”Siis multa vaan unohtui yksi pilleri ja sit mä olinkin raskaana..siis voiksä tajuta?”

(Kaupan kassajonossa takana seisova nuori neitokainen puhelimessa.)

”No ei me ees oikeestaan yritetty…eikä erityisesti toivottu, kun menee kaikki suunnitelmat sekaisin. En mä tiiä. En mä tiiä, haluunko pitää sitä.”

(Kahvilan viereisessä pöydässä suunnilleen omanikäiseni nainen kaverilleen.)

”Ja mä luulin, että raskaaksi tuleminen on vaikeeta, mut sehän nappasi heti.”

”No niin mullakin kävi. Mä en tajua, miten jotkut inisee sitä, että lapsenteko on niin vaikeeta. Mikä siinä on vaikeeta? Housut pois ja naimaan.”

(Sokoksen vessassa oven läpi kuultu keskustelu.)

Näiden ja lukuisien tekstiviestien, FB:n tilapäivitysten ja kadulla vastaantulleiden tuttujen pystyssä olevat mahat saaavat minut raivon partaalle. Raskausraivon.

Mikä perkele siinä on niin vaikeaa? Housut pois ja naimaan, niinkö?

Tässä on nyt viisi vuotta yritetty. Välillä on ollut vaikea istua, kun on yritetty. Ja voin sanoa, että on laskettu päiviä, on yritetty jos vaikka mitä. Juotu greippimehua, syöty foolihappoa. Pidetty jalkoja ristissä. Testattu eri asentoja. 

Ja kaiken kukkuraksi torstaina tuli lapsettomuuspolilta kirje, että ”teille varattu aika on jouduttu perumaan.” Voi alapää!

Uusi aika menee helmikuun loppuun. Hoidon aloittaminen jonnekin hamaan kevääseen. Ei tästä taas tule yhtään mitään. 

Jatkan raskausuutisten parissa raivoon ratkeamista ja yritän pitää naaman väkihymyssä, vaikka mieli tekisi huutaa, että miksi helvetissä se joillekin sitten on niin tuskallisen helppoa?!?!?!?