Jos minäkin niin sinäkin
Rakastatko tuhkimotarinoita? Niin minäkin.
Siis sellaisia tarinoita, joissa noustaan kurjista oloista sekä oman itsensä herraksi että yhteisönsä palvomaksi sankariksi. Tarinoita raitistuneista narkkareista joista tuli supertähtiä, lääkäriksi lukeneista linnakundeista. Paniikkihäiriöisestä pullahiirestä ekstrovertiksi sporttibeibeksi muuttuneista, pohjakosketuksesta ponnistaneista ja nahkansa luoneista.
Ne ovat ihania ja voimauttavia tarinoita, jotka kertovat esteiden voittamisesta, sitkeydestä ja itseensä uskomisesta.
Tärkeistä asioista.
Ja ne ovat ihania tarinoita aina siihen asti kunnes niissä lausutaan sanat
jos minä pystyn tähän niin kyllä kuka tahansa pystyy
Nykyään lopetan siinä kohtaa lukemisen.
Tarkoitus on hyvä, tottakai, kuten tsemppipuheella yleensä on. (Mutta tästäkin on jo puhuttu: tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.) Ja ihan varmasti olen joskus sanonut itsekin jollekin noin. Ja kyllä, olen myös sitä mieltä että aika moni ihminen jättää käyttämättä huomattavan osan potentiaaliaan. Että kyllä me pystyisimme huomattavasti paljon parempaankin, sekä yksin että yhdessä.
Mutta kun kukaan ei pääse sisään toisen ihmisen nahkoihin. Kukaan ei tiedä, paljonko toisella on voimia ja mitä kaikkea painolastia toinen ihminen mukanaan kantaa. Voimia voi olla jossakin jemmassa, paljonkin, mutta niiden edessä on niin paljon roinaa ja paskaa ettei niihin pääse käsiksi. Ei ehkä osaa auttaa itseään, tai ei osaa hakea apua, tai ei vain saa sellaista apua mitä tarvitsisi.
Eli yritän tässä sanoa sitä, että kaikki eivät välttämättä pysty, vaikka sinä pystyit. Sinulla on omat voimasi, toisilla omansa. Sinulla saattoi myös olla onnea matkassa, vaikka et itse sitä tajunnutkaan vaan ajattelit saaneesi kaiken aikaan vain omalla, kovalla työllä. Ehkä tapasit oikeita ihmisiä oikeaan aikaan, ehkä joku osasi lausua juuri ne oikeat sanat oikeassa paikassa. Ehkä silläkin oli merkitystä, mihin synnyit.
Se on tietysti ikävästi sanottu. Että ihan kaikki ei olisikaan vaan susta itestäs kiinni. Mutta olisihan se kivempi ajatella niin. Että epäonnistuminen johtuu aina siitä että sä et vaan tahtonut etkä yrittänyt tarpeeks. Että ongelmat ylipäänsä johtuvat siitä: köyhyys, sairaudet ja semmoiset.
Että ootko varma että et oo kutsunut tätä kaikkee paskaa luokses koska oot niin negis? Kato vetovoiman laki ja sillee.
Se olisi kivaa, koska sitten voisi ajatella että kaikki sellaiset ikävät asiat ovat yksilön ongelma. Eivätkä suinkaan vaikkapa eriarvoistavia rakenteita ylläpitävän yhteiskunnan. Ei tarvitsisi tuntea mitään paineita siitä, että pitäisi muka pyrkiä jotenkin muuttamaan asioita. Ei tarvitse, koska jokainen on vastuussa vain itsestään.
Hoida ite ittes.
Tsemppaat vaan, kyl se siitä.
