Nälkäkiukku – jokapäiväinen vihollinen

Nälkäkiukku iskee usein yllättäen ja turruttaa kaikki muut aistit, sekä valtaa mielen. Vaikka yritän aktiivisesti taistella nälkäkiukkua vastaan, yllättää se liian usein. Syön töissä aika niukasti lounasta, joten yleensä olen nälkäkuoleman partaalla ennen illallista. Sunnuntaina podimme kumpikin Einon kanssa todella pahaa nälkäkiukkua pitkän kävelyn jälkeen, itse meinasin pyörtyä kauppaan. Jotain nopeaa, mutta hyvää oli saatava äkkiä. Hätäpäissämme päädyimme valmistamaan salaatin, joka osoittautuikin oikeasti todella oivalliseksi. Jääsalaattia, pinaattia, kirsikkatomaatteja, kikherneitä, tonnikalaa ja papusekoitus tekivät todella temppunsa. Iso loraus salaatinkastiketta ja lasillinen valkoviiniä kruunasivat koko komeuden.

Olen viime päivinä opiskellut ahkerasti Mireille Guilianon oppeja ranskattarien syömistottumuksiin hänen kirjastaan Ranskattaret eivät liho. Sinänsä kirja ei mielestäni ole millään tavalla mullistava lukukokemus, enkä vielä tähän mennessä ole kokenut yhtään ahaa-elämystä. Kirjassa kuitenkin varoitetaan nälkäkiukusta – sen varalta tulisi aina pitää mukana en-cas, eli jokin pieni ja terveellinen välipala, joka on helppo pitää mukana ja syödä. Guiliano itse suosittelee erilaisia pähkinöitä tai papuja en-casiksi.  Tälläinen pieni, vaivaton ja terveellinen välipala on paljon parempi kuin suklaapatukka tai loppujen lopuksi roskaruokaan tyytyminen nälän raivotessa.

Näin yleisellä tasolla olen tullut siihen tulokseen, että roskaruoka ei ole koskaan ok. Eivätkä muuten ole valmisateriatkaan – ne ovatkin kaksi asiaa, joita en oikeasti syö nykyään enää ollenkaan. Ruoan valmistaminen itse on myös ennenkaikkea paljon nautinnollisempaa, joka onkin avainsana oikeiden ruokatottumusten omaksumiseen. Kannattaa myös muistaa, että laatu ennen määrää. Jos koet kantavasi enemmän kiloja kuin tarpeellista, suosittelen lukemaan Guilianon teoksen ja pohtimaan mitä oikeasti laitat suuhusi. Ruoasta, myös leivonnaisista, voi nauttia täysin rinnoin – ilman ylimääräisiä kiloja.