Mikä soppa siitä syntyikään

sosekeitto_1_of_2.jpg

Heti alkuun haluan pyytää nöyrästi anteeksi kaikilta kohupostauksestani loukkaantuneilta. Kuten kyseisessä tekstissä kirjoitin, tarkoituksenani ei ollut pilkata tai haukkua ketään. En halua avata taannoista Pandoran lipasta enää uudelleen, mutta koen tarpeelliseksi hieman raottaa kantta kaiken huonon/olemattoman argumentointini alle hautautunutta pointtia etsineille. Ravintoköyhä, teollinen ja jalostettu ruoka. Sellaista liian moni syö päivittäin, vaikka pienellä rahalla ja vaivalla aikaan voisi saada pieniä ihmeitä. Mistään luksus-gourmet-ruoasta ei ole ikinä ollut meidän blogissamme kysymys. Itse tekemisen ilo, nautinnollisuus, opettavaisuus ja taloudellisuus ovat aina olleet meille tärkeimpiä.

Reilun kuukauden some-pakoilun jälkeen olen nyt vihdoin palannut takaisin (ruoka)blogimaailmaan, toivottavasti entistä ehompana! Kuten joku muistaakseni kommentoi – ”ihmisten terveellistä syömistä voi edistää hyvillä resepteillä paremmin kuin heitä haukkumalla”, enkä voisi olla enemmän samaa mieltä. Siispä jatkossakin luvassa lisää hyviä reseptejä entiseen malliin! Yksi sellainen löytyy tästäkin postauksesta.

Tässä on nimittäin semmoinen soppa, ettei sen yksinkertaisempaa tai monipuolisempaa maan päältä löydy! Parasta siinä on se, että jokainen voi tehdä siitä juuri sellaisen kuin haluaa. Siihen voi laittaa niin paljon tai vähän kasviksia kuin haluaa, maustaa juuri niin kuin itse haluaa ja koostumustakin voi säädellä mielen mukaan. Itse suosittelisin keittoon sopiviksi kasviksiksi perunaa, purjoa, bataattia, porkkanaa, parsakaalia, kukkakaalia ja uutta suosikkiani vesikrassia. Mausteiksi itselläni riittää useimmiten suola ja mustapippuri, joskus olen jopa laittanut ripauksen sahramia. Anything goes!

sosekeitto_2_of_2.jpg

Lempparikasvissosekeitto

  • lempikasviksia (kuvan keitossa suhteellisen pieni parsakaali, keskikokoinen bataatti, viisi keskikokoista perunaa ja puoli kiloa porkkanoita)
  • lempimausteita (suola ja mustapippuri, mitkäs muutkaan!)
  • vettä
  • nokare voita tai tuorejuustoa, tai loraus kermaa

Miten toimia:

  1. Pese, kuori ja pilko kasvikset ja laita kattilaan. Lisää mausteet.
  2. Lisää vesi. Jos haluat paksua sosekeittoa, lisää vettä niin, että kasvikset juuri peittyvät vedellä. Mitä enemmän vettä käytät, sitä vetisempää keitosta tulee (usko tai älä!).
  3. Keitä 40 minuuttia aina välillä sekoittaen. HUOM! Jos käytät vesikrassia, pinaattia tai muuta lehtikasvia, lisää ne vasta 30 minuutin keittämisen jälkeen.
  4. Ota pois lämmöltä ja soseuta.
  5. Sekoita soseutetun keiton joukkoon nokareellinen voita tai tuorejuustoa, tai loraus kermaa. Sekoita ja keitto on valmis tarjoiltavaksi – Voilà!

Itse valmistan ison kattilallisen kasvissosekeittoa pari kertaa viikossa. Se on niin helppo, halpa, terveellinen ja ennen kaikkea maukas, eikä siihen ehdi kyllästyä kun käyttää joka kerta eri kasviksia. Isosta kattilallisesta riittää yleensä meille molemmille kevyeksi illalliseksi ja vielä seuraavan päivän lounaaksi.

Kommentit (12)
  1. Moi! Olen edellistäkin postaustasi kommentoiva ei-ruuanlaitosta-pitävä perheenäiti. Kasvissosekeittoa laitan kyllä ;). Olen aina keittänyt vähemmän aikaa (n. 15 min.). Tuleeko parempaa tuolla pidemmällä keittoajalla vai miten päädyit keittämään 40 minuuttia? Vinkkaapa vähän, jos vaikka keittoni nousisi uudelle tasolle eikä olisi aina samanlaista.

    1. Moi Piia, kiitos komment(e)istasi! Pitkä keittoaika takaa, että kaikki kasvikset ovat todella pehmeitä ja valmiita soseutettavaksi. Kasvissosekeiton pohjan olen soveltanut Julia Childin peruna-purjokeiton reseptistä – Child itse tykkäsi soseuttaa keiton käsin moulinettea käyttäen, joten kaikkien kasvisten tuli olla taatusti kypsiä. Esimerkiksi bataatti (jota itse käytän lähes aina) ei kypsy tarpeeksi 15 minuutissa, eikä niin iso kattilallinen kasviksia ylipäätänsä 🙂

  2. Nekkutyttoe
    17.4.2014, 08:33

    Tervetuloa takaisin! Kasvissosekeitto on mahtava arkiruoka, oma suosikkini on ”kesäkeitto” eli sipulia, valkosipulia, kukkakaalia ja herneitä. Kuullotan ne kevyesti voissa ennen keittämistä. Loraus kermaa, joskus myös valkoviiniä. Tulee kauniin vaaleanvihreää soppaa 🙂

    1. Kiitos Nekkutyttoe 🙂 Kuulostaapa hyvältä toi kesäsosekeitto, rakastan ihan kesäkeittoa niin paljon! Aion ehdottomasti kokeilla, kiitos vinkistä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *