Miltä tuntuu olla parisuhteessa jossa en voi puhua äidinkieltäni?

En olisi ikinä uskonut, että minä supisuomenkielinen tyttö Satakunnasta päädyn asumaan Ruotsiin ruotsalaisen miehen kanssa. Olen ollut ihan ok kielissä aina, mutta vain koska olen päntännyt ja päntännyt, en ole kuitenkaan ikinä pitänyt itseäni mitenkään lahjakkaana. Vielä edellisessä työpaikassa en hoitanut mielelläni englanninkielisiä asiakaskohtaamisia, saati ruotsinkielisiä, NO WAY! Lentoemäntänä kaikki kuitenkin muuttui. Työkieli muuttui lähes 70 prosenttisesti englanniksi, joten puhuessa sitä oppii vaikka väkisin.

Ollaan miehen kanssa kielellisesti samalla tasolla ja puhumme englantia mielellämme (haha ihan hyvä näin parisuhteelle). Välillä haemme sanoja suomen ja ruotsin kielestä ja ymmärrämme toisiamme vaikka englanninkielinen sana jäisikin mysteeriksi. Tosi monet suomen ja ruotsin sanat ovat todella samantapaisia! En ole ennen tajunnutkaan tätä.

MUTTA välillä on siis suoraan sanottuna niin perseestä ettei yhteistä äidinkieltä ole. Haaveilen edes yhdestä päivästä kun mies osaisi sujuvaa suomen kieltä ja voisin olla oma itseni ja käyttää kieltä hauskasti ja nokkelasti. Englanniksi on paljon vaikeampi olla sarkastisen vitsikäs! Riitatilanteissa tekisi mieli jupista pelkkää suomea ja kirota toinen alimpaan helvettiin ihan sillä kotimaisella.

Kuitenkin olen tosi onnellinen, että meidän kummankaan äidinkieli ei ole englanti vaan voimme molemmat olla välillä hukassa kielellisesti.

Mitä kieliä meillä puhutaan nyt ja mitä tulevaisuudessa?

Meillä puhutaan pääosin englantia, eli parisuhdekieli on englanti. Perheen kieli lasten kanssa on kuitenkin ruotsi. Anopin ja muiden sukulaisten kanssa puhutaan fifty fiftyä eli minä englantia ja muut ruotsia. Oman tyttöni kanssa puhun tilanteesta riippuen suomea tai ruotsia. Huh, tulee ihan hiki tätä kirjoittaessa, meillä puhutaan sellaista sekametelisoppaa että oksat pois, mutta pääosin ollaan ymmärretty kaikki toisiamme. Yhtenä aamuna huomasin puhuvani Linalle englantia, ei ihan vielä ymmärtänyt, ei varmaan kauan mene siihenkään.

Tulevaisuudessa perheen pääkieli tulee olemaan ruotsi, mutta tulevalle bebikselle aion puhua suomea sekä tietysti Linalle myös suomea. Haluan siis bebiksestä yhtä vahvasti kaksikielisen kuin Linastakin. Täällä asuessa joudun tietysti vielä enemmän tekemään töitä tämän eteen, koska suomi tulee ainoastaan minulta ja päivähoidot ja muut kielikohtaamiset ovat ruotsiksi. Muistan miten Linan kaksikielinen kehitys parani kun hän aloitti ruotsinkielisen päivähoidon, sitä ennen suomi oli ehdottomasti vahvempi vaikka molemmat vanhemmat puhuivat omia kieliään. Saas nähdä miten bebiksen kanssa käy, mutta ehdottomasti vähintään kaksikielisyys on tavoitteena. Haaveilen toki myös englanninkielisestä päivähoidosta, mutta täällä pikkukylällä ei taida sellaista olla.

Koska uskallan puhua pelkästään ruotsia?

On ollut jo monia tilanteita, joissa olen joutunut tai saanut puhua pelkkää ruotsia. Välillä tietysti häpeän omaa aksenttiani ja kielitaidottomuuttani, vaikka ei tietysti missään nimessä tarvitsisi. Monesti riittää jo se että yrittää. Ultraäänitutkimuksessa kommunikoin pelkästään ruotsiksi ja tietysti normaalit kaupassakäynnit pystyn hoitamaan sujuvasti ilman mitään sen suurempaa kielellistä kompastumista.Jos katsomme ruotsinkielistä sarjaa tai elokuvaa yleensä haluan tekstityksen vähintään ruotsiksi, jotta saan kaikista sanoista selvää. Jotkut ruotsin murteet menevät vielä aivan yli ymmärryksen, mutta pikku hiljaa.

Haaveissa tietysti on, että oma ruotsi olisi yhtä vahva kuin englanti, jollei jopa vahvempi.