Inhoan Harry Potter -leffoja, mutta aion silti mennä katsomaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Laura Kangasluoma kirjoitti toimituksen blogissa siitä, miksi häntä ei kiinnosta mennä katsomaan uutta Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvaa vaikka Potter-faniksi tunnustautuukin. Kirjoitus herätti minussa paljon ajatuksia, koska tajusin lähestyväni uutuusrainaa tavallaan aivan eri näkökulmasta, vaikka itsekin olen Potter-fani henkeen ja vereen. En nimittäin malta odottamaan, että pääsen näkemään sen…

…siitä huolimatta, että inhoan kaikkia Harry Potter -kirjoista tehtyjä elokuvia. Inhoan. Ja nyt aion kertoa miksi.

Ensinnäkään ne eivät ole elokuvina oikein mistään kotoisin. Kerronta on tempoilevaa, näyttelijäsuoritukset etenkin lapsinäyttelijöiden osalta vähintäänkin epätasaisia, käsikirjoitus kökköä. Taso vaihtelee kaikkineen sysipaskasta (neljäs) ihan kelvolliseen (kuudes). Visuaalisesti ne osaavat välillä olla hienojakin, etenkin kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä. Mutta sitten toisaalta aina välillä meille esitetään tällaisia abominaatioita:

ruma_ihmissusi.jpg

Niin, pikku Punahilkka, kun Iso paha susi ja Klonkku rakastavat toisiaan oikein, oikein paljon…

Toisekseen Harry Potter -elokuvat ovat surkeita adaptaatioita. Tarinan sovittamisessa elokuvamuotoon on käytetty enemmän saksia ja liimaa kuin minkäänlaista ajatustyötä ja visiota. Erityisesti Feeniksin kilta -elokuvan tahti on niin hengästyttävä että päätä särkee: leffassa ei taida olla yhden yhtä yli minuutin mittaista kohtausta. On todella vaikea kuvitella, että kirjoja tuntematon katsoja saisi tarinasta oikein mitään tolkkua. Elokuvakerronnan taso on sangen vaatimatonta kautta linjan, eikä leffoja katsoessa pysty hetkeksikään unohtamaan, että ne ovat sovituksia romaaneista.

Elokuvat sotivat myös visuaalisesti täysin omia mielikuviani vastaan, mikä sinällään vaikeuttaa eläytymistä tarinaan…

ruma_ihmissusi_2.jpg

Case in point.

…mutta tämä on tietenkin makuasia, joten en lukisi sitä kovin suureksi synniksi. Visuaalinen puoli on mielestäni yksi Potter-leffojen onnistuneemmista elementeistä.

Mutta kaikkein tärkein syy siihen, miksi Harry Potter -elokuvat tekevät minut niin surulliseksi on se, että ne ovat suunnaton haaskattu mahdollisuus.

Harry Potter -elokuvissa haisee rahastus. Niissä on otettu valmis, todistetusti myyvä tarina, kiehtova maailma ja rekallinen rahaa, väännetty nopsaan pakollinen blockbuster-sarja ja kaupattu se valmiiksi olemassa olevalle yleisölle. Menestys on ollut taattu, joten kunnianhimoa ei niin tarvita. Ei maksa vaivaa pysähtyä miettimään, tuleeko tarina nyt kerrottua arvoisellaan tavalla – tai onko elokuvilla itsenäisinä teoksina mitään kestävää arvoa.

Ja koska ne elokuvat on nyt tehty, oikeasti hyviä adaptaatioita Harry Potter -kirjoista ei lähes varmasti tehdä enää koskaan. Se juna meni jo. Ja sen junan kyydissä on monta muutakin teosta, jotka ovat kokeneet saman kohtalon.

celeborn_parka.jpg

Ja muun muassa Celeborn-parka jäi asemalle.

Mutta ei surra näitä menneitä nyt enää enempää, vaan keskitytään tähän uuteen Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvaan, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa…

ruma_ihmissusi_3.jpg

Vade retro!

