Let them eat cake / Reine de Saba manteli-rommisuklaakakku

queenofsheba.jpg

Vaikkei ensisilmäyksellä päällepäin uskoisi, minun ja Marie Antoinetten elämät eivät eroa kovinkaan paljoa toisistaan – ainakaan Sofia Coppolan ohjaamana, post-punkiin sovitettuna ja Kirsten Dunstin näyttelemänä draama-komediana. Herrat pitävät vaaleaveriköistä ja vaaleaveriköt herroista, shampanja maistuu, epäkäytännöllisiä kenkiä yksinkertaisesti voi olla liikaa ja olemme kuningattaria molemmat, tai no… queenejä. Röyhelöitä, valkoisia yöpaitoja, leivoksia, seuraneitejä, itsensätutkistelua ja auringonnousuja. Marie Antoinette aiheutti kohua kehottamalla, että köyhyydessä ja nälässä riutuva Ranskan kansa ”saisi syödä kakkua” (”Let them eat cake”). Itse kirjoitin lukion viimeisellä luokalla Hesariin mielipidekirjoituksen liittyen tasa-arvoiseen avioliittolakiin, jossa ehdotin että jokainen voisi syödä lempikakkuaan ja antaa muidenkin syödä. ”Kaikki syö kakkua” oli muistaakseni kirjoituksen kantava ajatus kun se lehdessä julkaistiin.

Vaikka olen lapsesta asti ollut kermakakkujen perään (todistusaineistoa löytyy täältä), päätin viime viikolla kokeilla Julia Childin ohjetta täyteläiseen manteli-rommisuklaakakkuun, Reine de Sabaan, eli Sheeban kuningattareen. Kakku sopii hieman aikuisempaan makuun, sillä rommin voi oikeasti sekä maistaa, että haistaa. Kakun valmistuksesta löytyy onneksi myös kokonainen jakso Julian tv-ohjelmasta, The French Chefistä, itse videon löydät alhaalta. Suosittelen katsomaan videon ennen kuin ryhdyt leipomaan, itseäni ainakin helpottaa huomattavasti kun on omin silmin nähnyt koko prosessin etukäteen.

queenofsheba-2.jpg

Kakkupohja:

  • 115g tummaa leivontasuklaata
  • 2 rkl rommia
  • 115g voita
  • 1,2 dl sokeria
  • 3 kananmunan keltuaista
  • 3 kananmunan valkuaista
  • ripaus suolaa ja 1 rkl sokeria
  • 0,6dl mantelijauhoja
  • (tilkka manteliuutetta)
  • 0,6dl vehnäjauhoja

Kuorrute:

  • 60g tummaa leivontasuklaata
  • 1rkl rommia
  • 60g voita
  • kokonaisia kuorittuja manteleita koristeluun

Miten toimia:

  1. Voitele ja jauhoita kakkuvuoka. Sulata vesihauteessa suklaa ja rommi pehmeän kermaiseksi.
  2. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri yhteen muutaman minuutin ajan sähkövatkaimella. Lisää keltuaiset ja vatkaa kunnolla.
  3. Erillisessä kulhossa, vatkaa valkuaiset ja ripaus suolaa yhteen kunnes ne muodostavat pehmeitä huippuja. Lisää sokeri ja vatkaa kunnes vaahtoon muodostuu kovia huippuja, eikä se valu pois ylösalaisin käännetystä kulhosta. Huom! Varmista, että kulho ja vatkaimet ovat kuivat ja puhtaat kun alat valmistamaan valkuaisvaahtoa.
  4. Yhdistä sulatettu rommisuklaa voi-sokeriseokseen ja lisää mantelijauhot (sekä manteliuute jos sitä satut omistamaan). Taittele seokseen neljäsosa valkuaisvaahtoa, sitten neljäsosa jauhoja ja jatka vuorotellen kunnes kaikki ainekset on yhdistetty. Kaada seos kakkuvuokaan.
  5. Paista kakkua uunin keskiosassa n. 25 minuuttia 175 asteessa. Kakku on valmis kun reunaosat ovat kypsät (hammastikku tulee ulos kuivana), mutta keskiosa on vielä kostea, ja hytkyy kakkua liikuttaessa (hammastikkuun jää hieman suklaata).
  6. Anna jäähtyä 10 minuuttia, käy veitsellä kakun reunat läpi helpottaaksesi kakun irtoamista vuoasta. Siirrä kakkuritilälle ja anna jäähtyä vähintään kaksi tuntia.
  7. Sulata suklaa ja 1rkl rommia kuten ensimmäisessä vaiheessa. Ota pois lämmön päältä ja lisää voi ruokalusikallinen kerrallaan sekoittamalla samalla hyvin. Jäähdytä seosta kylmän veden päällä, kunnes se on tarpeeksi paksua.
  8. Koristele kakku kuorutteella ja kokonaisilla kuorituilla manteleilla – Voilà! Nauti esimerkiksi kahvin tai shampanjan ja hyvän elokuvan parissa.

//www.youtube.com/embed/E8clrnFM3Ys?rel=0

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *