#kutsumua -kampanja on herättänyt monenlaisia ajatuksia. Siitä, millaista on ollut olla kiusattu. Kun olin ala-asteella ja luokkalaiseni poika piinasi minua jatkuvasti, päivittäin. Kiusaaminen oli fyysistä pahoinpitelyä, tönimistä, kirjoilla hakkaamista, vaatteiden rikkomista, koulukirjojen repimistä, kynien hajoittamista, repun piilottamista ja pyörän kumien puhkomista. Siis ihan törkeää väkivaltaa pienelle lapselle. Pahimpana oli uhkailu siitä, että satuttaa pikkusiskoani, jos […]

Olen joskus kirjoittanutkin, että Miehen veli perheineen on häviävän pienesti elämässämme mukana. Se tuntuu kipeältä, että Miehen veljenpoika ei tunnista setäänsä. Meille ei ole annettu mahdollisuutta olla lapsen elämässä mukana. Se on ollut yksi suuri suru. No, Anoppi soitti. Miehen veljen kotona oli lauennut sulake. Pakastin oli sulanut täysin. Koko kesän marjasato (ja kaikki muu) […]

Näihin aikoihin tulee kuusi vuotta tätä lapsentekoa. Kuusi.  Alusta asti meille oli selvää, että haluamme lapsen. Tai no, Mies 2.2. (Keskiarvo kuulemma.) Mutta ei sen lapsen haluaminen ollutkaan mitään verrattuna saamiseen. Tai siihen, että ei saada.  Ensimmäiset raskausuutiset saatiin lomamatkalla Oulussa. Ja keskenmeno heti perään. Ensimmäisen keskenmenon jälkeen sitä jotenkin ajatteli, että luonto korjaa omansa […]

Tänään tehtyä: soitto lapsettomuuspoliklinikalle. Edessä: käynti lokakuun alussa. Nyt: jännittää!! Värisen sisältä. Vähän pelottaakin. Mutta samalla olen niin helpottunut. Meidän tiemme vie eteenpäin. Siinä tiedossa on niin uskomattoman iso lohtu, ettei siihen ole sanoja. (ja kyllä, pelottaa icsi kolmatta kertaa. Mutta jos tämä pelko voisi olla kaiken arvoista?)

Jotain mullistavaa on tapahtunut. Jotain, mitä en osaa selittää. Kyyneleet valuvat poskille, kun kirjoitan. ”Soitin tänään lapsettomuusklinikalle”, sanoo Mies puhelimessa. Lupasi kertoa kotona enemmän. Veti syliin. Halasi. Sanoi, että haluaa yrittää luovutetuilla sukusoluilla. Että rakastaa minua niin paljon, ettei voi kieltää minulta sitä, mitä eniten maailmassa toivon. Että saisin olla äiti. Nyt täällä vollotetaan. Ne […]

Lapsi tuli töissä keskeyttämään palaverin. ”Ikkunan hämähäkinverkkoon on jäänyt kiinni kärpänen!” Lapsi ei hyväksynyt sitä, että hämähäkki söisi kärpäsen, vaan hetken hiljaisuuden jälkeen palasi takaisin – nyt kärpänen kädessään. Minä tuumasin spontaanisti: ”Voi rakas!” ”Pelastetaan se”, sanoi hän ja minä lähdin avaamaan ulko-ovea kärpäselle. Sinne pääsi, omin siivin. Vapauteen.  Suljin ovea. Pienet kädet tarrasivat polvista […]

Mietin ensin, että kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan. Mutta sen verran sapettaa, että menköön.  En ihan aina ymmärrä naissukupuolta. Mikä siinä on, että pitää aina vertailla? Kuulua johonkin ”klubiin”? Olla jotenkin aina jotakuta toista parempi tai vähintään olla kateellinen siitä, mitä toisella on? Tämän sapetuksen lähtökohta on siinä, että eräs tuttuni on yrittänyt lasta jo kauan. […]

Töissä pitkin kevättä on tiedusteltu perheestä. Ja minusta. Uutena työntekijänä sitä joutuu aina jonkinlaiseen valokeilaan, joka valaisee välillä kirkkaastikin. Uteliaisuuden valokeilaan.  Tänään yksi kanssatyöstävä kysyi, haluaisinko lapsia vai olemmeko Miehen kanssa onnellisempia kaksin. Tähän asti olen vähän väistellyt perheeseen liittyviä kysymyksiä. Mutta tänään oli jotenkin toisin. En jaksanut selitellä. Kerroin suoraan, että haluaisimme, mutta emme […]

Tänään on viimeinen lomapäivä. Enkä voisi olla onnellisempi. Loma on ollut hyvä loma. Viikossakin ehtii rentoutua. Minun pelastukseni oli varmasti se, että ensinnäkin lomaa oli vaan viikko. Siinä missä koko muu perhe reissasi pidemmällä, me jäimme kotiin. Toisekseen tämän viikon pelastava tekijä oli auton korjaaminen. Koska auto oli korjaamolla hurjat kolme päivää, otin lähituntumaa lähialueen […]

Olen nauttinut muutamasta lomapäivästä. Ihan kotona. Silitin työpaikalla lähipostilaatikkoa peruuttaessani (ja sain kotiinviemisiksi 40cm:n naarmun auton kyljessä – ja opin jälleen katsomaan sekä taka- että sivupeileistä lähtiessäni). Auto piti viedä korjaamolle, mutta ongelmahan oli siinä, että en pääse töihin ilman autoa. Siis en mukavuussyistä, vaan ihan logistisista – täältä periferiasta ei aina aamuviideltä ole helppoa […]