Mies – vähä-älyinen orja ja piika?

Emmi ja HelmiK blogeissaan jo kommentoivatkin tätä Hesarin typerää juttua: ”Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään”, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

En itse ole lukenut tuota Hesarin juttua (ei enää lukuoikeutta tälle viikolle), eli kirjoittelenpa asian vierestä, omaan kokemukseen pohjautuen.

Ex-liitossani sain päättää kaikesta, mitä kotona tapahtuu. Ei siksi, että olisin nimenomaan halunnut, mutta kaikki vaan luisui minulle. Ja voin kertoa, että se ärsytti, stressasi ja ahdisti vallan mahdottomasti. Ei se ollut se rooli, minkä olisin itselleni nimenomaan vaatinut. Se vain tyrkättiin minulle – tai ehkä pikkuhiljaa hivutettiin. Koska ellen minä olisi asioita hoitanut, ei niitä olisi hoitanut kukaan. Ja purnasinko osastani ystävilleni? – Aivan varmasti. Purnasin myös miehelleni, joka kyllä kuunteli, mutta koki kuitenkin helpommaksi sluibailla vastuustaan ja olla pikku apuri kuin tehdä asialle jotain.

Nykyisessä suhteessani nautin siitä, ettei minun enää tarvitse. Toki hommailen kaikenlaista mukana, olen päättämässä siitä mitä syödään, minne mennään, mitä tehdään. Mutta koko paletti ei enää olekaan kokonaan minun vastuullani. Miten vapauttavaa! Metatyön toki huomaan ja arvostan ja muistan kiittää. Kuten vaikka sen, että mökkireissulle lähdettäessä minun panokseni on omien vaatteiden pakkaaminen (joskus tosin siihenkin saan apua). Mies hoitaa mukaan kaasupullot, kylmälaukut, liinavaatteet ja mitä kaikkea nyt mahtaa ollakaan, mitä mökillä tarvitaan. 

Toki kuvioon kuuluu myös hieman nalkutusta siitä, miten olen jättänyt tavarani ympäriinsä ja patistusta ”voisitko nyt viedä sen roskapussin, etkä vain harppoa sen yli?”  Ymmärrän sen olevan ihan aiheellista. Minun hajamielisyydelleni ja epäjärjestelmällisyydelleni myös lempeästi naureskellaan seurassa. Eikä se minua loukkaa, koska tottahan se on. Jotkut ystävistäni ihmettelevät, miten näin vahvatahtoinen ihminen (ja feministi) suostuu tähän. Ehkä minusta on kivaa olla vähä-älyinen orja ja piika? Ehkä en tunne olevani sorrettu?

Ehkä tämä ei olekaan sukupuolisidonnaista? Ehkä joku vain ottaa hoitaakseen kaiken ja toinen antaa sen tapahtua? Ehkä joku ei halua ottaa vastuuta ja se lipuu toiselle? Tai ehkäpä jopa kaikista asioista voidaan sopia niin, että kummallakin (ja koko perheellä) on hyvä olla?

Tai mitä jos tämä ei olekaan kolmikymppisen naisen syy, vaan kolmikymppisen miehen. Jos mies aikuistuessaan tajuaa jotain parisuhteen, perheen ja kodin merkityksestä ja alkaa ottaa vastuuta? Auts…