Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua
En muista aiemmin lukeneeni Eppu Nuotiota, en siis tiennyt mitä odottaa. Kansi oli vähän hömppä, kirjan nimi hömppä ja hömppähyllystä kirjastosta löytyi. Odotin siis hattarankevyttä viihdettä. Hömppäähän tämä olikin, siis osittain. Mutta myös hyvinkin syvällistä. Mieleen tuli Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä, josta pidin enemmän kuin tästä.
Päähenkilöihin en pystynyt ollenkaan samaistumaan. Käveltiin ja haahuiltiin ja kovasti oltiin olevinaan rakastuneita ja rakkaussuhteessa. Ihmettelin miksi päähenkilö Karin ei mitenkään avaa seksuaalisuuttaan, vaikka tarinassa hänelle oli ääni annettu. Edes pikkuriikkinen vinkki siitä, mikä kiikastaa, olisi antanut lukijalle tarttumapintaa.
Ja sitten Kaari, mikä hänen fokuksensa tarinassa oli? Mitä hänen hahmollaan oli tarkoitus kertoa? Sitä paitsi henkilö oli todella epäuskottava. Siis 30-vuotias ”täydellinen” nainen, joka kaukorakastaa vuositolkulla 50-vuotiasta työkaveriaan saamatta mitään vastakaikua, minkäänlaista vinkkiä siitä että vastapuoli olisi ollenkaan kiinnostunut. Ja alkaa sitten vähän stalkkailla jopa. Kuulostaa Salkkareiden juonenkäänteiltä.
Kirjassa oli paljon hienoja lauseita ja hyviä ajatuksia, mutta tämä tuntui silti jotenkin hätäisesti hutaistulta. Tästä olisi saanut niin paljon paremman, ihan oikean vakavasti otettavan romaanin. Nyt oli kummallinen sillisalaatti sitäsuntätä ja vähän vielä tuota.
Minä puolestani tykkäsin, luokittelin tämän tosin suoraa päätä viihdekirjallisuuteen – no okei, ”hömppään” – kuuluvaksi ja siinä sarjassa tämä oli kyllä oikein hyvä. Lena Anderssoniin vertaaminen tuntuu ehkä hieman epäreilulta, se sijoittuu kuitenkin vähän eri tasolle kuin Nuotion pläjäys. Mutta olen samaa mieltä että Kaarin hahmo oli kaukaa haettu. Ja todella ärsyttävää ettei kaksi aikuista ihmistä voi sanoa suoraan mistä kiikastaa. Mutta eihän siitä muuten olisi mitään romaania syntynytkään 🙂
Mulla taas häiritsi se, että kirjassa olisi ollut aineksia parempaan. Nuotio ei ole paskempi kirjoittaja, mutta ehkä sen verran tuottelias sitten, ettei kunnolla jaksa viedä tekeleitään loppuun asti. Jää hömpäksi. Mielestäni tässä oli selvästi yritystä saada ihan vakavasti otettava kirja aikaan. Myös Nuotio haastattelussaan antoi ymmärtää näin.
Hyvä kustannustoimittaja olisi saanut tähän muotoa ja ryhtiä.
Ei kolahtanut minuunkaan. Jotain tästäkin kirjasin maaliskuun luettuihin:
http://www.lily.fi/blogit/lakatut-varpaankynnet-50-shades-lady/maaliskuun-kirjat