Chop Blend Love – omaa smoothieta etsimässä

smoothie-1.jpg

Trendin haasteena oli viikko sitten kirjoittaa jostain ruokatrendistä, jonka toivoisi rantautuvan ulkomailta Suomeen. Tylsänä ihmisenä joudun valitettavasti myöntämään, etten ole mistään ruokatrendeistä perillä – kuten olette ehkä huomanneet, suurin osa ruokainspiraatiostani tulee niinkin läheltä kuin 50- ja 60-luvuilta. Sen sijaan jo hetki sitten Suomeen rantautunut trendi, vihersmoothiet ovat alkaneet kiinnostaa aina vain etenevissä määrin. Olen pitänyt pari päivää taukoa lähes viikon joka päivä smoothieta juotuani ja joudun valitettavasti myöntämään, että tälläkin hetkellä mieli ja keho halajavat kunnon kannullista raikasta smoothieta.

smoothie-3.jpg

Vihersmoothieissa suuri osa aineksista on (kuten nimestä voi päätellä) vihreää, esim. selleriä, lehtikaalia, pinaattia tai muuta vastaavaa. Näin alkuun on heti myönnettävä etten ole ihan niin hardcore, että litkisin vihreää liejua päivästä toiseen. Näin lyhyessä ajassa vakkarismoothiekseni muodostunut yhdistelmä on kaltaiselleni aloittelijalle juuri sopiva – smoothiet ovat siitä mahtavia, että niihin voi laittaa ihan mitä haluaa. Itsekin vaihtelen jokaisella kerralla hieman ainesosia ja niiden määrää, vielä joku päivä minäkin rohkaistun tekemään oikein raivoviherpirtelön!

Oton ”arkiaamun pelastus”-smoothie:

  • 3-4 sellerin vartta
  • 1 tomaatti
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 iso tai 2 pientä omenaa
  • 1-2 kiiviä
  • n. 3 dl kookosvettä

Kaikki ainekset ladotaan blenderin kannuun ja surautetaan menemään! Tarjoillaan välittömästi.

smoothie-5.jpg

Yksi smoothieideni vakioainesosa ja jo Suomeen rantautunut trendi (josta olen hyvin kiitollinen) on kookosvesi. Tutustuin kookosveteen kaksi vuotta sitten, aluksi join sitä vain oletettujen terveysvaikutteiden vuoksi vaikkei maku minua kovin miellyttänytkään. Nykyään voisin litkiä kookosvettä joka päivä, kaikilla aterioilla, loputtomasti. Joudun kuitenkin hillitsemään itseni ja rajoittamaan kookosveden kulutuksen vain smoothieihin – merkistä riippuen litra kookosvettä maksaa viidestä eurosta ylöspäin. Omaksi suosikkimerkikseni on kasvanut Chi, jonka mauan, haun ja koostumuksen olen havainnut itseäni eniten miellyttävimmäksi. Uskokaa tai älkää, merkistä riippuen kookosvesi voi olla hyvinkin erilaista.

smoothie-2.jpg

”Viher”smoothien surauttamista suosittelen vilpittömästi kaikille – itse koen joka kerta oloni hyvin raikastuneeksi ja kevyeksi sellaisen nautittuani. Smoothiet ovat älyttömän helppo tapa lisätä vaivattomasti suuri määrä hedelmiä, vihanneksia ja kasviksia päivittäiseen ruokavalioon. Kokeile, saatat yllättyä sangen positiivisesti!

PS. Jos jollekin ei sangen nokkela otsikkoni auennut, niin leffavinkkinä tälle illalle Julia Robertsin tähdittämä Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä, joka alkaa klo 21.00 TV5:ltä.

Kommentit (10)
  1. Teitkö smoothieta? 🙂 Jugurtti-kurkkukeittoa olenkin halunnut kokeilla jo pitemmän aikaa, täytyykin laittaa tuumasta toimeksi!

  2. En  malta olla vinkkaamatta, että ootko käynyt hetkeen tokmannilla. 

    Eksyin sinne edellispäivänä ja sieltä sai suureksi yllätyksekseni ihan ok:n makuista kookosvettä ja suht edullisestikin vielä (muistaakseni reilu 3euroa litra). Ei heti tulis mieleen tokmanni kun puhutaan kookosvedestä mutta näin oli ainakin meidän lähti tokmannissa. Siis toki sellanen pitää sitten olla jossain suht lähellä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *