Cougarwomanin blogipostaus kommentteineen sai pohtimaan, millainen on hyvä yhden yön juttu. Tyylikkäästi, tyydyttävästi, kohteliaasti hoidettu one night stand. Käytänpä esimerkkinä ihan omaa elämääni, kun siellähän on mistä ammentaa tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivaa kokemusta.

Olin bilettämässä legendaarisessa mummotunnelissa. Ympäristöä zoomaillessani katseeni lukittui erääseen herrahenkilöön. Ensin mietin, että tyyppi on niin out-of-my-league, komea kuin mikä, business-tyyppisesti pukeutunut, varmaan jostain Nizzasta juuri tullut purjehtimasta ja sitä rataa. Hän kuitenkin hymyillen vastasi katseeseeni. Pistin peliin parhaimman vamppausilmeeni ja hän ymmärsi heti kutsun. Mies käveli luokseni ja voi luoja, miten kävelikään. Hän esitteli reippaasti itsensä ja pistin merkille karheankäheän ääneen. Kaikki täydellistä tähän asti..

Juttelimme siinä niitänäitä, toisiamme silmäillen. Miehellä oli loistava huumorintaju, meillä oli todella hauskaa yhdessä. Aika pian selvisi, että varattuja ollaan kumpikin. Tai oikeastaan epätyydyttävissä suhteissa, eroprosessin eri vaiheissa. Tämä ei tuntunut kumpaakaan juuri häiritsevän. Tulevaisuudesta ei ollut mitään puhetta. Se oli kuitenkin täysin selvää, mitä sinä iltana tulisi tapahtumaan.

Kummankin ystävät tajusivat tarpeettomina poistua ja muutaman tunnustelevan suudelman jälkeen päädyimme läheiseen hotelliin. Yötä ei tuhlattu nukkumiseen. Seksi oli loistavaa, aivan täydellistä. Kumpikin teki parhaansa miellyttääkseen toista. Ei todellakaan ollut kysymys tunteettomasta, kylmästä panosta. Noin seitsemän molemminpuolisen orgasmin jälkeen (joo, aika hämmästyttävää se oli jopa meidänkin mielestä) ja ehkä 15 minuutin unen jälkeen hoipuimme vapisevin jaloin ulos huoneestamme.

Kävelimme käsikädessä torille kahville, hihittelimme kaikille tyhmille jutuille mitä nyt saattaa mieleen tulla. Kunnes oli sitten sen eron aika. Seistiin siinä vastakkain, halattiin. Mies: ”Mulla oli tosi ihanaa. Kiitos tästä. Olet aivan täydellinen nainen”. Minä kiittelin puolestani ja hän sitten: ”Harmi, ettei me voida enää tavata. On ehkä parempi, ettei edes yritetä mitään yhteydenottoja?” Minä myöntelin, että juujuu, näin on paras. Hän otti leuastani kiinni ja suuteli silleen hellästi: ”Menepäs nyt siitä!” Otin askeleen poispäin ja käännyin: ”Mutta tietenkin sä voisit ottaa mun numeron ihan varuiks. Ei siis tarvii soittaa, mutta?” Hän hymyili vähän vinosti ja tallensi numeron. Vielä yksi pusu ja heipat.

Niijja, soittihan hän sitten kuitenki. Ja nähtiin muutamia kertoja. Minä sitten erosin silloisesta suhteestani, hän tietääkseni ei. Tuosta jutusta jäi kuitenkin niin hyvä maku, että hymyilen edelleen tätä kirjoittaessani.