Jimi tarkkikselta moi.

Vaikka itselläni ei asiasta omakohtaista kokemusta olekaan, voin kuvitella että nimen antaminen omalle lapselle on yksi ihmiselämän vaikeimpia päätöksiä.

Tai ainakin sen pitäisi olla.

Kyllähän siinä aika paljon vartijana on. Nimi ei ole vain se, miksi sinua kutsutaan. Se on iso osa identiteettiä ja määrittää myös hyvin pitkälti kohtalosi, tai ainakin koulumenestyksesi, mikäli opettajaystäviäni on uskominen.

Jimit ja Jamit ovat kuulema erityisluokkien vakiokalustoa. Sama kohtalo on Jannikoilla, Jemmikoilla, Yasmineilla, Nicoilla ja Micoilla samaan aikaan kun Annit, Mikot ja Elinat vetelevät kymppejä ainekirjoituksesta.

Nomen est omen. Eli suomeksi: mitä erikoisempi nimi, sitä diipimpää shittiä.

Yllä luetellut esimerkit ovat toki lievimmästä päästä ja sukupolvierojakin varmasti löytyy. Parikymppisen mielestä Jasmine voi olla ihan kiva nimi siinä missä nelikymppinen näkee siinä vain white trashin synonyymin.

Mutta tätä juttua lukiessa ei vaan voi olla miettimättä: hei ihmiset, mitä helvettiä?

Onhan se pieni Merikeiju-vauva varmaan tosi suloinen, mutta entäs sitten kun siitä vauvasta kasvaa kuusikymppinen matami, jonka hanuri roikkuu polvissa asti? Ja kysyn vaan, kuinka paljon voi ihminen lastaan vihata, jos nimeää tämän Nöyräksi?

Monesti kuulee erikoisia nimiä antavien perustelevan asiaa sillä, että onhan se sitten tosi paljon kivempaa kun ei ole koulussa ketään samannimistä. Käsi ylös, kuinka moni on traumatisoitunut loppuiäkseen siitä syystä että kaverilla oli sama nimi kuin itsellä? Ja jos näin ikävästi sattuu käymään, niin onpahan jotain puhuttavaa sitten terapiassakin.

Jokainen meistä on oma, ainutlaatuinen yksilönsä. Ihan ilman kammottavia nimihirviöitäkin.

 

P.S. Oma lukunsa ovat tietysti nämä sananmuunnokset. Fiksu vanhempi pyöräyttääkin pienokaisen nimen jokaisen mahdollisen mutkan kautta ympäri ennen virallisten papereiden täyttämistä. Oikein hyvä perussääntö on vaikkapa se, että jos sukunimen ensimmäiset kirjaimet ovat K ja U, etunimeksi ei laiteta Ollia tai Elliä.

hyvinvointi mieli ajattelin-tanaan
Kommentit (52)
  1. kultahillokala, :-D.

    Vierailija, Roomeo on kyllä ihan huippu, kannatan!

  2. Oijoi. Itsekin olen joskus huvitellut lukemalla kastetut -palstaa, mutta lienenkö sitten tullut vanhaksi vai muuten vain armeliaaksi niin että eivät enää niin naurata. Pari kommenttia aikaisempiin:

    Jenni: Ehkä Nico-pojan vanhemmat halusivat pientä venäläisvaikutetta nimeen, ja kyrillisten aakkosten c äännetään ässäksi :).

    Aurora P: Mitä Angeliqueen tulee, niin kyllä se Ranskassa on vanha nimi, mikä nyt sitten lasketaan ”alkuperäiseksi” nimeksi? 🙂

    Olen itse miettinyt, että jos lapsia saisi niin mikä linja siinä sitten pitäisi ottaa. Joskus fysiikan tunnilla kelasin, että jos valitsisi nimiä, joissa on mukana joku kreikkalainen aakkonen, että montako sellaista nimeä löytäisi. Ainakin Piia, Tauno, Reeta, Nyyti, Serafiina ja jos vähän tinkii kirjoitusasusta niin Roomeo. Siinä sitten voisi katsoa, että tajuaako edes kukaan mikä logiikka nimissä on :D. Onneksi mulla ei ole lapsia, siis niiden olemattomien lapsien onneksi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *