No niin. Pitäisi se jo tietää, että pessimisti ei pety.  Tänään soitin lapsettomuuspolille, tarkoituksena oli kysellä hoitojen jatkumista.  Iltapäivällä sieltä soitti lääkäri. Lääkäri: ”Niin kun nyt tässä olisi hyvä katsella ja antaa tilanteen rauhoittua ja..” Minä: ”Meille sanottiin, että hoitoja voidaan jatkaa alkuvuodesta. Ei ensin voi sanoa toista ja sitten perua sanomisiaan..” Lääkäri: ”Niin kun […]

Eilen oli käynti psykiatrian poliklinikalla. Täti Lääkäri ja Setä Psykologi olivat molemmat läsnä. Keskustelimme hieman alle tunnin. Yöunista. Parisuhteesta. Lapsettomuushoidoista. Olimme monesta asiasta yhtä mieltä. Siitä, että on oltava toivoa. Ja että parisuhteessa asioita voi selvittää vain puhumalla. Siitäkin, että konsultaatiopyyntö on ensisijaisesti haaveissa siintävän lapsenkin etu.  Kaikkein riemastuttavinta oli kuitenkin Täti Lääkärin viimeinen lause: […]

”Mille susta tuntuu tuo diagnoosi?”, kysyi setä Terapeutti. ”Se tuntuu siltä, että mä oon elossa”, vastasin minä. Välillä (joskus) tunnustan sen ärsyttävän. Välillä (joskus) vihaan sitä. Välillä (joskus) toivoisin sen katoavan. On ollut aikoja, jolloin en ole tullut sen kanssa toimeen laisinkaan ja aikoja, jolloin se ei ole muistuttanut olostaan ollenkaan.  On ollut aikoja, jolloin […]

Mies lähti kuntoutusjaksolle. Minä jäin kotiin. Eilen illalla mietin, mitä laittaisin Miehelle mukaan.  Olisin halunnut pakata itseni, mutta koska se ei työvoimapoliittisista syistä johtuen ollut mahdollista, niin päädyin tekemään laatikon. (Nyt siellä joku jo lukee, että voi *****, laatikon!) Niin päädyin. Ja olin lopputulokseen jopa ihan tyytyväinen. Kirjoitin pienille, kauniille paperilapuille otsikoksi ”yksi minun elämäni […]

Eilen se tuli postissa. Kutsu eteenpäin. Konsultaatio ja lahjasoluneuvonta odottaa. Vaikka se onkin vasta joulukuun alkupäivinä, niin silti asiat etenevät.  Olen helpottunut. Iloinen. Niin iloinen, että tanssin ilotanssin samalla kun odotin glögiä kiehuvaksi. Vauva-asiat menevät eteenpäin.  Hitaasti, mutta varmasti.   Mahtavaa, eikö? <3    

Olen neljättä päivää ilman ääntä. Voisin kirjoittaa pitkästi siitä, miten toivoisin räkäkuumetaudissa olevien lasten pysyvän kotona eikä pärskivän päiväkodissa tartuttamassa hoitohenkilökuntaa ja toisia lapsia, mutta en kirjoita. Sen sijaan kirjoitan oivalluksen kotoa. Olen hiljaisena yhtiökumppanina kunnostautunut kosketuksessa. Vaikka meillä halataan ja silitetään paljon, niin nyt on ollut pakko ottaa kosketus myös yhdeksi kommunikoinnin välineeksi. Olen […]

Puhuttiin tänään elämän tärkeistä asioista. ”Riepupupu. Ilman sitä mä en nuku.” ”Vessapaperi. Hei miten vois koskaan käydä kakalla jos _ei_olis_ vessapaperia?” ”Tissit.” Minä: ”Niin siis sanotko vielä uudelleen, kun mä en tainnut kuulla?” ”TISSIT!” Minä: ”No miten niin?” ”No kun ne vaan tekee äitistä ja susta niin turvalliset. Noi sun tissit.”   Että niin. Voin […]

Pyhäinpäiväviikonloppu oli henkisesti raskas. Olin ihan uupa. Työmatkalla pyyhin kyyneleitä. Olisin halunnut käpertyä viltin alle ja pysyä siellä siihen asti, että kohdussa ihan oikeasti asuisi joku. En saanut edes takkia pois, kun ensimmäiset pienet kädet kiertyivät jalkojen ympäri. ”Ihanaa, sä tulit! Mä haluun sun viereen sun kanssa lukeen kirjaa.” ”Toitko sä sen lihansyöjäkasvin?” (siis aloitamme […]

Näin viime yönä ihanaa unta.  Olin äiti. Talo oli täynnä lapsia. Aamulla heräsin hiljaiseen kotiin Miehen vielä nukkuessa. Tuli itku. Ikäväitku. Kävin hautausmaalla kynttiläkierroksella. Sytytin useamman kynttilän. Mummin ja papan haudalle, Miehen isän ja isovanhempien haudalle ja muualle haudattujen muistokivelle. Itku kuristi kurkkua. Sadat kynttilät lämmittivät. Valaisivat. Aivan kuin jokainen niistä olisi halunnut kertoa toivosta. […]

Facebook, tuo kaikkien turhien(kin) uutisten tyyssija, nostatti kiukkukihinän tänään jakamalla yhden ihmisen mielipidettä vammaisuudesta ja vammaisista.  Että pyörätuolin hinnalla elelisi pari vuotta mukavasti. Että vammaisten harrastusmahdollisuudet menevät yli terveiden harrastusmahdollisuuksien. Ja niin edelleen. No, tämä on nyt sitten se eriävä mielipide. Vaikka en missään vaiheessa ole arvottanut Miestäni hänen vammansa mukaan, muu yhteiskunta tekee sen. […]