Sano mitä haluat

Laura kirjoitti erittäin hyvän tekstin suoraan sanomisesta. 

Minulla oli ennen paha tapa puhua epäsuoraan, viistosti. Pehmentää eit ehkiksi, sanoa päinvastaisuuksia ja toivoa parasta. Sitten ihmettelin kun sanattomiin toiveisiini ei vastattukaan odottamallani tavalla. Aika paljon asioita jäi sanomatta ja ymmärtämättä. Miellyttämisen tarve eli niin voimakkaana, että sitä ennemmin laiminlöi itseään kun petti muiden mahdolliset odotukset.

Samoin. Paitsi että puhun näin edelleen, mutta yritän opetella siitä pois. Pikkuhiljaa.

Samalla kun tajuaa oman puhevammaisuutensa, havahtuu myös siihen kuinka yleistä se on. Miten paljon on kaltaisiani ihmisiä, jotka kiemurtelevat ja venkoilevat, jättävät lauseiden loppuja auki, sanovat palataan ja katellaan ilman aikomustakaan palata tai katella. Hymyilevät ja nyökyttelevät kasvotusten ja sitten kiroavat ja mussuttavat selän takana. Vatvovat ja analysoivat, että mitä se nyt mahtoi silläkin sitten tarkoittaa. Tai että pitäiskö sille sanoa että ei noin voi tehdä, no en tiiä, en minä kyllä ainakaan halua sanoa. 

Väsyttävää, rasittavaa. 

Kun miellyttämisen tarve on meihin kerran istutettu, se pysyy kiinni yllättävän tiukasti. Jos on jo varhain oppinut, että rakkautta saa olemalla mahdollisimman kiltti ja helppo lapsi, joka ei räyhää eikä näytä vihaansa vaan sopeutuu ja mukautuu, ihminen jatkaa hyväksi havaittua toimintaansa myös aikuisena. Siinä on vain se huono puoli, että kukaan ei pysty loputtomiin mukautumaan ympäristöönsä ja tanssimaan toisten pillien mukaan, ilman että se alkaa syödä ihmistä sisältäpäin. Siitä seuraa merkillinen, määrittelemätön paha olo, jota ei välttämättä osaa paikallistaa mihinkään. Jotkut kätkevät sen visusti sisuksiinsa, josta se kyllä tihkuu ulos vaikkei ihminen sitä itse tajuaisikaan. Toiset taas kaatavat pahaa oloaan ämpärillä toisten niskaan.

Sillä omat tarpeet ja toiveet eivät katoa minnekään, vaikka niitä ei osaisikaan ilmaista. Siitä seuraa vain se, että olettaa toisten ihmisten olevan ajatustenlukijoita ja pettyy toistamiseen, kun he eivät ymmärräkään antaa sitä mitä heiltä niin kovasti odottaa. 

Suoraan sanominen myös sekoitetaan helposti tahdittomaan töksäyttelyyn ja toisen tahalliseen loukkaamiseen. (Näinhän siinä toki myös helposti käy, jos ensin panttaa ajatuksiaan vuositolkulla ja sitten kaataa kupin kerralla nurin.) Suoraan sanominen ei kuitenkaan tarkoita oksentamista toisen naamalle. Oman tahtonsa ja mielipiteensä voi ilmaista myös asiallisesti ja kohteliaasti. Näin se todennäköisesti menee myös helpommin perille. 

Ja fakta on sekin, että loukkaantumisen mahdollisuus on aina olemassa, vaikka tekisi tai sanoisi mitä. Tai jättäisi tekemättä ja sanomatta. Viisainta lienee yrittää elää niin, että voi katsoa itseään peiliin ja todeta ainakin yrittäneensä olla rehellinen.

Niin muille kuin itselleenkin.