Kolme asiaa, joista en luovu

Juliaihmisen esimerkki on viime aikoina innostanut blogikansaa jakamaan elämästään kolme sellaista asiaa, joista ei koskaan luopuisi.

Kysymys on kiinnostava. Listasta tulee aika tylsä, jos sen täyttää itsestäänselvyyksillä: terveys, rakkaat läheiset, hengittäminen, kakalla käyminen, mitänäitänyton. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin omalla kohdallani seuraavin asioihin.

IMG_1787.JPG

1. Sipsit

Koska ihminen nyt vaan tarvitsee elämäänsä rapeita, suolaisia ja rasvaisia asioita. En todellakaan syö sipsejä (ihan) joka päivä, mutta ajattelen niitä lähes joka päivä. Mikään ei tässä elämässä lohduta niin paljon kuin auki rasahtavan sipsipussin ääni ja täydellisen rapsakan perunalastun rusahdus hampaiden välissä. AAH. Elämänlaatuni parani myös huomattavasti sen jälkeen, kun ystävä esitteli minulle maailman nerokkaimman konseptin nimeltä sipsisalaatti Ja tätä ilosanomaa olenkin sitten levittänyt myös eteenpäin

Ja dippikastikkeista sen verran, että 2000-luvun suurin kulttuuriteko on ollut se, kun Estrella palautti Holiday-dippijauheen takaisin tuotantoon. Itkin ilosta sipsihyllyn edessä kun kohtasin nuoruusvuosien kiihkeän rakkauteni uudestaan. Niin monen vuoden jälkeen, muistatko mua?

Ja olen myös aivan täysin samaa mieltä Astu harhaan-blogin smagardin kanssa siitä, että lehtikaali-, siemen-, juures- ja muita sipsinkaltaisia härpäkkeitä ei saisi sipseiksi kutsua lainkaan. Sipsi-nimitys tulee varata vain ja ainoastaan aidolle ja syntiselle tavaralle! Ehdotankin sanaa rapsake käytettäväksi näistä vääräuskoisten snäkseistä. 

IMG_2165.JPG

2. Lukeminen

Niin kauan kuin muistan, olen rakastanut lukemista. Kun en vielä itse osannut, rakastin sitä että minulle luettiin. Ja voi sitä tunnetta, kun sain ensimmäisen kirjastokorttini. Muistan vieläkin nyt jo edesmenneen Lappeenrannan Uus-Lavolan sivukirjaston tuoksun ja sen kirkkaan hetken kun tajusin, että kaikki nämä kirjat, kaikki nämä maailmat ovat nyt minun ulottuvillani. Se oli pökerryttävä tunne. 

Olen kirjaston suurkuluttaja. Nykyään, kun bongaan jostain kiinnostavan lukuvinkin, menen heti nettiin ja klikkaan kirjaston sivuilta teoksen varaukseen. Aiemmin tämä lysti kustansi euron kirjalta, mutta nyt se on ilmaista, WUHUU. (Jos Puumalan kirjasto joskus lakkautetaan vähäisen käytön takia, aion pitää huolen ettei syy ollut minussa.) Kirjastojen tunnelmassa on myös jotain hyvin ainutlaatuista. Minulle ne ovat turvasatamia, paikkoja, jotka saavat aina sykkeen laskemaan ja joissa saan aina olla sellainen kuin olen. Paikkoja, joiden hyllyt ovat täynnä ystäviäni. Eikä minkään valtakunnan e-kirja ei tule koskaan hakkaamaan sitä tunnetta, minkä paperisen opuksen selaileminen antaa. 

Rakastan myös lehtiä. On maailman ihaninta mennä postilaatikolle ja löytää sieltä vaikkapa tuore Image, lehti jonka tilaamisesta en ole halunnut tinkiä silloinkaan kun rahat ovat olleet vähissä. Lehtiin pätee sama kuin kirjoihinkin: ei niitä jumaliste mistään hikiseltä näytöltä selata vaan aitoina, oikeina paperiversioina. Ja miten kutkuttava onkaan se hetki, kun asettuu rauhassa lukemaan upouutta lehteä: selaan lehden aina ensi läpi kevyesti silmäillen, jotta hahmotan kokonaisuuden, vasta sen jälkeen vasta perehdyn yksittäisiin juttuihin. Kiinnostava uutuus lehtirintamalla on myös Samu, suosittelen tutustumaan. 

