Lilyssä on viime aikoina kannustettu jakamaan vinkkejä kankkuspäivästä selviytymiseen. Pyrin nykyään välttelemään kyseistä olotilaa ihan siitä syystä, että vanhemmiten henkinen morkkisosasto on alkanut olla sitä luokkaa kuin joku olisi ajanut sieluni ylitse täysperävaunurekalla. Mutta siltä varalta että lipsahtaa, tässä vinkkejä niin itselleni kuin muillekin: 1. Nuku niin pitkään kuin pystyt Jos olet kuten allekirjoittanut eli […]

Joskus käy niin. Kun on liikaa sanottavaa, ei osaa oikein sanoa yhtään mitään. Eikä oikeastaan tarvitsekaan. Voi istua maalaustelineen ääressä, sekoittaa värejä toisiinsa, läträtä tärpätillä. Riemuita juuri sen oikean sävyn löytymisestä puolen tunnin turaamisen jälkeen, sormet maalissa. Levittää väriä kankaalle, raaputtaa sen pintaa palettiveitsellä. Leikkiä, kokeilla. Jos teen näin, mitä tapahtuu? Ei ainakaan mitään pahaa. […]

Olen rakastunut. Palettiveitseen. On maalauskurssi ja on öljyvärit, joista en oikein tiennyt mitään. Enkä ihan hirveästi tiedä vieläkään, mutta en anna sen estää. Pursotan väriä palettiin, sekoitan ja laimennan, otan ison sudin ja huiskin menemään.  Sillä vaikken paljoa tiedä, niin sen tiedän että tämä muija ei piperrä. Tämä muija vetää reilulla kädellä ja isosti.  Niin. […]

Luin toimituksen palstalta, että lokakuu on käpertymisen aikaa. Kiitos kesäteatterimenneisyyteni, kyseisestä sanasta ei voi enää koskaan tulla minulle mieleen mitään muuta kuin tämä: Armasta synnyinseutuani, humppakaupunki Lappeenrantaa rakkaudella muistaen. 

– Hei. Me tarvittaisiin ensi syksyksi kolme laulua kuolemasta.  – Joo, okei. Onnistuu. Tällainen pyyntö tuli meille viime keväänä. Ja viime lauantaina avattiin tiettävästi Suomen ensimmäinen Kuoleman kahvila eli Tuonen tupa, jossa laulut pääsivät ensimmäistä kertaa julkisesti kuultaviksi.  Omien teosten esille asettaminen hirvittää aina. Tällä kertaa, kenties juuri aiheesta ja tilaisuuden luonteesta johtuen se oli erityisen kuumottavaa. […]

Kun kaksi kotia yhdistyivät, niin samalla kohtasivat toisensa myös kaksi jääkaappimagneettia.

Terveisiä väriopin kurssilta. Urapolkuni alkaa hahmottua. Jos photoshop-taiteilijuus ei ala lyödä leiville, voin aina ryhtyä myymään palettejani.  Ovat nimittäin huomattavasti hienompia kuin ne räpellykset, jotka näistä väreistä syntyivät. Ka-ching!

Aina tulee se hetki, kun siivousrätti tipahtaa käsistä. Nyt riittää. Jos vielä jäi tahroja, jääköön perintönä seuraavalle. Sähkösopimus katkaistu, pakastin sulatettu. Muistinhan ottaa tuhkiksen parvekkeelta, muistin joo.  Lasken vielä kerran avaimet, kaikki on tallella. Nostan skumpan pöydälle ja kirjoitan korttiin onnea uuteen kotiin.  Vielä viimeinen silmäys seiniin, jotka olivat joskus maailman ihanimmat ja keittiöön, joka […]

Kas, Lilyssä onkin juuri tällä viikolla jaettu kokemuksia niistä elämän noloimmista hetkistä. Itse toivoin hyvältä haltijalta luokan lattiaan ilmestyvää salaluukkua ja Kiinaan johtavaa pakotunnelia viimeksi eilen.  Piirustustehtävä, jonka tulokset teipattiin seinälle yhdessä katsottaviksi ja arvioitaviksi. Tiesin jo kotona tehtävää turatessani että tällä ei jäädä historiaan kuin korkeintaan varoittavana esimerkkinä. Kun saavun luokkaan ja näen kaikkien muiden […]

Istun pehmoisessa penkissä, hämärässä teatterikatsomossa ja seuraan esitystä.  Äkkiä salivalot syttyvät ja hymyilevä näyttelijä saapuu eturamppiin.  – Tervetuloa, hän sanoo lempeästi ja viittilöi yleisöä nousemaan ylös ja siirtymään katsomosta näyttämölle, mukaan loppukohtaukseen ja osaksi esitystä.  Nousen ylös, tietenkin, muiden mukana ja kävelen lavalle, jättäydyn tahallani takariviin. Olemme puolikaaressa näyttelijöiden ympärillä, kohtaus jatkuu ja seuraamme sitä.  […]