Muistan nuorempana kärsineeni usein fyysisistä kasvukivuista, pitkä tyttö kun olen. Noi kivut eivät kuitenkaan oo mitään verrattuna näihin ”aikuisiän” henkisiin kipuiluihin. Sitä tulee liian usein mietittyä omaa elämää ja suuntaa mihin on menossa, itselle kun ei ole siunaantunut sitä yhtä unelmaa mitä haluaa tehdä isona koko loppuelämän ajan (jos sitä pientä haavetta näyttelijänurasta ei lasketa, jonka eteen en ole tehnyt tippaakaan töitä). Mä vielä olen sellainen persoona, että kyllästyn nopeasti. Ihan kaikkeen.

Mä oon enää kuukauden töissä työpaikassa, joka oli mun työuran ensimmäinen kunnon työ, vakinainen virka. Olen ollut täällä nyt puolitoista vuotta, oppinut enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella! Aloitin perustarjouslaadinnasta, myöhemmin sain vastuulleni yhden järjestelmän ja vientimyynnin työtehtävät. Mun viimeisimmät ja suurimmat projektit ylettyivät Saudi Arabiaan asti ja pääsin myös Ruotsiin pitämään jälleenmyyjille myyntikoulutusta. Tämän lisäksi ihan hirveästi kaikkea muuta mielenkiintoista, missä on ollut jännittävää olla mukana!

Siltikään tämä kaikki, nopea eteneminen ja monipuoliset työtehtävät, ei saanut mua pysymään tyytyväisenä ja kyllästyin. Sen fiiliksen isketessä, kun tajuaa ettei tää ookaan mun juttu, ei vaan lähde enää pois. Päätin, että on aika jatkaa itsensä etsimistä. En halua jumahtaa paikalleni, vaan haluan löytää sen balanssin, kun on onnellinen sekä työelämän että sen ulkopuolisen elämän osalta.

No, allekirjoitin viime viikolla uuden työsopimuksen ja irtisanouduin nykyisestä työpaikasta, paikasta, jossa työkavereista on tullut jo vähän kuin perhettä. Nyt on sellainen fiilis, että olisin kuin pieni koiranpentu, jonka on pakko jatkaa matkaa yksinään ja peloissaan. Mulla on tiedossa 12 viikkoa kestävä palkaton koulutus, jonka jälkeen alkaa it-konsultin työt, tämäkin onneksi toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella. Musta tulee siis jonkin näköinen ohjelmistokehittäjä aka nörttikoodari! Onko tämä se mun juttu, en tiedä. Mutta mulla on vahva fiilis, että tää tietää vielä jotain hyvää.

En ole kovin monelle uskaltanut kertoa viimeisimmästä työn- ja alanvaihtopäätöksestä, koska pelkään, että joku vielä sanoo, että sinä oot ihan köttelö kun vaihdat sun hyvän työn tollaseen, mistä et tiiä mittään. Mutta toisaalta, mä oon tosi innoissani tästä ja that’s all that matters. Mä olen vähän tällainen fiiliksellä ja tunteellä elävä persoona. En ehkä haluakaan miettiä asioita liikaa järjellä, sillä se olisi jo tähän mennessäkin pilannut monta mahdollisuutta, joihin päätin tarttua hetken mielijohteesta (toisaalta järki olisi myös pelastanut mut monelta elämäni suurimmalta virheeltä, mutta se ei onneksi ollut tämän postauksen aihe).

Mun äiti ei esimerkiksi ainakaan ollut kovin innoissaan mun päätöksestä, en edes saanut onnitteluja uudesta työpaikasta. Mutta kuten blogini nimikin sen kertoo, itseä varten täällä eletään ja kannattaa aina kuunnella itseään ja mitä omalta elämältä haluaa. Toisen mielipidettä kannattaa kysyä vasta sitten, kun tuntee itse olevansa sokea asialle ja haluaa toisenlaisen näkökulman aiheeseen.

Tällaiset lauantaiavautumiset tällä kertaa. Nyt hörppään aamupalan loppuun ja saatan olla tekemättä mitään, koska vapaa lauantai.

Rentouttavaa lauantaita!

Satu