Tieto lisää toki myös tuskaa. Olen joutunut rajoittamaan itseäni, sanomaan että kuules nyt Minna, nyt ei vähään aikaan enää yhtään enempää holokaustikirjallisuutta. Olenkin viime aikoina siirtynyt ahmimaan kaikkea mahdollista häpeään liittyvää aineistoa, että sillä lailla selkeästi pirteämpään suuntaan olen mennyt. 

PZWZ5411.jpg

3. Uusi, täydellinen nahkalaukkuni

No niin. Haluaisin todella paljon olla ihminen, joka viittaa kintaalla kaikelle materialle ja aivan tyytyväisenä kanniskelee tavaroitaan vanhassa Valintatalon muovikassissa. Olen vetänyt luistellen läpi vuosi ilman uusia vaatteita-haasteen ja hetken elänyt siinä illuusiossa, että en oikeastaan tarvitse mitään uutta ja ihanaa tavaraa elämäni rakennuspalikoiksi, koska olen vaan niin henkinen tyyppi ja muutenkin niin vitun hyvä ihminen. 

Noh, en ole. Ja tarvitsen. 

Olin etsinyt täydellistä nahkalaukkua jo pitemmän aikaa. Mielestäni vaatimukseni eivät olleet kohtuuttomat: aitoa nahkaa, konjakinruskea hipiä, olalla kannettava, tilaa sen verran että tarvittaessa kyytiin mahtuvat sekä läppäri että järkkäri, ei mitään hipsuja tai hapsuja eli tarpeettomia yksityiskohtia, hintalappu mielellään sellainen, ettei se saa aorttaa repeämään. Sopivaa ei vain tuntunut löytyvän. Kahlasin nettiä, Etsystä löytyi muutama potentiaalinen ehdokas mutta niissäkin oli jotain, mikä häiritsi. Ihan vaan itseäni kiusatakseni kävin Samujin sivuilla kurkkimassa legendaarista Tori-kassia, jos sellainen olisi vaikka alessa. (MUHAHAHAA. No ei tod.)

Viime perjantaina harhailin Berliinissä pitkin Friedrichshainin katuja, poiketen somasta putiikista toiseen. Sitten, täysin pahaa aavistamatta astuin sisään kauppaan nimeltä Victoria met Albert ja katseeni osui kaupan takaseinään. 

Siellä se oli. Hän, jota olin etsinyt. 

En ensin voinut uskoa sitä todeksi. Lähempi tarkastelu osoitti, että vaatimuslistan kaikkiin laatikoihin tuli ruksi. Hinta sai kyllä sydämen lyömään pari ylimääräistä tahtia, mutta ambulanssia ei sentään tarvinnut tilata. Mutta mitä tein minä? EN OSTANUT. Ajattelin, että aikuisen naisen kuuluu harkita tällaisia asioita perusteellisesti, eikä hätiköidysti vain ryntäillä mielihalujensa perässä kuin joku nuori hupakko. Kävelin siis viileänä ulos kaupasta, vain herätäkseni seuraavana aamuna sieluni repivään huutoon että NYT JUMALAUTA NAINEN SINNE LAUKKUKAUPPAAN KUIN OLISIT JO. 

Näin tein. Kassalla en pystynyt kätkemään typerää hangonkeksihymyäni enkä pidättelemään onnenhuokailujani. They say that materia can’t bring happiness, but I disagree, lohkaisin myyjänuorukaiselle ja me molemmat nauroimme makeasti. Tipautin kangaskassini uuden laukun uumeniin ja heitin sen olalleni, kuin se olisi aina ollut siinä. 

Ja he elivät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti, toinen ikääntyen kauniisti ja arvokkaasti, toinen ei niinkään. 

 

Mitä asiat löytyvät sinun listaltasi?

 

 

puheenaiheet ajattelin-tanaan
Kommentit (14)
  1. Ooh ja aah ja kaikki sellaiset ihailevat huokaukset tähän väliin..Niin ihana laukku!

    Sipsit nousisi kyllä mullakin varsin korkealle listalla! Mikään ei ole reissussakaan parempaa kuin mennä paikallisen kaupan sipsivalikoimaa tiirailemaan! Lomareissulla niitä sipsejä voi syödä joka ilta! Ja syönkin! Näin arkena sitä asettaa itselleen vähän rajoja, sipsejä vain viikonloppuna tyylisesti.

    Salmiakkisipsit oli muuten, yyh. Eijeijei.. Ei kaikkea pidä mennä sotkemaan yhteen!

  2. Sanon vaan, että sul on mun luonto, Minna Mänttäri. (Lyhyen matikan kuutosta myöten.)

    1. Kikkeliskokkelis! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *