Huumorrii, huumorrii

Sanumaria huhuili äskettäin palstallaan oman mukavuusalueensa perään. Täälläkin on huhuiltu: oma mukavuusalueenikin oli taas eilen tilapäisesti kadoksissa.

Kun melko harvakseeltaan tekee stand up-komiikkaa, se on joka kerta ihan yhtä kauheaa. Tai en minä tiedä, helpottaisiko se vaikka tekisi enemmänkin. Tuskin. Omaa esitystä edeltävä paniikki on nimittäin jotain aivan kammottavaa.

Jännitän yleensä aina edes vähän ennen esiintymistä, mutta tämä on jotain ihan muuta kuin pieni ja viaton, kurkkaava jännäkakka. Jos ihan tarkkoja ollaan niin paniikki alkaa jo siitä, kun keikkapäivä on sovittu. Vuorokautta ennen alkaakin jo viimeistään ruokatorvessa pulpahdella ja keikkapäivä meneekin sitten ihan suoraan pelastusarmeijalle. 

Kamalaa. Mutta silti. Jotenkin ihan mielettömän siistiä. 

Ja keikan jälkeen sen aina muistaa: ilman sieltä mukavuusalueelta poistumista olisi jäänyt tämäkin adrenaliinishotti kokematta. Kyllä, ymmärrän narkkareita koko ajan enemmän ja enemmän. 

Sisareni oli muuten eilen ensimmäistä kertaa yleisössä. Naapuripöydän jamppa viritteli juttua ja sisko kertoi tulleensa katsomaan minua.

– Ai se Minna, joo oon kuullu siitä. Onks se se, joka kertoo niitä alapääjuttuja?

Jep jep. Meikällä on siis jo brändi. Tuskin tuli yllätyksenä ainakaan tämän blogin lukijoille?