Eh, siis odottanut kiihkeästi koko vuoden ja jonka todellakin aion mennä katsomaan vielä tällä viikolla. Huolimatta kaikesta siitä, mitä juuri sanoin Harry Potter -elokuvista, minulla on, ehkä vähän ristiriitaisesti, tälle uudelle leffalle todella korkeat odotukset.

Kaikkein lupaavinta on, että Ihmeotukset ja niiden olinpaikat ei ole adaptaatio mistään aikaisemmasta kertomuksesta. Se on oletettavasti siis myös kirjoitettu elokuvan tarinaksi, on sopivan laajuinen, sitä ei tarvitse pilkkoa ja tiivistää. Sen on vähän pakko toimia itsenäisenä teoksena, koska sen katsojat eivät tiedä jo ennalta, mistä on kysymys.

Uudella elokuvalla on potentiaalia syventää ja laajentaa Rowlingin fantasiamaailmaa, joka kuitenkin on Harry Potter -kirjoissa se puoli, joka minut saa palaamaan niihin yhä uudelleen. Se pystyy myös tekemään sen särkemättä kirjojen pohjalta muodostamiani mielikuvia kyseisestä maailmasta, koska se sijoittuu kymmeniä vuosia menneisyyteen ja toiselle mantereelle eikä siinä ole lainkaan samoja henkilöhahmoja – mikä on juuri sopiva etäisyyden taso kirjoihin jos minulta kysytään.

Ihmeotuksissa ja niiden olinpaikoissa onkin omasta mielestäni erityisen vetävää se, että se tarjoaa mahdollisuuden päästä takaisin Harry Potterien velhomaailmaan ilman, että se kärsisi vertailusta kirjoihin tai aikaisempaan tarinaan. Tuoreen näkökulman, joka antaa sille maailmalle uutta syvyyttä. Tarinan, joka täydentää vanhaa sen sijaan että vain jäljentäisi sitä (huonosti). Potter-fanina olen aivan hullun innoissani siitä, että velhomaailmasta saadaan pitkästä aikaa tietää lisää.

(Puhutaan siitä Kirotusta lapsesta muuten sitten joskus toiste.)

Ja siis, trailerien perusteella elokuva ainakin näyttää huikealta. 20-luku! Arkkitehtuuripornoa! Kostyymipornoa! CGI-hirviöitä joka lähtöön!

Menen siis ehdottomasti katsomaan tämän heti kun ehdin. Jos joudun pettymään, avaudun aiheesta epäilemättä lisää ja entistä katkerammin. 

kulttuuri leffat-ja-sarjat
Kommentit (2)
  1. Mulla oli aiemmista elokuvista samat ajatukset kuin sinulla ja myös odotin Ihmeotuksia kuin kuuta nousevaa. Enkä joutunut pettymään! Juoni toimi, Harry Pottereihin ei tukeuduttu, näyttelijät olivat ihania, erityisesti Eddie Redmayne oli ihastuttava, mutta myös muut päätähdet, ja ne ihmeotukset olivat lumoavia, kikattelin itsekseni niille. Vaikka elokuvassa oli vakavia teemoja ja jotkut kohtaukset olivat ahdistavia, ihmeotuksien ympärille oli saatu paljon komiikkaa. Ainoastaan häiritsi kohtaus, jossa oli Johnny Depp (ymmärrät kun näet) mutta sen jälkeen elokuva jatkui hyvänä. Loppu oli ihana <3

    1. Se elokuva teki mut niin onnelliseksi ettei mitään rajaa! Se tuntui mun mielestä todelliselta Harry Potter -tarinalta, antoi samoja fiiliksiä kuin ne kirjat pienenä, teki siitä maailmasta vielä valtavan paljon kiehtovamman kuin se oli ennestään. Tarkoitus on ollut kirjoittaa siitä oma postauksensa, mutta jotenkin sitä fiilistä on ollut vaikea edes pukea sanoiksi.

      Vähän nolona täytyy tunnustaa, että tämä kasvosokea ei edes tunnistanut Johnny Deppiä ennen kuin poikaystävä huomautti asiasta… Sillä oli vaaleat hiukset! Ei näyttänyt yhtään itseltään :D.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *