Lomaohjelmavinkki: Jenkeistä, Ruotsista ja vähän Suomestakin

nup_163655_0009.jpg

Epävirallisena lomatraditionani tuntuisi olevan jonkin uuden TV-sarjan aloittaminen tai jopa sen kokonaan katsominen. Eilen lipsahdin jälleen selailemaan Netflixiä jonkin mielenkiintoisen sarjan toivossa ja päädyin testaamaan kuun alussa tarjolle tullutta Welcome to Sweden-sarjaa, jossa yhdistellään komediaa, parisuhdedraamaa ja kulttuurierojen teemalla leikittelyä.

Katsoin päivän aikana kaikki kymmenen tähän mennessä ilmestynyttä jaksoa ja mieskin kurkisteli olan takaa muutaman jakson aikana. Hän totesi katsomansa perusteella, että kyllä 800 vuotta samassa valtiossa ja sittemmin tiivissä rinnakkaiselossa vaan tekee tehtävänsä. Monet sarjan esittelemistä, kulttuuristen erikoispiirteiden aiheuttamista tilanteista olisivat nimittäin voineet aivan yhtä hyvin sijoittua Suomeen aivan. Saatoin kyllä allekirjoittaa väitteen; Osa sarjan viehätyksestä perustuikin juuri siihen, että naapurimaan kulttuuri tuntui niin tutulta ja turvalliselta – hyvässä ja pahassa.

Jos kestää myötähäpeää, monikulttuurisuuden kustannuksella hupailemista ja pohjoismaalaisille erikoisuuksille naureskelua, voin suositella sarjaa sopivaksi lomajumitushömpäksi. No äh, mitäpä sitä TV-sarjoista kirjoittamaan, katsokaa itse.

//www.youtube.com/embed/6ikexW-Be-w

Suhteet Rakkaus Mieli Suosittelen

Kaikki millä somistin

IMG_0364.JPG

IMG_0414.jpg

IMG_0385.jpg

IMG_0396.JPG

IMG_0387.JPG

IMG_0408.JPG

IMG_0449.JPG

IMG_0424.jpg

IMG_0426.jpg

IMG_0507.jpg

IMG_0434.jpg

IMG_0445.JPG

IMG_0480.JPG

IMG_0458.JPG

IMG_0460.jpg

IMG_0510.JPG

IMG_0466.jpg

IMG_0488.jpg

IMG_0473.jpg

IMG_0543.JPG

Okei, huijaan otsikossa vähän. Ei tähän postaukseen kaikkia joulu- ja talviajan somistusjuttuja saanut ängättyä (saati kannattanut tunkea) sitten millään. Mutta jos muistatte ihan ensimmäisen joulusisustuksen suunnitelmani, joka sisälsi pohdintoja sesongin teemaväristä, kasvien käytöstä ja erilaisten sarvekkaiden otusten fiilistelyä, voin sanoa niitä elementtejä päätyneen kotidivaanille, -hyllyille ja muuallekin aika suuressa määrin. 

Tämän joulun koristeluja ja sisustusta leimasi jossain määrin suunnittelemattomuus ja leppoistaminen; Ei mitään väkisin eikä turhan tarkasti. Josko peltinen possu ei ehkä sopinut tyylikkyyttä hakevaan yleislinjaan, se sai silti loikata kranssiin. Ja kun kuuseen unohtui useammaksi päiväksi hintalappu ”sarjanumeroineen”, se sai jäädä yhdeksi ”koristeeksi”, olkoonkin, ettei se istunut muuhun värimaailmaan sitten millään.

Tuntuu että joulu tulee mieleeni ja siinä sivussa kotiin joka vuosi vähemmällä hössötyksellä, tavaroiden raijaamisella, siivoamisella, silittämisellä sekä ripustelemisella – ja hyvä niin. Jääpä enemmän aikaa touhuta lapsen kanssa yhdessä leipoen, askarrellen tai joulusatuja lukien.

Tuskinpa jälkikasvu muistelee kovinkaan suurella hartaudella aikuisena, miten täydellisesti silitetyt maamon jouluverhot aikanaan olivatkaan ja kuinka hienosti koristeluiden teema pysyikään kasassa tilasta toiseen…

Kannattaa selailla myös seuraavat: 
1) Joulusisustuksen tämänvuotinen inspiraatiokollaasi eli toteutuiko tyyli ja missä määrin?
2) Ensimmäisen koristelukierroksen tuloksia eli enemmän keittiö- ja eteiskoristeluja kuin tässä jutussa
3) Joulukalenteriasiaa, -kukkahankintoja ja lisää sarvipäitä
4) Joulukuusen sneak peak ja ”työn touhussa”-videomateriaalia

 

 

 

Koti Sisustus DIY