Käpyjen uusi tuleminen

Kerron nyt julkisesti jotakin, mikä saattaa muuttaa koko elämäni.

Olen tehnyt ikäisekseni pitkän uran radiossa siinä vaiheessa, kun en tiennyt, mitä ura edes tarkoittaa ja olen oikeastaan keksinyt podcastit.

Siihen aikaan, kun muun muassa keisari Augustus käski kaikkien lähteä Betlehemiin verollepanoa varten, kotikaupungissani toimi paikallisradio. Se oli kultaista aikaa, jolloin saattoi käydä Ruokavarastossa, maksaa markoilla, kävellä puhelinkioskiin ja soittaa pilapuhelun ilman kiinnijäämisen riskiä ja jolloin aivan kaikki yritykset eivät olleet vielä fuusioituneet. Ei myöskään pieni ja sympaattinen paikallisradio, jossa lähetettiin kerran viikossa lastenohjelma.

Lastenohjelmaan kuului soittoaika. Hyödynsin sen niin tehokkaasti, että minun varmaan luultiin olevan kaupungin ainoa lapsi. Sitä ei kuitenkaan pidetty kovin pahana, sillä minulta puuttui kokonaan suodatin. Niinpä kerroin perheeni kaikki asiat neli- ja viisivuotiaan näkökulmasta ja ilmeisesti show’ni oli erittäin suosittu.

Urani huipulle pääsin kuusivuotiaana, kun minut kutsuttiin suoraan radiolähetykseen syntymäpäivänäni. Sain toivoa koko ohjelman kaikki musiikit. Soittolistalla pyörivät ainakin Kikan Sukkula Venukseen ja todennäköisesti myös Meiju Suvaksen Pure mua. Sen lisäksi pääsin ääneen, tällä kertaa ilman vieressä vahtivaa äitiäni, joka ainakin kerran ilmeisesti joutui tekemään pienen intervention, kun isä oli yllyttänyt minut kertomaan terveisiä, joihin liittyi jollain tapaa sahti.

30.6.1992, kuusivuotissyntymäpäivänäni pääsin ilmoittamaan suuren uutisen ja samalla tekemään teon, jota ei perinteisesti naisten hommana lainkaan pidetä, nimittäin kosimaan. Ilmoitin olevani rakastunut isosiskoni poikaystävään ja kertonut, että he ovat naimisiin kovasti menossa, mutta eroavat kyllä siihen mennessä, kun minä saavutan täysi-ikäisyyden. Että sitten mennään naimisiin, vaikka tuleva aviomieheni minua oikein jonkin verran vanhempi onkin.

Voin kuvitella, että sisareni silloista puolisoa varmaan hävetti. Mutta sain minäkin osani 12 vuotta myöhemmin täyttäessäni 18 vuotta. En ollut yli kymmeneen vuoteen kuullut miehestä mitään, mutta toinen sisareni oli häneen jossakin törmännyt ja muistuttanut, että kosintaan tulisi vastata ainakin rukkasilla.  Kosinta oli suorassa radiolähetyksessä aikoinaan kuitenkin tehty ja laki teknisesti avioliiton mahdollistaisi. 18-vuotissyntymäpäivänäni sitten sain tekstiviestin tuntemattomasta numerosta ja siinä ne rukkaset.

Sillä hetkellä tiesin, miltä tuntuu, kun toivoisi maan nielevän. Tunsin niin syvää myötähäpeää kuusivuotiaan itseni puolesta ja suoraa häpeää siitä, että se kuusivuotias ja minä olimme sama henkilö.

Podcastini eivät sentään koskaan julkisuuteen päätyneet. Ajan hengessä nauhoitin ne c-kasetille. Isosiskoni kertoi kuunnelleensa joskus kasetilta tasaista ja hiljaista mölinää, joka kuulosti siltä, että luin nauhalle satua. Monotoniaa kesti hetkestä toiseen, kunnes yhtäkkiä karjaisin mikrofoniin niin, että kuuntelijan sydän jätti muutaman lyönnin väliin: KÄPYJÄ!

Minulla ei ole aavistustakaan, missä sadussa niin intohimoisesti käpyihin suhtaudutaan, mutta mikäli se joskus minulle vielä selviää, lupaan sen sadun podcastina toimittaa eetteriin. Siinä jää Matikainen-Kallströmin havujaperkelekin toiseksi, kun tässä päässä aletaan eläytyä.

Kommentit (2)
  1. Reps!:D Jokseenkin samanlaisia kokemuksia löytyy täältäkin, siskon kanssa oltiin paikallisradion vakkarisoittajia ja äiti nauhoitti todistusaineistoa kaseteille… Sitä nolouden määrää myöhemmin…

  2. Kiihkeästi siun satutuntiasi odotellen…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *