Viime vuosina on tuntunut oudolta, etteivät vuotta ole enää rytmittäneet koulun tai opiskelupaikan kevätjuhlat. Oma lukiotaipaleeni päättyi vuonna 2008 enkä siltikään ole vielä täysin tottunut siihen, ettei kesän alkamista juhlistetakaan enää sisään kannetuin koivuin, kesäaiheisin lauluin, useimmiten pitkäpiimäisin puhein ja uurastuksesta tai loppukiristä jaetuin stipendein. Tässä (ja monessa muussakin asiassa) kahdentoista vuoden koulutaival, (johon voisi toisaalta lisätä myös vajaan vuoden yliopistolla ja vuoden ammattikorkeakoulussa) verrattuna neljään tai viiteen vuoteen sen jälkeen on ollut ilmeisen pitkä ja merkityksellinen aika.

Sittemmin lähes joka vuosi on ollut jonkun ylioppilasjuhlat tai peruskoulun päättäjäiset, joita on saanut juhlistaa kukin, kakuin ja puhein. Eilen vietimme mukavan iltapäivän ja alkuillan erään viehättävän, tuoreen ylioppilaan juhlissa. Paikalla olivat myös miehen vanhemmat ja kaksi pojan kummeista, joten sylejä ja seuraa pihalla temmeltämiseen löytyi niin, ettemme joutuneet miehen kanssa vuorottelemaan koko ajan hoitovastuusta. Se oli eittämättä luksusta!

Juhliinlähtörutiinimme ei ole vielä ehtinyt hioutua lapsiperheyhteensopivaksi, sillä itsensä juhlakuntoon laittamisen ja miehen patistamisen lisäksi piti pakata mukaan vielä hoitolaukun sisältö, pukea lapsi ja estää tätä tekemästä tuhojaan. Aamupalahan siinä hötäkässä jäi väliin ja taisin syödä palan jos toisenkin voileipäkakkua, kun viimein pääsin käsiksi kahvipöytään.

Onneksi hiusten laittamiseksi riitti tällä kertaa niiden värjääminen edellisenä iltana, harjaus aamulla ja hiuspannan sujauttaminen päähän. Pitkien hiusten kanssa kuivatusrumba, harjaus ja edes jotenkin siistin sukkanutturan taisteleminen paikalleen oli riittävän tuskallista, hiostavaa ja ärsyttävää ilman jatkuvia keskeytyksiä ja vessanpönttöön meikkituotteitani heittelevää taaperoakin!

Tätä kesää odotan ja elän sekä innostunein että haikein mielin. Kesä tuntuu hujahtavan aina ohi niin nopeasti ja kesän lopulla häämöttää opiskelujen jatkaminen, jota odotan ristiriitaisin tuntein. Jännitän omaa jaksamistani, aikataulujen järjestämistä, lapsen pärjäämistä päiväkodissa, taloudellista tilannettamme, hyvään vauhtiin päässeen liikuntaharrastukseni sovittamista työ-koulu-perhepalettiin jatkossa sekä lukuisia muita asioita.

Toisaalta kesästä tulee varmasti mainio. On aikaa, joskin ei liiaksi asti rahaa, reissata: Ainakin julkisilla kuljettaviin paikkoihin pääsee halvalla eikä tarvitse miettiä kesätöiden aikatauluja. Saa kokea sekä perinteisiä että uusia kesäkuvioita lapsensa kanssa, nyt kun hän ei ole enää täysin avuton, vatsakivuista jatkuvasti kitisevä ja suurimman osan päivästä syömiseen käyttävä pötkylä.

Täytyy kaiketi vain unohtaa huolet hetkeksi ja keskittyä nauttimaan yhteisestä ajasta. Ja silloin kun oikein ottaa päähän, voi ajatella, että muutaman kuukauden päästä joku muu on vastuussa lapsen töllöntöiden valvomisesta neljästä kuuteen tuntiin päivässä, ainakin neljänä päivänä viikossa.

Hieron siitepölyn kiusaamia silmiäni ja nenääni. Ulkona rämisee räkättirastas. Olen ihan yksin kotona ja harkitsen Suvivirren soittamista Youtubesta ja sen laulamista nyt, kun kukaan ei ole pyörittelemässä silmiään.

Se on kesä nyt!