Jos viettää joulunsa paikassa, jota hallitsee vanha leivinuuni, lienee synti olla käyttämättä sitä muuhunkin kuin lämmitykseen. 

Karjalaiset sukujuuret ja kaikki, enkä silti ollut koskaan tehnyt karjalanpiirakoita. No nyt tein. Ja kyllä tuli hyviä. 

On siinä oma juttunsa. Sitä ikään kuin asettuu osaksi sitä sukupolvien ketjua, naksahtaa ainakin hetkeksi paikoilleen. On kiinni perusasioissa, jalkapohjat maassa. 

Eikä piirakkaa rypyttäessä vaan voi mitenkään olla pahalla tuulella.

Tämä eka satsi tuli tehtyä sovelletulla Valion ohjeella, mutta siinä on kyllä vähän liikaa vehnäjauhoja aitoon karjalaiseen makuun. Koetin urkkia ohjetta mammalta eli isoäidiltäni mutta eihän sitä tietenkään missään lapulla ole ko iha vaa miu pääs.

Mut jos miu ettee pantais taikinakulho ni kyl mie sen osaisin sekottaa vaik unissai. 

Pitänee siis mennä oppiin ihan kädestä pitäen. Ja seuraavaan satsiin voisinkin kokeilla perunamuusitäytettä.