Lapsettomuushoidoissa kaikesta tulee julkista. Ihan kaikesta. Myös seksistä.

En enää muista, kuinka monta kertaa ja kuinka monelle olen avannut jalkani ja kuinka moni on tunkenut milloin mitäkin sisään. 

En enää muista, kuinka monesti olen selvittänyt yhdyntätiheyttä tai selittänyt sen vähyyttä. Enkä sitäkään, kuinka monta kertaa olen punakynällä ympyröinyt ovulaatiopäiviä.

Minut on kasvatettu perin kurinalaisesti eikä seksistä KOSKAAN puhuttu kotona. Kuukautisten alkamista äiti olisi halunnut juhlistaa, mutta 12-vuotias pisti kovin hanttiin. Ensimmäisten seurustelukokeilujen aikaan hymisteltiin ja sanottiin, että kannattaa pitää housut jalassa. 

Seksin on aina sanottu kuuluvan avioliittoon. Ensimmäistä avosuhdetta isä kommentoi lähes infarktin partaalla sanoen muuttavansa Mongoliaan, ”ettei tarvi hävetä”. Raiskauksia ei koskaan käsitelty, eikä niistä puhuttu. Todettiin vaan tapahtuneen. Toisen avosuhteen, nykyisen avioliiton, alussa isä uhkasi sanoutua irti vanhemmuudesta, jos jatkan mokomaa toimintaa. Siipan kosinta ja kihlaus lienee ollut parasta, mitä tapahtui. Vaikka asuttiinkin yhdessä, liiton vahvistamisella tuntui olevan valtavan suuri huojentava vaikutus myös isä-tytär-suhteessa.

Ystävien kanssa seksistä puhutaan joskus. Sinkkuna ollessa maalailtiin ruusunpunaisia unelmia, nyt puhutaan väsymyksestä, huomioimisesta, läheisyyden merkityksestä ja seksuaalisuuden muuttumisesta teinivuosista. Itse aktista ei juurikaan puhuta. Paitsi lapsettomuuspoliklinikalla.

Kauanko akti kestää? Millainen on valkovuodon koostumus? Laukeaako mies joka kerralla? Onko olemassa jonkinlainen sellainen asento, mikä helpottaisi miehen laukeamista? Ja kerta toisensa jälkeen kaikki tiedot kirjataan Efficaan. Siellä on varmaan joku seksiosio.

Minulle on annettu ohjeita auttaa kädellä, hyödyntää lantiopohjan lihaksia ja vaikka mitä. Siis että mies laukeaisi. Niin, sillä mihinkäs muuhunkaan miestä tarvitaan, kuin turauttamaan siittiönsä minun vaginaani.

Seksistä on tullut kliininen toimenpide, joka saattaa edesauttaa lapsiasiaa tai sitten ei. Seksistä on riisuttu pois kaikki intiimi, oma, hellä. Tilalle on annettu tekniikkaopastus ja takaraivoon isketty ajatus siitä, kuinka usein ja kuinka kauan ja aina laukeamiseen asti.

Yhden lääkärissä jalkojen availun jälkeen totesin, että ”niin, kyllä kai sillä minunkin nautinnollani on jotain väliä. Että ihan tiedoksi vaan, kyllä minä seksistä nautin.”

Lääkäri meni ihan hämilleen, törmäsi välinekärryyn ja syöksyi tutkimushuoneesta ulos. 

Minä koin saaneeni riemuvoiton. Olkoon vaan kuinka kliinistä ja teknistä tahansa, minulla pitää olla lupa edelleen, kaikesta tästä huolimatta, nauttia seksistä, seksuaalisuudestani ja läheisyydestä. 

Minulla pitää olla edes jonkinlainen itsemääräämisoikeus tämän hässäkän keskellä.