Lapsen oikeudesta yksityisyyteen

Blogimaailmaan on pikkuhiljaa hiipinyt vakavasti otettava haastaja kiiltokuvamaisille muotiblogeille: vanhempainblogit (ei voi sanoa äitiblogit, koska isiäkin on joukossa, tosin reiluna vähemmistönä).

Vanhempainblogit tarjoavatkin erinomaisen mahdollisuuden vertaistukeen ja kokemusten jakamiseen samassa, epäilemättä hyvin mullistavassa elämäntilanteessa olevien kesken. Hyvin kirjoitettuja blogeja jaksavat lukea myös lapsiperheen arjesta mitään tietämättömät, kuten allekirjoittanut. Lilyn ihana Kristaliina on tästä hyvä esimerkki, jonka Puutalobaby taannoin täysin ansaitusti voitti Aussie Blog Awardsin Newcomer-kategorian.

Niin hauskaa kuin onkin päästä kurkistamaan omaansa verrattuna täysin erilaiseen elämään, huomaan välillä hämmentyväni siitä, kuinka paljon tiedänkään itselleni täysin vieraiden ihmisten elämästä: heidän ruokailutottumuksistaan, univaikeuksistaan ja suolentoiminnastaan. Yhdestä tiedän etunimen, toisesta ehkä etunimen ensimmäisen kirjaimen, kolmannesta en sitäkään. Lukemattomia valokuvia olen nähnyt kaikista, kuten myös heidän kodeistaan, perheistään sekä lempileluistaan.

Onhan se vähän hassua.

Mietin, onko lapsella jo syntyessään oikeus yksityisyyteen vai onko se täysin vanhemman päätettävissä? Tekeväthän vanhemmat muutenkin isoja päätöksiä jälkeläisensä puolesta: kastetaanko kirkon jäseneksi, rokotetaanko, mitä ruokaa lautaselle laitetaan, minkälaisten harrastusten pariin ohjataan. Onko blogijulkisuus samalla tavalla päätettävissä oleva asia?

Meillä ei ole vielä nuorten aikuisten sukupolvea, joka osaisi kertoa siitä miltä tuntuu, kun tuhannet ihmiset ovat nähneet sinut kuolaamassa soseita rinnuksillesi. Itse tuskin osaamme siihen vastausta antaa. Meidän sukupolvemme vauvakirjat ja perhealbumit eivät ole digiajasta kuulleetkaan. Siellä ne ovat visusti tallessa vanhempiemme olohuoneissa, lastulevyhyllyjen tiukassa syleilyssä.

Ehkäpä tämän päivän pienten blogitähtien haastatteluja saadaan lukea naistenlehdistä viimeistään parinkymmenen vuoden kuluttua. Odotan suurella mielenkiinnolla, mitä sanottavaa heillä on. 

Tämä ei siis ole hyökkäys eikä edes vittuilua, vaan aivan täysin vilpitön kysymys kaikille vanhempainblogien kirjoittajille: mitä aiot vastata lapsellesi, jos hän jonakin päivänä kysyy sinulta, miksi laitoit hänen elämänsä nettiin?

 

 

puheenaiheet ajattelin-tanaan
Kommentit (49)
  1. Vielä muutama kommenttiketjusta noussut ajatuksenpätkä:

    Alkuperäinen kysymyshän oli nimenomaan lapsen oikeudesta yksityisyyteen ylipäänsä, ei niinkään namusetien ja muiden pahisten uhasta. Mutta tietenkin nämä asiat tulevat keskusteluun mukaan, mikä on ihan luonnollista. Yksi vanhemman ensisijaisista tehtävistähän on suojella lasta, muttei silti eristää tätä ympäröivästä maailmasta. Mihin se raja vedetään, onkin kinkkinen kysymys.

    Tuo uhkiin varautuminen on tosi mielenkiintoinen asia, josta saisi varmaan ihan oman postauksensa. Nettimörköihin varautuminen tuomitaan helposti kukkahattutäteilyksi, mutta jos kahvipöydässä kertoo ottaneensa kattavat vakuutukset lapselleen niin harva mottaa toista tästä hyvästä pullapitkolla ohimoon ja haukkuu ylireagoivaksi hysteerikoksi. Myös konttauskypärät ja erilaiset turvalaitteet ovat kovassa huudossa, mutta samaan aikaan oma elämä avataan netissä kaikkien luettavaksi. Hirvittävän kiinnostava yhtälö. 

    Ja vaikka itsekin haluan ajatella, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja haluavat toisilleen vain kivoja asioita, minun uskoni horjuu kun katson tämän.

    Jäin myös miettimään tuota Ruusun aikaisempaa kommenttia:

    Voihan olla, että nykyiset vauvat tulevat hieman isompina olemaan äärimmäisen otettuja, että heidän vanhempansa ovat halunneet jakaa rakkauttaan ja ylpeyttään lastaan kohtaan julkisesti.

    Tästäkin saisi oman postauksensa. Onko nettijulkisuudesta tullut hyvän vanhemmuuden mittari? Tai hyvän elämän mittari ylipäänsä? Rakastaako lastaan vähemmän jos ei kerro hänestä julkisesti mitään tai hyvin vähän? Onko parisuhde oikeasti olemassa jos sitä ei näy Facebook-statuksessa?

     

    P.S. Tähän loppuun vielä Ruuhkavuosiratsastajan ajatuksia aiheesta.

  2. En ole vielä täysin päättänyt kuinka vauvani tulee blogissani esiintymään. Olen asiaa pohtinut ja vastasin Rosannan blogiin että kuvia tulee, koska valokuvaus meidän perheessä on aika iso harrastus. Nimen julkaiseminen onkin sitten se mitä  pohdin. Mies esiintyy jutuissani S:nä, itse olen paljastanut eräässä blogitekstissäni koko nimeni eikä se itseäni haittaa. Teinhän sen tietoisesti. Enemmän tietoa minusta taitaa löytyä nettinimimerkilläni kuin oikealla nimelläni, mutta kukapa näitä ei osaisi yhdistää kun hetken ynnää. 🙂 

    Täällä käytän eri nimimerkkiä kuin muualla, alkuun sen takia ettei raskauteni leviä tutuille ihan heti, mutta nyt kun olen tullut ulos kaapista asian kanssa, ei itselle ole enää väliä olenko minä vai Silkkitassu. Toisaalta rakastan näätiäni niin paljon että tahdon pitää tuon Silkkitassun, koska se kuvaa parhaiten sitä mitä minä ja elämäni edustaa. Ehkäpä lapseni esiintyy jollain keksityllä nimellä. Tykkään kovasti Ananas ja Kookos-palstan nimimerkeistä myös lapsilla. 

    Olen sitä mieltä, että tässä asiassa, kuten monessa muussakin asiassa (kirkkoon kuuluminen, harrastukset, mitä koulua käy, lapsilisien käyttö, yms.), pitää sopia perheen kesken yhteisesti pelisäännöistä. Vauva ei osaa esittää omaa kantaansa, harmi, siksipä vanhempien pitää vetää rajoja johonkin ja pohtia sen vaikutusta lapsen elämään. En usko että omaan blogiini mitään lisäarvoa tulee siitä, että julkaisen lapseni nimen siellä kuvien yhteydessä. Enemmän lisäarvoa on siitä, että julkaisen kauniita kuvia. Joten jos jotakin jätän pois niin nimen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *