Kävimme torstaina sulkemassa taas yhden hallitusvuoden sipoolaisessa kestikievari Lampetaksessa. Ajoimme paikan päälle läpi vehreääkin vehreämmän maalaismaiseman, jätettyämme pojan touhuamaan loppuillaksi vanhempieni hoiviin.

Perillä odottelimme että saisimme koolle suurimman osan seurueestamme ja kurkistelimme kanoja ja kukkoja sekä rapsuttelimme lampaita ja karitsoja aikamme kuluksi.

Sisällä meidät otettiin vastaan tervehtimällä jokainen erikseen kätellen. Kestikievarin sisustus oli kokoelma kaikkea vanhaa ja hyllyillä oli kymmenittäin asioita, jotka olisin ottanut itselleni onnesta ymmyrkäisenä, jos se olisi ollut mahdollista.

Virallisen kokousosuuden jälkeen pääsimme ruoan kimppuun. Ruoka oli hyvää, erittäin perinteistä ja tavallista sekä täyttävää sapuskaa tilliperunoineen, paisteineen, savukaloineen ja sienimuhennoksineen. En yleensä välitä kotikaljasta, mutta Lampetaksen kotikaljaa uskallauduin jopa juomaan lasillisen.

Kahvit ja kakku oli katettu salongin puolelle ja siirryimme vatsat täynnä siemailemaan vielä muutaman kupin kuumaa ja syömään marjakakkua. Kello oli jo yli yhdeksän, joten kiitoksien sekä pieneen puotiin kurkistamisen jälkeen oli aika hypätä autoon, lähteä hakemaan uninen lapsi kyytiin ja viedä tämä varoen jatkamaan uniaan omaan sänkyynsä.

Asuksi valitsin jotain miljööseen hieman nykyrytkyjä paremmin sopivaa. Tilasin joitain vuosia sitten Etsystä kerralla reilumman paketillisen vintagemekkoja ja ne ovat olleet kovassa käytössä, päästyään ensin läpi epäluuloisen tullivirkailijan syynistä. Tämäkin kirurginvihreä rusettimekko on samaisen tilauksen peruja.

Mustavalkokuvassa asusteena toimii partion kokoustilamme upouusi mattopiiska, joka hankittiin kestikievarin käsityöpuodista. Lapset olivat piiskanneet ”Kolon” räsymattoja niin innolla, että vanha mattopiiska oli aivan säleinä.

Uutta partiosyksyä ja matonpiiskaussessioita odotellessa!