Tikulla silmään, osa 1

Puutalobaby-blogin Kristaliina sai taannoin pyynnön lukijaltaan: kerro jotain itsestäsi. Kristaliina pyysi bloginsa FB-seuraajilta viisi satunnaista päivämäärää/ajankohtaa ja kirjoitti niiden pohjalta elämästään melko koukuttavan kesäjatkiksen. Homma taipui näppärästi myös blogihaasteeksi, josta minäkin otan nyt kopin.

Jaiks.

Luvassa on siis viisi postausta nokkelalla otsikolla Tikulla silmään, kuten vanhojen kaivelijalle sanonnan mukaan käy. Toivottavasti ei nyt oikeasti kuitenkaan. Ja ajankohdat ovat siis:

elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 sekä 17.7.2010.

Huhhuh. Tästä lähtee.

Elokuu 1999

Katselen ulos ikkunasta. Ympärillä näkyy rumien elementtikerrostalojen ryhmittymä sekä niiden keskellä yksi matalampi rakennus. Se on lähikauppani: Kaasilan Valinta. 

Täytän tässä kuussa kaksikymmentä vuotta ja olen juuri muuttanut Outokumpuun. Jaan tilavan kaksion luokkakaverini, toisen Minnan kanssa, johon tutustuin edellisvuonna kansanopiston teatterilinjalla. Meillä oli samanlaiset pupulusikat ja paljon muutakin yhteistä: nyt meillä on myös yhteinen jääkaappi sekä pyykkipäivä. Ja vielä kolmaskin kämppis, Minnan Hilppa-kissa.

Minulla on hyvä syy olla täällä pikkukylässä: olen päässyt opiskelemaan musiikkiteatteria. Olen matkalla esiintyväksi taiteilijaksi, se on mahtavaa. Vielä mahtavampaa olisi tietysti päästä opiskelemaan näyttelijäksi joko Helsinkiin tai Tampereelle, mutta ehkä sekin vielä onnistuu. Ja viis paikasta, kunhan saa tehdä niitä asioita, joita eniten rakastaa. Pakko tosin myöntää, että kuiva kaivoskaupunki vähän ahdistaa veden äärellä kasvanutta: onhan täälläkin lätäkkö, mutta sinne on matkaa. 

Lukujärjestys näyttää hyvältä: alamme heti harjoitella ensimmäistä produktiota, joka on lauluilta Kaj Chydeniuksen kappaleista. Tämä tuntuu jo kohtalolta: rakastan yli kaiken Chydeniuksen musiikkia. Jos rakastat, Ei puolikasta, Laulu kuolleesta rakastetusta… oih. Petyn raskaasti kun en saakaan itselleni laulua hänen vanhemmasta tuotannostaan vaan tuoreemman tangon, Älä pyydä kuuta. Sekin on kyllä kaunis, ei siinä mitään, mutta harmittaa silti. 

Minulla on tumma ja voimakkaan dramaattinen ääni, mutta sisältä olen hauras. Arkajalka, jolla on kuitenkin hirvittävä halu esiintyä. Ensimmäinen läksyni on opetella katsomaan yleisöä silmiin, kun laulan heille. Se onkin vaikeaa. Opettelen sitä yhä. 

Meillä on mainio luokka ja hyvä henki: erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä ympäri Suomea, se on virkistävää. Hyviä tyyppejä. Ryhmähengelle onkin käyttöä myöhemmin samana lukuvuotena, kun kyllästymme linjanvastaavan asiattomiin opetusmetodeihin ja teemme hänestä yhdessä valituksen. Meidät otetaan vakavasti: henkilöstö vaihtuu ja meininki paranee. 

Harmi, ettei se aina elämässä mene niin.

Ja seuraavaksi sitten huhtikuuhun 2003…