Isänpäivän paketteja ja kortteja sekä arvonnan voittaja
Isänpäivän valmistelut ottivat aimo harppauksen eteenpäin, kun sain isäni paketin valmiiksi – ja selvisin vain yhdellä pakettinarusta saadulla viiltohaavalla. Ennätys! Ehdin kääriä ja teippailla sormeni lisäksi kasaan myös mieheni isänpäivälahjan, josta vain toinen osa on paketoitavaa materiaa ja toinen on korttiin lahjakorttina kirjattua omaa aikaa tulevalle vuodelle.
Pakettien ja korttien tyyleiksi valikoituivat tällä kertaa melko maanläheiset ja hillityn väriset paperit pienillä koristuksilla kuorrutettuna. (Olen muuten alkanut vuosien mittaan pitää voi- tai voimapaperiin käärityistä paketeista koko ajan enemmän.)
Washi-teipeillä, pakettikorteilla ja nauhoilla saa lisättyä näyttävyyttä ilman että kokonaisuudesta tulee liian levoton. Sydänsinetti on tehty kirjoitusvirheiden paikkaamiseen tarkoitetulla tökötillä. Polkka Jamin hauskat ruoka-aiheiset kortit hankin Habitaren reissulta.
Millaisia paketteja teidän kätköistänne löytyy vai onko lahja-asia vielä vaiheessa?
Lähdemme viikonloppuna pikareissuun ja palaamme isänpäivän aamuna lähteäksemme melkein heti käymään kummankin vanhempien luona kyläilemässä. Suurempia siivoamisia tai ruoanlaittoja en siis joudu isänpäiväksi tekemään. Jos miehelle ostaisi illaksi sipsiä tai juustoja, sen pitäisi riittää, sillä sunnuntain ohjelmassa lienee kakkukahvit jos toisetkin.
Lumoavan miesten koru on arvottu ja voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Arpa osui Miukun kommenttiin:
”Osallistumalla tähän arvontaan haluaisin muistuttaa nykyajan perheiden monimuotoisuudesta, sekä osoittaa arvostusta veljelleni, joka joutui hautaamaan rakkaan tyttöystävänsä syyskuussa. Samalla jäi äidittä pieni ihana poika. Poika, jota veljeni on kasvattanut kuin omaansa, olematta tämän biologinen isä. Omassa mielessäni veljeni on todellinen soturi ja suojelija, sanan varsinaisessa merkityksessä. Haluan, ettei hän vaikeuksista huolimatta koskaan menetä toivoaan elämän kauneuteen. Siksi haluaisin muistaa häntä enemmän kuin ketään muuta Lumoavan korulla Soturi.”
Paljon onnea arvonnan voittajalle!
Nyt syksy alkaa painaa päälle. Pimeät aamut ja vielä pimeämmät illat sekä päiväkausia jatkuva sade. Pyöräilyn päätteeksi, satulasta laskeutuessa, liejuun uppoava tennari, kirjoitustöiden levoton ja rannaton meri sekä uhkaavina siintävät tenttikirjojen tummat vuoristot.
Tänäänkin väänsin verkostotapaamista koululla yhdeksästä viiteen. Paikalla oli useita kymmeniä osallistujia, alkuperäisten ilmoittautuneiden määrä lähenteli sataa, kopiokone kävi kuumana, mehukannut kylminä ja käsiin sekä tissivakoon nousi tuskanhiki. Selvisimme kaiketi kunnialla, ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä; Todellisuus paljastuu laajemmin vasta kun puramme muovikassillisen saamiamme palautelomakkeita.
Kun viimein raahustin kotiin, huomasin lapsen selvästi tottuneen siihen, että olen kotona viimeistään neljän aikaan; Hän kipitti vauhdilla vastaan, kun tulin kotiin poikkeuksellisesti vasta puoli kuuden aikoihin.
Ja olihan siinä kieltämättä, iltapäiväuupumuksesta huolimatta, varsin rakastettu olo, kun toisella polvella höpötti pieni vaippapylly ja toista polvea vasten hyppi hullaantunut mäyräkoira, joka koetti kaikin tavoin saada osan huomiosta itselleen. Mies sentään ymmärsi odottaa vuoroaan ja paloautonpunaisen huulipunani huomatessaan hän totesi, että palataan asiaan itse asiassa aikaisintaan ruokakauppareissun jälkeen…
Koiran ja lapsen yhtäläisen kuolaisten rakkaudentunnustusten lisäksi miehen esimerkilliset lapsen- ja kodinhoidolliset suoritukset kruunasivat kyllä tänään ryytyneen vaimon kotiinpaluuhetken. Lapsi oli haettu päiväkodista ja tämä oli syönyt. Taaperon haalarin lahkeen irronnut kumilenkki oli ommeltu takaisin kiinni, tiskikone hurisi ja jääkaappiin oli tehty kulhollinen salaattia päivälliseksi. Voitte varmaan uskoa että katse kirkastui ja ryhti oikeni tämän listan kuultuani.
Aviomieheni, tuo kullankeltainen kurpitsa sumuisen ja synkän maiseman keskellä.