (siltä tuntuu) ja  tuskailen kivun kanssa. 

Jälkitarkastuksessa käskettiin ottaa fyssariin yhteyttä, mutta viivyttelen kokoajan miettimällä, että ehkä ne kohta parantuu.. 

phocahispida

iity-: Huh, kuulostaa hurjalta tuo lonkkien muljuminen!
Jos kunnalliselta puolelta saa fyssarin mielipiteen, kannattaa tarttua tarjoukseen,
nyt kun voi vielä selkeästi pistää vaivan raskauden piikkiin.

iity-
Puolivahingossa

Joo, käskivät yrittää terveyskeskusken kautta, kun tulis varmaan halvemmaks. Jos nyt kuukauden tässä vielä odottelis tapahtuuko parannusta..

HelloAochi

Oliko sulla muuten tuossa kuvauksessa oma asu/kengät mukana ja hiukset laitettu, vai neuvoiksi kuvaaja, mikä toimii parhaiten?

phocahispida

Omia alushepeneitä oli mukana moniakin erilaisia. Olen hamstarannut alennusmyynneistä kaikenmaailman korsetti- ja bodyvirityksiä. Ei tule arjessa kamalasti käytettyä. :D

Hiukset vedin nutturalle, kun ajattelin, etten jaksa, miettiä, ovatko kuvassa kasvoilla tai jotenkin muuten hassusti.
Kuvassa oli käytössä tuo megakukka ja joissain kuvissa lintuhäkkihuntu, mikä oli häissäkin käytössä. 

Samat kengät oli kaikissa kuvissa, nekin ovat ihan omat. Joissain kuvissa olikin vaan kengät. Kuvaaja sanoi vaan, että korkokengät kannattaa ottaa. Lyhyt- ja persjalkaisena kannatin itsekin ajatusta. ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hieno kirjoitus!

Ihmettelen nykyään hirveästi sitä, miten naiset ovat niin älyttömän ankaria itseään kohtaan, vaikka ei siitä montaakaan vuotta ole kun itsekin tuijotin läskejäni inhoten peilistä ja vannoin laihduttavani ainakin pari kiloa "kesään mennessä" ja muuta typerää. Tiedän, että jotkut arvioivat myös muita yhtä tarkalla silmällä, mutta ainakin minun tuttavapiiriini kuuluu vain ihmisiä, jotka hyväksyvät ja arvostavat muita sellaisina kuin ovat. Aloin pari vuotta sitten, päättäessäni toipua pitkäaikaisesta masennuksesta lopullisesti, tajuta sen, että ihmisen kannattaa ihan oikeasti rakastaa itseään ihan samalla tavalla kuin muitakin - miksi muut olisivat jollain tapaa eri asemassa esim. kropan hyvyyden suhteen kuin minä? Itsekään en ole koskaan dissannut muita ulkonäön perusteella, vaan käytös on aina ollut ratkaiseva tekijä siinä, pidänkö jostakusta vai enkö.

Olenkin hiljalleen päätynyt siihen tilanteeseen, että koen itseni erittäin kauniiksi enkä jaksa murehtia muutamasta ylipainon puolelle menevästä kilosta (kuten sinäkin, olen 23-vuotias koko lapsuutensa liikkunut nainen, tosin lapsia ei ole enkä halua hankkiakaan :)). En ole meikannutkaan pariin vuoteen kuin ehkä joihinkin suuriin juhliin muutaman kuukauden välein, enkä ole enää nykyään pahemmin kiinnostunut siitä, mitä puen päälleni. Olen seurustellut saman ihanan miehen kanssa kohta 7 vuotta ja tiedän hänenkin rakastavan minua juuri sellaisena kuin olen - ja kun tämän lisäksi mua tullaan vähän väliä esim. Baarissa iskemään kun olen viettämässä iltaa kaverien kanssa meikittömänä milloin missäkin vaatteenriekaleissa, tiedän tasan tarkkaan, että miehetkään eivät ole kiinnostuneita siitä, kuinka pynttäytynyt tai hoikka olet.

Loppukaneetti: hyväksykää itsenne samalla tavalla kuin hyväksytte muutkin ihmiset. Se vaatii pitkällistä opettelua, mutta on sen arvoista.

- Milla

phocahispida

Milla:
Voin omalta osaltani sanoa, että pahimmat ulkonäkökriisini ovat takanapäin ja se on ihanaa!

Terveys, hyvä olo, nauru, ilo ja rakkaat ihmiset merkitsevät niin paljon enemmän kuin lyhyet silmäripset tai selluliitti. <3

Itsensä rakastamisen tiellä on hyvä jatkaa.

Späcket (Ei varmistettu)

Ah, ihanaa! Tämä vanha postaus löytyi sattumalta, mutta kirjoitat juuri siitä mitä minäkin olen kokenut! Koulussa haukkuivat ihraksi koska olin 176cm / 75kg. Kasvupyrähdyksen loputtua paino putosi miltein itsestään, innostuin liikunnasta, ja paino oli n 65kg joskus 17-19v. Olin silloin mielestäni valmiiksi kehittynyt (lantio, rinnat), mutta hupskeikkaa, levenin entisestään, ja nyt 28v normaalipaino on kahden puolimaratonin jälkeen n 72kg. Kasvuikäisenä olin pullea, mutta sen jälkeen hoikka. Olen harteikas, leveälanteinen, enkä millään lailla sovi mihinkään vaatteisiin, aina on liian kireää ja lyhyttä, vaihtoehtoisesti liian isoa. Ja vannon, että monen mielestä olen kai "läski". Nyt raskaana, joten mietityttää mihin suuntaan se vie kehoani. Yritän kuitenkin ottaa kehonmuutokset olankohotuksella ja ajatella, että ne ekstrakilot voi vaikka kävellä pois.

phocahispida

Me ollaan kaikki niin eri mallisia; Tosi harvaa esimerkiksi otetaan edes valmennettavaksi niihin paljon puhuttuihin bikinifitnesskisoihin. Rakenne kun voi olla vääränlainen. Pointtina ehkä se, että monessa lajissa ymmärretään rakenteen/mittasuhteiden/yleisen kookkauden merkitys, kts. esim. yleisurheilukentän kehonmallien kirjo eri lajien välillä, mutta miksi sama ajatus ei siirry arkiajatteluun?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.