kokonaan ulos kaapista

En jaksanut enää. Joka puolelta tuntui tulevan vauvauutisia ja vauva-arkea.

Kirjoitin rehellisen päivityksen, jossa kerroin olevani väsynyt olemaan ei-kenenkään ja silti seitsemän näkymättömän äiti. Kirjoitin kivusta, ahdistuksesta ja rakkaudesta.

Mietin pitkään sen julkaisemista. Jostain löysin rohkeutta. Nyt sen tietävät suku ja ystävät. 

Ja tiedättekö mitä?  Tällä viikolla on ollut helpompi olla. Minun ei ole tarvinnut yrittää olla vahva. Olen saanut olla väsynyt, epätoivoinen ja haavoilla. Olen saanut sanottua sen ääneen: tahaton lapsettomuus on helvetti. Että olisin toivonut toisin.

Kaikki se vuosien puhumattomuus loppui. Miksikö? 

Jokainen keskenmeno on ollut meille kriisi. Jokainen on ollut suuri suru, jonka kanssa on vaan yritetty pärjätä. En ymmärrä, miksi niistä ei voisi puhua. On lupa surra. Kaivata. On lupa sanoa ääneen, että muiden vauva-arjen seuraaminen tuntuu minusta vaikealta omien menetysten vuoksi.

Lapsettomuus on meidän parisuhteemme kovin kriisi. Meillä on lupa saada muilta siihen tukea, aivan samalla tavalla kuin me tuemme muita heidän kriiseissään. Meillä on oikeus laittaa piste kaikille uteuille.

Kivusta pitää voida puhua, niin lapsettomuuden kuin keskenmenojenkin kivusta. Eikä siinä ole mitään pahaa. Olen ymmärtänyt,  että me emme ole  syyllisiä siihen, että raskaudet ovat epäonnistuneet. Miten pitkään sitä voikaan syyttää itseään! Ja kuinka moni muukin kärsii saman asian takia. Se on surullista. Toivoisin, että maailma nytkähtäisi kiiltokuvamaailmasta enemmän myötätuntoiseen maailmaan, jossa vaikeitakin asioita voisi sanoittaa ääneen ilman, että tuntisi itseään yhtään muita huonommaksi ihmiseksi.

Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä. On niitä,  joiden mielestä olen itsekäs, kun haluan jatkaa hoitoja, vaikka maailmassa on niin paljon hätää kärsiviä lapsia. On niitäkin, joiden mielestä lapsettomuus on asia, joka vaan pitäisi hyväksyä. Että olisi väärin haluta omaa lasta. Kummallista,  että molempien sanojat ovat itse vanhempia.

Nyt kaikki tietävät. Se ei haittaa. Sielu tuntuu vapaammalta kuin aikoihin.

On helpompi hengittää. 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Raskaus ja synnytys

terveisiä töistä

Tällä viikolla keskusteltua:

  • ”Tule pois sieltä kaapista. Kolmannenkymmenennen kerran,  tule pois.”
  • ”Älä laita päätä sinne rakoon, se jää jumiin.” Ja 2 sekuntia myöhemmin: ”Hakisiko joku ruuvimeisselin?!”
  • ”Voiko haarukalla kaivaa korvaa?”
  • ”Ne on minun tissit. Et voi koskea niihin.”
  • ”Käsi pois kaverin housuista!”
  • ”(Ruoka) ottimilla ei voi rapsuttaa nenää.”
  • ”Älä uita sormia vesilasissani. ”
  • ”Sinulla on omalla lautasella ihan samaa ruokaa.”
  • ”Kaveria ei voi purra.”
  • ”Voitko työntää kaverin nurin?”
  • ”Nosta housut ylös.”
  • ”Älä pieraise kaverin naamalle, se ei tunnu kivalta.”
  • ”Minusta ei tuntunut mukavalle,  että piirsit minun keittooni sormellasi. ”
  • ”Pönttöön ei voi laittaa koko rullallista paperia. Se menee tukkoon.”
  • ”Minulla ei ole röntgenkatsetta. En tiedä, minne piilotit avaimeni.  Kertoisitko? ”
  • ”Mielikuvituskaverisi ei voi pyytää puolestasi anteeksi. ”
  • ”Ei, me emme ole joutumassa mustaan aukkoon juuri nyt. Voit ihan rauhassa mennä nukkariin. ”
  • ”Presidenttikin on joskus ollut pieni poika ja opetellut pyyhkimään itse.”
  • ”Ei, minä en leiki barbeilla koko iltaa.”
  • ”Minäkin menen illalla kotiin. Emme me aikuiset asu täällä.”
  • ”No nyt en voi soittaa äitiäsi siivoamaan. Sinun täytyy siivota itse. Äiti on töissä ja sotku on täällä.”
  • ”Ei, kaapissa ei ole vampyyreita, enkä minäkään ole sellainen.”
  • ”Jokainen pieraisee päivittäin. Äitikin.”
  • ”Räkää ei voi kerätä taskuun. Siitä ei voi tehdä palloa.”
  • ”Se, että kaveri katsoi sinuun päin, ei oikeuta sinua puremaan nenästä.”
  • ”Pelinappuloita ei voi syödä, vaikka häviää.”
  • ”Tietääkö joku, minne on hävinnyt ryhmän puhelin?” (Löytyi roskiksesta. )
  • ”Unilelusi ei osaa vetää kaverin peittoa.”
  • ”Ei voi kapuloita työntää sieraimiin.  Ei peppuunkaan. Ei vaan voi. Niillä soitetaan.”

Uusi viikko, uudet kujeet. 

Työ ja raha Lasten tyyli Työ