Kun päästä kuuluu PING
PING Helsinki on Suomen suurin sisältömarkkinoinnin businessfestivaali, joka tuo päiväksi yhteen yritysten viestintä- ja markkinointipäättäjät sekä sosiaalisen median sisällöntuottajat — Suomen eturivin bloggaajat, tubettajat ja instaajat. Luvassa on näkemyksiä sisältöjen tulevaisuudesta, vinkkejä laadukkaiden sisältöjen tekemiseen ja ostamiseen sekä tulosten mittaamiseen. Samalla osallistujat pääsevät tutustumaan toisiinsa, vaihtamaan ajatuksia ja pitämään hauskaa Suomen hauskimmilla business-festareilla!
Tapahtumaan kutsutaan 200 Content Gurua ja 250 Business Hippiä.
Lieneekö ollut Emmi Nuorgamin painostuksen inspiroinnin tulosta tai ihan vaan tilapäinen mielenhäiriö, mutta päädyin kuitenkin helmikuussa naputtelemaan hakemuksen PING Helsinkiin. Manguin mukaan myös Lauran, joka todennäköisesti kirjoitti hakemukseensa jotakin fiksua ja tyylikästä, samaan aikaan kun itse länkytin lehmänpaska-aromista ja bloggaamisen raikkaista kevättuulista. Joka tapauksessa läpi meni kuin vaalilupaukset, ja tulevana perjantaina jaamme yhteisen kammarin Långvikin hulppeassa kylpylähotellissa.
Ja kuten ruutukaappauksesta näkyy, suhtaudun valintaani aikuismaisella asiallisuudella.
Suoraan sanottuna en ole yhtään varma siitä, mitä oikein tapahtumalta odotan. Ennen hakemuksen lähettämistä kriiseilin jo siitä, kuinka emmie oo kuiteskaa sinne tarpeeks kuuli. MIKÄ HEMMETIN CONTENT GURU, YÖÖÖK. Ne on varmaan kaikki siellä semmosii megagigasuosittuja instasnäppääjätubettajii ja mie oon VAA TÄMMÖNE. Ja sitäpaitsi MIE VIHAAN KAIKKEE TEKOPIRTEETÄ VERKOSTOITUMISTA, BRÄNDÄYSPUHETTA JA MUUTA PASKAA.
Että näin. Oikeastihan pelkään vain sitä, että olen taas se outo tyttö kouludiskon vaihtopenkillä, jota kukaan ei hae hitaille.
Siitä olen kuitenkin varma, että osaan kirjoittaa ja kuvata asioita ja ajatuksia tavalla, joka ainakin joitakin ihmisiä kiinnostaa. Ja että sillä saralla minulla voisi olla paljonkin nykyistä enemmän annettavaa. Ja että on erityisen mahtavaa tavata vihdoinkin livenä tyyppejä, joiden kanssa on tähän asti vaihtanut ajatuksia vain näppiksen välityksellä.
Lähdetään siitä.
(Ja jos brändäyspuhe alkaa ahdistaa liikaa, niin ainahan voi piiloutua skumppapullo kainalossa hotellilakanoihin piereskelemään.)
PINGin osallistujia on pyydetty pukeutumaan festariteeman mukaisesti. Harkitsin ensin asukokonaisuuden valitsemista täältä, mutta koska blogimaailmassa samassa asussa näyttäytyminen useampaan kertaan on ilmeisesti jotenkin to-del-la noloa, niin lähdinkin reippaasti uusiutumisen tielle.
Farkkuliivi, tuo ajaton klassikko: paitsi tuulahdus kultaisesta nuoruudesta, myös trendikäs juuri nyt (vai ehtikö se mennä jo muodista, tämä mummo ei ole ihan varma, no ihansama). Kultaisella ysärillähän farkkuliivi puettiin oikeaoppisesti nahkatakin päälle, mutta nyt en aio hiostaa kainaloitani normaalia paniikkihikeä enempää, vaan valitsen liivin kumppaniksi jotakin kepeän kesäistä, kuten tekokuituisen pantteripaidan ja sellureisishortsit. (Ja tietenkin tunnistetiedot selkään, koska sitten kun kaadun pingviineissä naamalleni Långvikin lattialle, niin osaavatpahan tägätä minut oikein instakuvaan.)
Lempikirjailijani Anna-Leena Härkösen väkevä kanta teemapukeutumiseen on se, ettei ketään saisi pakottaa vetämään päälleen rumia rytkyjä. Jos ihmiset onnistuvat olemaan vetämättä toisiaan turpaan illan aikana, se riittää. Se on minusta oikein hyvin sanottu. (Enkä ajatellut itsekään ruveta väkivaltaiseksi, ainoastaan sitten jos joku yrittää pölliä festarihengessä rintsikoihini piilotetun jallupullon.)