A Week in Helsinki
Moi!
Reilu viikko Helsingissä meni vielä nopeammin kuin olin kuvitellut. Jopa kuvaaminen jäi olemattomaksi mutta puhelimen kameran rullaan sentään taltioitui joitain fiiliksiä.
Kuten moni on varmasti huomannut, kärsin ennen syyslomaa ajoittain aika kovastakin koti-ikävästä. Nyt palattuani Hollantiin tuntuu, että sain tankattua mukaani Suomielämää niin, että osaan taas kunnolla nauttia täällä olosta ja fiilis on tosi hyvä! Ekat seitsemän viikkoa menivät ihan käsittämättömän nopeesti ja nyt on enään saman verran jäljellä ennen joulubreikkiä. Tämän tajuaminen sai tosin itseni lähinnä järkyttymään, se nimittäin tarkoittaa opiskelutahdin jäätävää kiristymistä… Eipähän ole tekemisen puutetta :-D.
Seuraavaksi hieman päiväkirjaa syyslomalta, olkee hyvä.
Perjantaina saavuttiin Suomeen melko myöhään. Vaikka tulin kotiin super innoissani, reagoin jotenkin yllättävällä kiukulla :-D. Oli jotenkin outoa palata kotiin enkä osannut aluksi suhtautua siihen mitenkään järkevästi. (Kiva nössö, ihan kuin olisin ollut poissa ainakin vuoden).
Lauantai alkoi Movement Factoryn treenillä. Olin siellä kokeilutunnilla ja oli kyllä ihan super kivaa! Tän tyylisessä paikassa haluaisin ehdottomasti käydä jos asuisin nyt Suomessa. Illalla mun ihanat Cubuskaverit tuli meille viettämään iltaa.
Sunnuntaina oli niin kaunis aamu, että päätin aloittaa sen lyhyellä kävelylenkillä, joka venyi lähes tunnin mittaiseksi löydettyäni Lindan ja Alexan Nonsense- podcastin. Tuun taas kerran niin jäljessä kaikessa, mutta jos joku ei oo vielä kuunnellut niin kuuntele heti! Viihdyttävin podcast ikinä.
Päivällä kävin vielä nopeesti Hulluilla ja illalla tilattiin sushia ja katottiin uutta suosikkia, Outlanderia (siis mulle uutta koska tuun taas jäljessä).
Maanantai alkoi viihdyttävästi muutamalla lääkärikäynnillä, josta suuntasin Espooseen moikkaamaan perhettäni ja ulkoilemaan mummuni koiran kanssa. Illalla käytiin valokarnevaaleilla, jotka oli valitettava pettymys. Odotin ehkä vähän jotain turhan spektaakkelimaista ja väenpaljous yllätti mut totaalisesti.
Tiistaina kävin toisten vanhojen työkamujen kanssa lounaalla ja suuntasin sitten Elixiaan tekemään salitreenin. Illalla käytiin dinnerillä BasBasissa, johon olin tehnyt pöytävarauksen jo kuukautta aiemmin. BasBas oli ihana, mutta ei ehkä niiin hyvä mitä odotin ja olin kuullut.
Keskiviikkona raahauduin aamusta kirjastoon ja pääsin kansilehden verran eteenpäin mun koulutehtävässä :-D. Käytiin lounaalla Eat Poke Helsingissä (suositus!!) ja illalla testasin Elixian Pure Strenght tunnin, joka oli yllättävän kiva.
Torstaina käytiin aamupalalla aina niin ihanassa Green Hippo Cafessa ja kierreltiin hetki keskustassa, josta suuntasin CityCenteriin tekemään Tickle My Fancy- Saran tätä killeritreeniä. Illalla kahviteltiin vielä kotikulmilla IPI:ssä.
Perjantaina kävin aamulla piitkästä aikaa Bodybalancessa ja vitsi miten ihanaa se oli! Sieltä suuntasin suoraan Espooseen kahvittelemaan mummini nimppareiden ja synttäreiden kunniaksi ja illalla hengailtiin vaan kotona.
Lauantai meni I Love Me-messuilla, jossa olin ekaa kertaa moneen vuoteen vapaa-ajalla enkä töissä :-). Illalla meillä oli saunavuoro, josta olin fiiliksissä koska en oo varmaan ikinä ollut näin pitkään saunomatta!
Sunnuntai aloitettiin brunssilla Berggassa ja loppupäivä meni nopeesti ohi tekemättä mitään ihmeitä. Iltapäivästä lennettiin takas Hollantiin. En tiedä miksen oo koskaan aikaisemmin käynyt Berggassa, se kun sijaitsee lähestulkoon alakerrassa.
Oli ihana viikko ja nyt on ollut kiva palata vähän arkirutiineihin.
Mun oli tarkoitus julkaista tää postaus jo alkuviikosta, mutta jotenkin sain tän rustaamiseen käytettyä neljä päivää, joten ihanaa loppuviikkoa kaikille <3!
xx, Janita