reality check: vanhukset vs. tarhaketut
Työmatkalla kuuntelin Novaa ja keskustelua turkiseläimistä. Eilisen illan 45 minuuttia pyöri vielä aivoissa. Lähes 70 000 ihmistä on allekirjoittanut lakialoitteen, joka kieltäisi turkistarhauksen. Kuka tekisi lakialoitteen vanhusten, vammaisten ja muiden maan hiljaisten puolesta?
Olen työssä täällä jossain. Työnkuvaani kuuluvat myös laitoskäynnit ja sairaalavierailut. Olen ollut ihan kauhuissani, kun..
– menen sairaalaan tapaamaan muistisairasta ja huoneen ovi onkin lukittu ULKOpuolelta, sidottu liinoilla kiinni. Kysyessäni potilasturvallisuutta ja rajoitettua vapautta, on vastattu, ettei riitä henkilökuntaa vahtimaan karkailevaa potilasta -siksi on lukittu huoneeseensa.
Sanottiin, että käydään kyllä katsomassa, kun viedään ruokaa. Lähes 90-vuotias ihminen on siis lukittuna 3-5 tuntia, yksin, vailla mitään kontaktia. Asiaa on viety eteenpäin, minun mielestäni kyse oli vapaudenriistosta eikä ihmisarvoisesta hoidosta!
– menen onnittelukäynnille vanhainkotiin klo:14. Hoitaja ottaa minut hymyillen vastaan ja kysyy, että syöttäisinkös minä sankarin samalla, kun kerran tulin. Kun kummastelen, että kello on jo kaksi ja lounas on tuotu 11-11.30 ja kysyn, että eikö sankari ole syönyt, vastataan, että ”ei ehditty antaa vielä ja ajateltiin että jos sinä syöttäisit kun tulet.” Syöttäisin vaikeasti sairaan vanhuksen, joka on ollut nälässä koko päivän!
En ollut koskaan aikaisemmin vanhusta tavannut, en suostunut syöttämään, perustelin sillä, että voi kiskaista ruokaa henkitorveen ja että en halua kontolleni kuolemaan johtanutta pneumoniaa. Vaadin hoitajaa syöttämään vanhuksen ENSIN ja sanoin onnittelevani vasta sitten. Olisikohan vanhus ollut koko päivän ravinnotta, jos olisikin tullut työeste? (Joitain parempikuntoisia olen syöttänyt, juottanut ja avustanut vessaan.)
– menen tapaamaan lonkkamurtuman saanutta asiakasta Keskussairaalaan, jossa todetaan vanhuksen olevan hyväkuntoinen leikkauksen jälkeen ja pääsevän kuntoutumaan paikalliselle vuodeosastolle. Keskussairaalassa sanotaan, että kuntoutus kestänee pari viikkoa ja sitten kaikin puolin virkeä ja vireä asiakas pystyy palaamaan kotiinsa.
Asiakas siirretään vuodeosastolle kotikuntaan. Asiakasta ei kuntouteta. Asiakasta ei kukaan nosta seisomaan, ei kävelytä. Minä seisotan ja kävelytän silloin, kun ehdin eli pari kertaa viikossa. Kysyn asiaa hoitajilta. Ei ole resursseja. Huonon hygienian vuoksi (asiakasta ei pestä päivittäin, haavaa ei pestä päivittäin) asiakas saa jonkun infektion ja menee todella huonoon kuntoon. Jatkossa minua on vastassa lähes katatoninen, toimintakyvytön vanhus, joka onnekseen nukkuu pois 2 kk vuodeosastolle joutumisensa jälkeen.
Minun mielestäni vuodeosasto tappoi potilaan ja jätti kaikki suunnitellut hoitotoimet ja kuntoutuksen toteuttamatta. Hoitohenkilöstön mielestä vanhus kuolee luonnollisesti.
– menen onnittelukäynnille vanhainkotiin. Vanhukselle on kerrottu, että tulen. Vanhus istuu vuoteensa reunalla kassi pakattuna ja tarttuu minuun kiinni, anellen: ”Vie minut pois täältä. Minut yritetään tappaa. Minulle annetaan vääriä lääkkeitä. Ne tekevät minut hulluksi.” Itkemme molemmat, kun lähden. Viikon päästä menen uudelleen. Vanhus makaa katatonisena vuoteessa, kakat vaipassa puoleen selkään. Ei ota enää mitään kontaktia, ei ilmaise mitenkään itseään. Soitan hoitajan vaihtamaan vaippoja. EI ehditä. Vaihdan ne itse, pesen pesulapuilla ja silitän selkää. Itken ääneen.
Saan haukut hoitajilta, kun puutun hoitoon. Kysyessäni vanhuksen äkillisesti heikentynyttä tilaa, minulle sanotaan, että lääkkeitä on kuulemma nostettu niin, ettei ole enää ”levoton”. Laulan vanhukselle ’Ystävä sä lapsien’. Yhtäkkiä vanhus avaa silmät, ottaa kädestä, laulaa kanssani virren loppuun. Täysin selkeänä. Laulun loputtua sulkee silmät. Vanhus nukkuu pois seuraavana yönä.
Kuka näiden maan hiljaisten puolta pitää? Kuka puuttuu epäinhimilliseen kohteluun? On irvokasta, että samaan aikaan inistään tarhaketuista, kun ympäri maata sadat, tuhannet IHMISET huutavat hätäänsä ja kärsimystään.
ps. en hyväksy minkään luontokappaleen, en kettujen enkä ihmisten epäasiallista ja epäinhimillistä kohtelua. Prioriteettina pitäisin kuitenkin ihmistä. Vanhusten ja lasten on tultava ennen tarhakettuja.