epätietoisuus

Ihan alkuun: kiitos! <3 Kiitos kanssatoivomisesta ja kanssaelämisestä. Se on tuntunut hyvälle. Se on ollut käsittämättömän vahva valonsäde kaiken usvan keskellä. 

Ultrassa ei näkynyt mitään. Paitsi kohdun limakalvo, joka on kuulemma paksu.

Kävin päivystyksellisesti verikokeissa, äsken soittivat tuloksen. Hcg oli 195. Se on ihan liian matala ollakseen viikolla 6+.

Vaihtoehtoja on nyt muutama: raskaus on alkanut normaalisti ja mennyt kesken, mistä kertoi vuoto tai sitten kyseessä on ihan alkuraskaus. Sunnuntaille on ohjelmoitu seuraavat labrat, joiden tulos selviää maanantaina. Jos oireet pahenevat, esim.vatsakipu, niin käskynä on mennä päivystykseen.

Olemme kumpikin tänään kotona. Täällä on itketty ja surtu ja oltu sylikkäin. Ei meistä kumpikaan olisi tänään ollut työkykyinen. Mies sai etätyöpäivän, minä olen tk-lääkärin eilen kirjoittamalla sairaslomalla vielä tämän päivän. Maanantaina pitäisi mennä töihin. Hoitamaan jonkun muun lapsia, jonkun muun saamia lahjoja. Kuulemaan verikokeiden tulokset kesken työpäivää ja siirtymätilanteita, joista ei pääse hetkeksikään itkua karkuun. Ajatus siitä itkettää jo valmiiksi.

Ajatus siitä, että enkelilapsia on nyt yksi lisää, tuntuu musertavalta. Epäreilulta. Myös Miestä kohtaan. Hänestä olisi tullut ihana isä. Ja toivottavasti joskus tuleekin. Mies piti minua sylissä ja sanoi kyyneleet silmissä, että meitä on sitten joku taivaassa odottamassa, kun tulee meidän vuoro lähteä. Niin. Taas yksi.

Pieni, joka oli rakastettu ensimmäisestä hetkestä asti.

Olemassa on vielä pienenpieni toivonripe siitä, että sunnuntaina arvot nousisivat.

En tiedä, kumpi on typerämpää – toivoa vielä vai itkeä jo nyt.