Synttärityttö
Kaksikymmentäneljä vuotta mittarissa ja hyvältä tuntuu. Viimeinen vuosi on ollut aivan huikea! Vanhemmuuteen kasvamista iloineen ja raivokohtauksineen, reissaamista, rakkautta sekä uusia ystäviä.
Naamassa on ryppyjen seurana myös teini-iälle ominaisempia näppyjä ja raskauden aikana kerättyjä kiloja on edelleen muutama jäljellä, mutta pääni ei ole varmaan koskaan voinut näin hyvin. Ja kehokin on saanut nauttia hyvästä ruoasta ja lisääntyneestä liikunnasta.
Blogin pitäminen on kuulunut kiinteästi kuluneeseen vuoteen, ihanine vertaistukea, ajattelemisen aiheita ja kannustusta antaneine kommentteineen. Blogin kirjoittaminen ja kuvien ottaminen ovat antaneet mahdollisuuden ikuistaa ja jakaa tärkeitä hetkiämme, kauniita asioita ja ajatuksiani. Blogin kautta tutuiksi tulleet lukijat ja kanssabloggaajat ovat olleet huikeita tyyppejä, joihin en olisi törmännyt ilman blogia. Kiitos siis teille kaikille tästä vuodesta!

Jos vuosi olisi ollut elämäni raskain, täynnä kriisejä ja menetyksiä, voisin sanoa että edessä on varmasti vain parempaa, mutta haluan uskoa että mainiosta kuluneesta vuodesta huolimatta ensi vuosi voi olla vielä tätäkin hienompi. Toivottavasti törmäilemme sen aikana kasvotusten tai kommenttien merkeissä!
Eilen kävimme testaamassa Keravan asemalla sijaitsevan Revanssin hampurilaiset. Emme olleet käyneet ravintolassa koskaan aiemmin, joten halusimme myös kurkistaa, miltä paikka näyttäisi. Ravintolasalin sisustus oli ihan viihtyisä, vaikka eteisaula antoikin ensisilmäyksellä olettaa koko paikan olevan nuhjuisempi. Ruoka tuli pöytiin kohtuullisen nopeasti, toisaalta juuri lounasajan loputtua paikalla oli vain kahdesta neljään seuruetta.
Punajuuripihvillä varustettu vegeburgeri oli oikein maittava ja mies sekä kummitäti-H pitivät ilmeisesti omista hampurilaistaan. Lapsi söi Ipanoiden oman burgerin melkein kokonaisuudessaan, tikkuperunoineen, kurkkuineen ja tomaatteineen päivineen. Lastenlistalta olisi saanut oman hampurilaisen ja nakkien ohella tilattua myös esimerkiksi paistettua lohta, mikä on mielestäni positiivinen asia.
Ei Revanssista tule kantapaikkamme Morrison’s Grill & Greenin korvaajaa, mitä hampurilaisherkutteluihin tulee, mutta ruoka oli siinä määrin hyvää, että kiireen tai laiskotuksen yllättäessä paikka on hyvä kotikaupungin vaihtoehto.
Paikalliseen urheilubaari-ravintolaan ei tarvinnut laittautua erityisen huolitelluksi, joten röyhelöpaita mustien housujen, korkonilkkureiden ja tekonahkatakin kaverina riitti mainiosti.
Kummitädin skootteri pääsi asukuvien rekvisiitaksi. Harmi vaan, etten osannut ottaa Pirellikalenterityylisiä poseerauksia vakavasti ja kaikki skootterin läheisyydessä otetut kuvat osoittautuivat hieman levottomiksi.