Ongelmien avaamista

Aloin  tuossa miettiä- moniakin asioita- mutta pääasiassa sitä, miksi olen jälleen tässä tilanteessa. Vai voinko edes sanoa ”jälleen”? Silloinkin kun sanoin muille olevani terve, luulin olevani kohtuukäyttäjä. 

(välikommentti/varoitus: pyöritän tätä asiaa niin paljon päässäni, ettei tekstit välttämättä noudata aikajanaa tai logiikkaa, ainakaan vielä. Ajan kuluessa todennäköisesti saan palapelin taivaan koottua, mutta sitten ollaankin yksityiskohdissa. Ja nyt alkuun voi tulla montakin merkintää päivässä,mutta siitä on vain hyötyä)

Jatkaakseni siis. Olin jo puolitoista vuotta sitten tässä samassa tilanteessa. Tuolloin tätini, rikas sellainen, pelasti minut. Hän melkein kädestä pitäen kiikutti minut yksityiselle psykiatrille. Mies oli mukava, mutta vaikka muuta väitinkin niin tädilleni kuin itsellenikin, hän ei päässyt pintaa syvemmälle. Pelaaminen oli jättänyt minuun monenlaisia jälkiä, ajatuksia. Muutama kerta ammattilaisella ei riittänyt pitkälle. Tätini myös takasi minulle pankkilainan niin, että selvisin veloistani ja sain samalla myös autettua veljeäni. Vaikka itse olen milloin missäkin tilanteessa ollut, olen aina halunnut ja pyrkinyt auttamaan muita. Vaikka omalla kustannuksellani. Ehkä olen liian sinisilmäinen, ehkä se, että olen itse syvällä liemissä, saa minut toivomaan toisille hyvää, en tiedä. Mutta niin toivon, ettei kukaan muu tällaiseen joudu. Ja silti tutkimusta tehneenä tiedän, etten ole ainoa. Alkuun en pelannutkaan, vaan huolista vapaana hain uusia aktiviteettejä ja suunnittelin elämää onnellisena siitä, että viimein olin vapaa. Mutta… Äitiyslomani alkoi. Ja pitkät päivät kotona. ”Jospa ihan hiukan”, ajattelin, avasin koneen ja menin veikkauksen sivulle muutamaa arpaa raaputtamaan. Välillä oli riemua- voitin satasen. Joskus taas meni se päivärajoituskohtainen satanen. Useammin tuo jälkimmäinen tapahtui. Kun taas kerran alkoi kilpajuoksu miestä vastaan postilaatikolle, päätin sulkea veikkauksen pelitilini. Hetken aikaa sujui taas. Mutta… löysin uusia paikkoja, josta kaveritkin kehuivat voittaneensa. Paf oli suosittu ja monien pelien aarreaitta. Poikani syntyi ja kotiäitiys alkoi. Hän oli täydellisen helppo lapsi. Vaikka minulla oli paljon aktiviteetteja, halusi myös ”kohtuukäyttäjä” hieman jännitystä iltoihinsa lapsen nukkuessa ja pojan ollessa töissä.  Joo…. Kesällä uskouduin asiasta yhdelle kaverille, joka asui kilometrien päässä. Hän auttoi minua ja alkoi seuraamaan tiliäni pyynnöstäni. Niin sujuikin ja luottoni parempaan huomiseen alkoi jälleen kasvaa. Kunnes…En tiedä, mikä rappioalistus iski. Kaveristani ei kuulunut mitään, enkä minäkään ottanut häneen yhteyttä, voi kuinka onnellinen olin kun pääsin paffin maailmaan pikavippien saattelemana. Maksoin perintäfirmoihin osasuorituksia, mutta pääasiassa maksoin niitä lainoja pois, joissa oli mahdollisuus edetä portaittain kohti suurempia lainoja. Äitiyspäiväraha oli kohtuullisen pieni menoihin nähden ja muistaen asuntolainani lyhennykset. Tässä vaiheessa haluan sanoa, ettei pojaltani tai perheeltäni ole missään vaiheessa puuttunut mitään. Minä olen itse hoitanut jokaisen kauppareissun ja tietysti myös tehnyt pojalleni heräteostoksia. Kaikilla on ollut korkealaatuista ruokaa, eli olosuhteista ei voinut mitenkään huomata, että olin kaivossa. Äitiysloman jälkeen työtkin alkoivat. Mutta luuloistani huolimatta en pystynytkään hoitamaan vippien suorituksia. Joka viikko keräsin eri yhtiöiden muistutus-ja perintälaskut, soittelin firmoihin ja anoin jatkoaikaa ja tein sopimuksia. Otin isompia lainoja. Kunnes oikeasti se seinä nousi pystyyn. Vuodenvaihteen jälkeen soitin ystävälleni ja tilitin tilanteeni. Hän kuunteli ja ajattelin että kyllä tämä tästä. En tajunnut, että olin jo masentunut. Eikä kukaan lähimmäinenkään tajunnut asiaa, sillä sosiaalisissa tilanteissa olen se suurin suupaltti ja ilopilleri. Tuota väliä on oikeastaan turha käydä läpi. Siis tammikuusta tähän päivään- se oli jotenkin väkisin rämpimistä päivästä toiseen ja muille onnellisen ihmisen esittämistä. Jos nyt oikeasti mietin, niin en muista tuosta ajasta kuin sen epätoivon, jota kävin läpi. Viime viikolla päätin alkaa tehdä jotain ja kysyin ystävääni lainan takaajaksi. Hän lupautui. Asioissa tuntui vain menevän aikaa, ja kun lopulta itkin hänelle kaiken epätoivoni, hän tajusi ettei tähän yksi ihminen riitä. Siitä olen hänelle kiitollinen. Missään vaiheessa en ole ollut vihainen, hän teki sen mitä täytyi. Tässäkin kohtaa voisi ajatella ystävyyttä. Ollako lojaali ystävälle vai ystävyydelle? Uskon ystäväni olleen todella revitty, kertoako vai ei. Olin vakaasti vannottanut häntä, ettei kerro kenellekään ja hän oli luvannut. Mutta, voiko yksi ihminen estää tulivuoren purkauksen? Jos tätä lukee joku, joka on tietoinen läheisensä ongelmasta, oli se mikä hyvänsä, niin tee palvelus: kerro hänen läheisilleen. Niille, joista voit olla varma, ettei hylkää, vaan lähtee auttamaan. Yleensä tällaisia asioita salaillaan häpeän vuoksi ja siksi, että pelätään, että tulee kaikkien hylkäämäksi. Juuri siksi minäkin yritin piilotella ongelmaani. Ystäväni ei nyt ole tulossa takaamaan lainaani, mutta parempi niin. Viimeksi pääsin liian helpolla. Uusi mahdollisuus tippui syliini niin helpolla, etten osannut arvostaa sitä tarpeeksi. Nyt, kun itse raivaan tieni, arvostan tekemääni jälkeä paljon enemmän. Helppo se on kulkea jonkun toisen lanaamaa tietä. Mutta etsipä itse ensin se lapio ja ala lapioimaan puolen metrin korkuista suojalunta kilometrinkin matkalta.  Mutta- tähän lanaukseen saan apua.

