Rasvausraportti eli auttaako mikään raskausarpiin?

img_8623.jpg

Ne, jotka eivät tiedä, mistä ihmeestä on kyse, kerrottakoon teille lyhyesti,
että Trendiin tehdään juttua tuotteista, jotka joko lupaavat vaalentaa tai vähentää olemassa olevia raskausarpia tai ennaltaehkäistä arpien syntymistä ja pääsin mukaan testaamaan kahta tuotetta.

Kiitos hienojen raskauden aikana tulleiden arpien (kohtuullisesta painonnoususta, rasvaamisesta ja pienestä mahasta huolimatta), sain testattavaksi nimenomaan raskausarpien vaalenemista lupailevat tuotteet. (Enemmän arpiin ja testaukseen liittyviä ajatuksia sekä lähtötilannekuvat löytyvät tuolloisesta testin aloitusjutusta).

Hyvän kuvan lähtötilanteesta saa, kun kurkistaa kuvia siltä ajalta, kun vauvan syntymästä oli kulunut puoli vuotta.
(Samasta postauksesta saa myös hyvän kuvan siitä, miten kroppa muutoin jaksoi tuolloin.)

img_8624.jpg

Nyt olen saanut käytettyä saamani BioOilin näytteen loppuun ja onkin aika kertoa kokemukseni siitä:

Tuote oli todella riittoisa; Pienestä purkista riitti kahden kuukauden päivittäiseen käyttöön.
Öljy levittyi hyvin ja imeytyi nopeasti, vaikka sitä olisi lorahtanut reilumminkin.
Vaatteet pystyi tällaisessakin tapauksessa laittamaan päälle kymmenen minuutin kuluessa.
Tämä oli erittäin hyvä seikka sillä monet voiteet ja hoitotuotteet imeytyvät yleensä ihooni todella hitaasti.
Tuoksu oli melko neutraali, ei ihastuttanut eikä vihastuttanut. 

Pakkaus oli pienen kokonsa ansiosta helppo ja mielekäs pitää mukana reissuissa ja kyläillessä,
mikä paransi tuotteen hoito-ohjeen noudattamista. Kaipasin korkkiin lisää varmuutta siitä,
ettei öljy valu pullosta ulos, jos se sattuisi kaatumaan.

Entäpä vaikutukset testijaksolla eli helmi-maaliskuussa?
On hankalaa sanoa, kuinka paljon arvet olisivat haalistuneet ja/tai kohonneet kuopistaan ilman minkään tuotteen käyttöä. Mielestäni arpien vaalenemis- ja ”paranemis”vauhti nopeutui kuitenkin aikaisempien kymmenen kuukauden ajanjaksoon verrattuna merkittävästi, mille ei löydy muuta loogista selitystä
kuin Bio Oilin käytön aloittaminen.

Pienimmät ja vähiten syvät arvet ovat hävinneet lähes näkymättömiin ja kylkien isot ja syvät arvet ovat päivänvalossa lähes näkymättömät. Kellertävässä keinovalossa ne näkyvät jonkin verran selvemmin. Arvista on hävinnyt iso osa sinertävänpunaisesta väristä ja ne ovat väriltään lähempänä muun ihoni sävyä.

img_8613.jpg

Eli sellaisia kokemuksia sain BioOilista.
Aloitin Vichyn voiteen käyttämisen toissapäivänä. 
Palailen sen osalta asiaan, kunhan käyttöä on hieman pidempi ajanjakso takana.

Oletteko te käyttäneet arpien vaalentamiseen/pienentämiseen tarkoitettuja hoitotuotteita arpiinne, erityisesti raskaus- tai venymisarpiin?

Koetteko niillä olleen vaikutusta?

PS. Navassani on ilmeisesti ollut kissan karva, mahassani ei onneksi kasva tuollaisia karvoja! Hih.
 

Kommentit (6)
  1. Hyvä ja rohkea kirjoitus. Itsellä ei toiminut kokeilemani öljyt ja rasvat lainkaan. Olen nyt jälkikäteen harkinnut arpien poistoa jollakin konstilla. Esimerkiksi hionnalla tms, näitä tekevät ilmeisesti plastiikkakirurgit kuten ArtiaClinic

  2. JonnaH.: Käytin itse raskausaikana Clarinsin vartaloöljyä, jonka oli nimenomaisesti mainittu ehkäisevän arpien syntymistä. Olen herkkä saamaan venymäarpia pienenkin lihomisen/lihaksien kasvun yhteydessä, joten uskon öljyämisen ja voitelemisen kyllä auttaneen siinä, että iho jousti paremmin eikä revennyt niin kipeästi/syvälle.

    Vierailija: Hampaiden valkaisusta puheen ollen, se olisi tarpeeseen minunkin purukalustolleni. Muuten hampaani ovat hyväkuntoiset (ei reikiä, tulehduksia tms. koskaan), mutta kolan ja teen kittaaminen on tehnyt tehtävänsä…

    Kotona: Kuten Jonnalle kommentoin tuolla ylempänä, pelkäsin vielä pahempia raskausarpia, perustuen omaan taipumukseeni saada arpia herkästi. Nyt arvet jäivät melko pinnallisiksi ja pieniksi verrattuna joihinkin näkemiini todella syviin, leveisiin ja pitkiin arpiin. Kenties raskausaikaista rasvaamista voi kiittää ainakin siitä!

    Ella F.: Kyljissä minullakin on pahimmat arvet, vaikkei sentään synnytyksessä tulleet. Mahanihan ei tullut paljoakaan ulospäin kehosta, joten kenties se leveni sivulle niin, että pahin venytys tuli kylkien alueelle.

    Mun on pitänyt aloittaa kuivaharjaus myös selluliittireisille ja -pepulle, mutta ehkä arpikimmokkeella saisin viimein aikaiseksi? Ehkä.

    Minulla on ”raskausarpia” murrosiän lantion ja rintojen kasvun jäljitä ihan kivasti, mutta ne ovat haaleanvaaleita ihon pinnassa olevia tupajumintunneleita enää.

    Ei siinä mahassa (onneksi) ihan kauheaa vyölaukkua ole, kun seisoo suorassa, mutta auta, kun kumartuu, istuu kasassa/ makaa kyljellään niin *röllähdys*. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *