Ikävät alta pois
Huh, miten paljon on tapahtunut. Raskausaika tuntuu hyvin kaukaiselta ajalta nyt. Minulla on syyni miksen ole kirjoittanut tänne, olisin kyllä halunnut, monestikin, mutta en ole kyennyt. Välillä väsymyksen vuoksi, välillä siksi, etten tiedä mistä aloittaisin.
Aloitetaan nyt vaikka synnytyksestä. Lyhyesti kerrottuna se meni näin:
Viikko ennen laskettua aikaa alkoi lapsivesi tihkua (sunnuntai). Seuraavana päivänä (maanantai) synnytys käynnistettiin, koska mitään ei alkanut itsestään tapahtua. Ma-ti tätä jatkettiin. Ke todettiin että synnytys oli pysähtynyt, olin auki 7cm ke aamusta ke iltaan, jolloin alkoi tulehdusarvot olla hieman koholla. Päätettiin tehdä kiireellinen sektio. Poikamme syntyi ke iltana klo 19:17 ♥
Sektion jälkeinen kivun lievitys aloitettiin kohdallani liian myöhään (se oli muutenkin normaalista poikkeava), joten pääsin todella kipeäksi. Tämä jatkui koko seuraavaan yön. Seuraavana päivänä vihdoin sain epiduraalin pois, eli pääsin nousemaan jaloilleni, sekä syötyä tehokkaampaa särkylääkettä. Siihen loppui tuskallinen kipu, ja kätilöiden armoilla olo, joten fyysinen kunto ja toiminta koheni 200%, normaalin kivun merkeissä. Pystyin myös osallistumaan vihdoin vauvan hoitoonkin. Tähän asti Henri oli syöttänyt ja hoitanut vauvaa, minun maatessa ”halvaantuneena” sängyssä.
Kotiin päästiin sunnuntaina. Olimme siis yhteensä kokonaisen viikon sairaalassa. Mikä mieletön fiilis oli päästä kotiin!
Vauvalla oli koko ajan ollut kaikki hyvin, niin ennen sektiota, kuin sen jälkeenkin. Siitä olen todella kiitollinen. Kaikkeen kokemaani jos olisi lisätty huoli vauvasta, en tiedä miten olisin jaksanut.
Rehellisesti sanottuna, minulle jäi trauma. Ei sektiosta, ei kivun määrästä, vaan kätilöistä. Kohtelu kolmen eri kätilön osalta oli todella ikävää. Eri tavoilla ja eri vaiheissa, pelko jäi kaikista näistä. Tunnen etten voi luottaa enää hoitohenkilökuntaan, joten jos vielä joskus tulee toisen raskauden aika, pelkopoli sai näin uuden asiakkaan.
Tästä johtuen jokainen neuvo, jokainen epäröivä kysymys toimintatavastamme vauvan kanssa tuntuu kamalalta, ihan sama kuka sen esittää. Itsetuntoni äitinä ryssittiin heti synnytyssalissa, ja uudelleen perhehuoneessa, ammattilaisten toimesta. Sen vuoksi jokainen läheiseltä saatu kysely –miksi, miten, eikö, olisiko, kannattaisiko- tuntuu epäluottamuslauseelta, painostukselta ja arvostelulta. Olen siitä todella pahoillani, koska tiedän ettei läheisemme tarkoita pahaa kysellessään. Sain vain heti vauvan synnyttyä hyvin heikon ja täydellisen epäonnistujan fiiliksen, joka nousee esiin joka kerta kun joudun selittämään miksi toimimme vauvan kanssa tietyllä tavalla. Oli kyse sitten syöttämisestä, päiväunista, pukemisesta tai tutin tarjoamisesta.
Kaikki tämä kokemani negatiivisuus ja huonoksi leimaantuminen söi mielettömän paljon energiaa minulta alkuviikoista vauvan kanssa, univajeen lisäksi. Joten ihanasta vauvasta nauttiminen ja uuteen arkeen sopeutuminen vaikeutui. Tämä minua harmittaa kaikkein eniten.Tuo pieni rakas ihmisenalku saa ensimmäisinä kuukausina muutenkin äidin voimat koetukselle, ja koen että minä jouduin lähtemään asteikolta -50, jos normaalisti lähtisi asteikoilta +50. Vauva ansaitsisi paljon enemmän.
Nyt alkaa voimat olla normaalilla tasolla (tai mistä minä tiedän, mutta voisin kuvitella näin). En enää itke joka päivä, enkä edes joka viikko niitä tapahtumia synnärillä. Toki aina kun jokin hetki sieltä pälähtää mieleen, kyllä se itku tulee. Voiton puolella silti ollaan, ja tärkeintähän on keskittyä tuohon maailman suloisimpaan pikkumieheen, joka hymyilee jo kaikki sydämet ja sielut sulattavalla hurmurihymyllä pitkin päivää ♥
Ja onneksi ympärilläni on iso joukko perhettä ja ystäviä joiden apu on ollut korvaamatonta. Sekä ennen kaikkea Henri, joka on suurin tuki ja turva, sekä partner in crime tässä ihmeellisessä elämänvaiheessa. Olen hyvin kiitollinen teistä ♥♥
Tässä pintaraapaisuna synnytystarinani, katsotaan lähdenkö sen tarkemmin sitä täällä läpi käymään. Toisaalta tämä kirjoittaminen on minulle aina ollut parasta terapiaa, siitä tulee aina parempi olo. Toisaalta taas nämä on niin henkilökohtaisia asioita, enkä tiedä haluanko julkisesti niitä jakaa tämän enempää. Toki jos joku haluaa selvennystä, vertaistukea tms. saa minulle laittaa yksityisviestiä.
Ihanaa viikkoa kaikille!
Nana