Tag: populaarikulttuuri

Inhoan Harry Potter -leffoja, mutta aion silti mennä katsomaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Inhoan Harry Potter -leffoja, mutta aion silti mennä katsomaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Laura Kangasluoma kirjoitti toimituksen blogissa siitä, miksi häntä ei kiinnosta mennä katsomaan uutta Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvaa vaikka Potter-faniksi tunnustautuukin. Kirjoitus herätti minussa paljon ajatuksia, koska tajusin lähestyväni uutuusrainaa tavallaan aivan eri näkökulmasta, vaikka itsekin olen Potter-fani henkeen ja vereen. En nimittäin malta odottamaan, että pääsen näkemään sen… …siitä huolimatta, että inhoan kaikkia Harry […]

Downton Abbey loppui, mitäs seuraavaksi?

Downton Abbey loppui, mitäs seuraavaksi?

Downton Abbeyn päättymistä on nyt viimeisen tuotantokauden pyöriessä kohti loppuaan käsitelty mediassa ikään kuin jokin aikakausi olisi tullut tiensä päähän. Surraan ja itketään, pidetään liikuttuneita muistopuheita. Ja mikäs siinä, onhan kyseinen sarja epäilemättä yksi kaikkien aikojen katsotuimista, sillä on uskolliset faninsa ympäri maailmaa, se on pyörinyt varsinkin englantilaiseksi periodidraamaksi melko pitkään. Silti minulle on tullut […]

Vuoden paras tv-sarja: Jessica Jones

Vuoden paras tv-sarja: Jessica Jones

En ole ikinä hirveästi välittänyt supersankaritarinoista. Olen pitänyt niitä pinnallisena, väkivaltaa glorifioivana, juoneltaan ontuvana ja henkilöhahmoiltaan latteana, 50-lukulaisiin sukupuolirooleihin juuttuneena pseudotieteisfiktiona, jossa kaikki pyörii sankariksi henkilöidyn kaikkivoipaisuusfantasian ympärillä ja jako hyviksiin ja pahiksiin on ikuisesti lapsellisen mustavalkoinen ja kyseenalaistamaton. Eikä edes aloiteta niistä typeristä kostyymeistä. Sitten luin Alan Mooren Watchmenin, vaikutuin erittäin syvästi ja tajusin, […]

Ja kello tulee kolme

Naiskirjailijuudesta ja Nälkäpeleistä

Oletteko ikinä panneet merkille, että ei ole olemassa sellaista olentoa kuin mieskirjailija? On vain kirjailijoita ja sitten on naiskirjailijoita. Jos naispuolinen kirjailija on erityisen hyvä ja kirjoittaa teoksiaan suunnilleen nykypäivänä, hänet saatetaan määritellä ihan vain kirjailijaksi. Ainakin jos hän kirjoittaa miehistä, miespäähenkilöllä. Ilman liikoja rakkausjuttuja, romanttisia kotkotuksia tai muuta lällyä. Ja ehkä mieluiten vielä jollain […]

Keskiyöllä elokuviin: Matkijanärhi, osa 2

Keskiyöllä elokuviin: Matkijanärhi, osa 2

HUOM! Tämä kirjoitus EI sisällä juonellisia spoilereita mihinkään Nälkäpeli-elokuvaan tai kirjaan. Lue siis rauhassa. Eilinen leffailta järjesti ikään kuin itse itsensä. Ensin poikaystäväni keksi yllättäen selvittää, saisiko uuden ja viimeisen Nälkäpeli-elokuvan seuraavana päivänä olevaan ensi-iltaan vielä lippuja, koska, no, eikö nyt olisi kivaa nähdä jotain vaihteeksi ihan tuoreeltaan. Pian kävi ilmi, että kyllä, elokuvan kaikkein […]