Nyt ehkä olisi myös syytä hieman tarkastella itseäni. Ehkä sen vuoksi, jos tätä lukee joku, joka epäilee läheisellään olevan vastaavia ongelmia. Itse en varsinaisesti päästänyt ulkokuoreeni säröäkään silloin, kun tilanne oli vielä elettävä. Nyt siskoni sanoi, että viimeisen pari kuukautta olen ollut kiukkuinen, joka ei ole itselleni yhtään ominaista. Totta. Kiukkuinen ja väsynyt. Lainasin myös rahaa, jonka tosin myös maksoin takaisin. Selityksiä oli monenlaisia, aivan uskottavia ja järkeenkäyviä. Kahvitellessani kaverini kanssa saatoin sanoa että käydään äkkiä sijoittamassa. Silloin laitoinkin peliautomaattiin vähemmän kuin yksinollessa, mutta voitollekin päästyäni jatkoin kunnes kone vei kaiken. Kaveri kyllästyi, mutta odotti kunnes riivattu minäni oli tyytyväinen. Ei ollut mitenkään tavatonta, että ostin pari arpaa. Jonka jälkeen vielä muutama, ihan vain jos kuitenkin voittaisi. Kavereiden puhuessa raha- asioista itse sulkeuduin. Kaikkea hyvinkin pientä. Mutta ärtyneisyys ja kiukkuisuus, jonka laitoin väsymyksen piikkiin, oli yksi merkki jonka siskoni huomioi, mutta joka myös meni väsymyksen selityksellä läpi.  Osasin myös kiertää kysymykset ”pelaatko taas” vastaamalla, että missä välissä ehtisin? Ja lopuksi vielä kova kieltäminen. Eipä tässä hirveästi ollut tunnusmerkkejä, kyselen läheisiltä kun seuraavaksi ollaan jutuissa. Olen edelleen sitä mieltä, että alkoholismiin tai huumeriippuvuuteen olisi ollut parempi sairastua, se olisi huomattu heti. Enkä töissäkään olisi voinut niitä harrastaa. Mutta, riippuvaisuus kuin riippuvaisuus, loppujen lopuksi aikuinen ihminen paranee vasta sitten kun tahtoo itse auttaa itseään. Ja sitä ennen itse ongelma on myönnettävä kokonaisuudessaan, eikä vain pala palalta, kuten itse tein viimeisen pari vuotta.

Kommentit (1)
  1. Niin… tässäpä minun mielipiteeni. Sympatiaa ei tipu. Itse aiheutetut ahdingot ovat juuri sitä, miltä se kuulostaakin, ITSE aiheutettu. Oma vika, oma valinta. Ja itse saa tekojensa seuraukset kärsiä. Pahinta siinä yleensä on se, että täysin syyttömät joutuvat kärsimään jonkun typeryksen töppäilyistä eniten.

    Ihmiset myös keksivät typerille teoilleen jonkun diagnoosin tai siitä tehdään sairaus. Sen varjolla saa sitten tehdä mitä vaan. Kato ku mulla on tää sairaus. Ja kaikkien pitää loputtomasti ymmärtää ja paapoa. Siinä sitten tämä ”sairas” paistattelee muiden paijatessa päätä. Sorry, mutta empatia ja sympatia täysin nolla teidänlaistenne kanssa.

    Aikuinen ihminen kantaa ihan itse vastuun teoistaan. Joten lopeta tuo itsesäälissä rypeminen. Sitä saa, mitä tilaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *