Hesari hei, nyt ihan oikeesti.
Journalismin alati heikkenevä taso Suomessa on yksi suosikkimeuhkausaiheistani: klikkiotsikot, uutisjuttujen surkea suomen kieli, teksteistä läpi paistavat toimittajien asennevammat, lähdekritiikin totaalinen puute, harhaanjohtavat sanavalinnat, lööpit jotka viljelevävät milloin rasismia, milloin russofobiaa, milloin pandemiapaniikkia ilman minkäänlaista vastuuntuntoa, hutaisut ja häsläykset ja huonot vitsit. Olen itse tamperelainen, ja kuten kanssakaupunkilaiseni tietänevät, on oman Aamulehtemme journalismin taso ollut yleinen naurunaihe jo vuosikausia. Paikallislehti Tamperelainen taas on mennyt täällä melko laajamittaiseen boikottiin rasististen pääkirjoitustensa vuoksi. Eli meuhkattavaa kyllä riittää täällä meillä päin. Kunnon uutislähteitä ei sitten niinkään.
Monta vuotta luin tyytyväisenä Helsingin Sanomia. Se tuntui ikään kuin kunnollisen sanomalehtijournalismin viimeiseltä linnakkeelta – turvapaikalta, jossa ei tarvitse pelätä, että tiedeuutisen lähteenä on käytetty pelkkää Daily Mailia, tai että ammattitoimittaja ei osaa käyttää tekstissään possessiivisuffikseja, tai että kolumneissa viljeltäisiin heikosti peiteltyjä rasistisia, naisvihamielisiä tai muuten vain sivistymättömiä asenteita, tai että lukijoita kalasteltaisiin halpahintaisilla tempauksilla joilla vedotaan ihmisten ikävimpiin luonteenpiirteisiin. Saattoi luottaa, että edes yksi sanomalehti on vielä mokoman yläpuolella. Että vielä löytyy kunnioitusta journalistin ohjeita kohtaan ja toimituskuntaa jolla on arvostelukykyä.
Valitettavasti vain tuo arvostelukyky vaikuttaa Hesarin toimituksessa pettäneen viime aikoina vähän turhan usein. Moni varmasti muistaa viime keväisen hupaisan pikku kisan, jolla etsittiin jotain kivaa rodullistavaa pilkkanimeä virolaisille, ihan tälleen veljellisellä leikkimielellä hei. Hyvin ansaitun kriittisen palautevyöryn jälkeen kilpailu poistettiin ja pyydeltiin kamalasti anteeksi, on tää huumori niin vaikea laji mutta ensi kerralla paremmin sitten.
No, Hesari ei tämän virhearvion aiheuttamasta kohahduksesta kuitenkaan vielä ilmeisesti ottanut onkeensa, että huumorijuttujen tekeminen kannattaisi ehkä jättää kokonaan muille, koska tänään tämä kuva löytyi listasta valokuvia, jotka toimituksen mielestä ovat ”vuoden hauskimpia”:
Kuvassa ranskalainen näyttelijä Gérard Depardieu ahdistelee seksuaalisesti näyttelijä Isabelle Huppertia. Voin tunnustaa, että ei naurata. Yhtään. ReettaM kirjoitti äskettäin Harharetkiä-blogissaan hyvän postauksen siitä, miksi tällaisen kuvan pitäminen hauskana on ongelma. Naisiin kohdistuva väkivalta on ilmeisesti huvittavaa, kun tekijänä on elostelijan maineessa oleva valkoihoinen ranskalainen mies. Katsokaa nyt kun se on taas ihan tommoinen, aika velikulta se Depardieu.
Kuvan julkaisun ajankohta asettaa tämänkertaisen virhearvion entistä räikeämpään valoon. Viime aikoina on mediassa käyty runsaasti keskustelua naisiin kohdistuvasta ja seksuaalisesta väkivallasta, olkoonkin että uhrien näkökulma on lähes täysin unohdettu ja ongelma vaikuttaa yhteiskunnan ja median silmissä olevan pikemminkin raiskaajan ihonväri kuin rikos itsessään. Onkin aivan erityisen pöyristyttävää, että Helsingin Sanomat päätyy juuri tämän keskustelun velloessa kuumimmillaan hörähtelemään valokuvalle, jossa mies loukkaa naisen koskemattomuutta – aivan kuin tällaisen käyttäytymisen ja viereisessä artikkelissa kauhisteltujen raiskausten välillä ei olisi mitään yhteyttä. Kuvalle naureskelu osoittaa jo itsessään järkyttävän huonoa makua, mutta tämänhetkisen yhteiskunnallisen keskustelun kontekstissa se on suorastaan törkeää: sillä oikein alleviivataan sitä, että keskustelussa seksuaalisesta väkivallasta ollaan oikeasti huolissaan jostain ihan muusta kuin naisten oikeudesta fyysiseen koskemattomuuteen. Lisäksi se osoittaa huolestuttavalla tavalla, etteivät eräät media-alan ammattilaiset ilmeisesti tunnista seksuaalista ahdistelua vaikka heille kirjaimellisesti näytettäisiin siitä kuvia.
Tässä on käynyt samalla tavalla kuin siinä virolaisten haukkumanimikisassa: ollaan haluttu olla hauskoja, tehdä hyvän mielen juttua, jätetty ajattelematta ideaa loppuun saakka tai oikeastaan ollenkaan, ja onnistuttu tuottamaan erittäin loukkaavaa sisältöä vitsin varjolla. Seuraavaksi varmaan sanotaan taas, että ihan leikillähän me vaan, älkää nyt tommosesta suuttuko. Tuli pikku virhearvio, sori siitä.
Nyt hei oikeasti Hesari, vähän ryhtiä siihen touhuun. Kaksi tämän luokan munausta on pikkuisen liikaa yhden vuoden saldoksi. Jos nyt vain jätätte sen huulenheiton ja hyvänmielenjutut niille joilta sellainen luonnistuu ja keskitytte siihen uutisjournalismiin. Siinäkin on nimittäin ollut viime aikoina parantamisen varaa.