Suut makiaks mansikkapizzalla

dsc_2933.jpg

Yhteistyössä Makoisa

Pitkästä aikaa Eino täällä taas kirjoittelee! Kuinka sattuikin, että juuri kun mansikkasesonki on parhaimmillaan, olen minä herkkusuukin taas linjoilla.
Olen nykyaikana vallan hulluna mansikoihin: niitä voisi syödä aivan kaiken aikaa, aivan kaiken kanssa. Tämä on sikäli uutta, että ennen en ole ollut mansikoista niiiin innoissani. Nyt kuitenkin olen. Samoin olen viime vuosina innostunut myös varakkaille aikuisille naisille suunnatuista jäätelöistä (siis erilaisista Magnumeista ja Classiceista, mitä näitä nyt on). Tämä lienee siis merkki voimakkaasta estrogeenin tuotannosta tai ehkä jopa sen laskemisesta?

No niin, jo riittää estrogeenit ja horinat! Valokeilassa on tänään mansikat, jotka esittävät tässä postauksessa totutusta poikkeavan roolin. Yleensähän mansikat on totuttu näkemään yhdistettynä suklaaseen tai kermavaahtoon, viime vuosina jopa salaatteihin. Mutta meilläpä laitettiin mansikoita pizzaan!

Mansikkapizza ei toki ole oma keksintömme, ja googlailu kertoi, että mansikkapizzaa on jo aiemmin saanut jopa ravintoloista. Mielemme teki kuitenkin kokeilla ja kokeilu olikin kyllä mitä mainioin! Mansikoiden kanssa toisena pääroolina pizzassa oli vuohenjuusto, joka loisti saumattomasti mansikan rinnalla toisaalta tukien ja toisaalta jopa sulautuen ihanaksi makusinfoniaksi. No okei, ei ehkä ihan sinfoniaksi, mutta hyvin meneväksi kesärallatukseksi ainakin! Mansikat vuohenjuustolla voi nähdä myös muunlaisena taideteoksena, mikä on hyvinkin paikallaan ja ajankohtaista, sillä parempi puoliskoni Otto pääsi muuten opiskelemaan taidehistoriaa! Unohdin kertoa sen aiemmin, joten kerroin sen nyt. Pizza oli siis myös vähän sellainen tietynlainen juhlaruoka!

Mansikoiden ja vuohenjuuston lisäksi pizzaan tuli smetanaa, ilmakuivattua kinkkua ja rucolaa. Varsin perussetti olematta kuitenkaan kinkku-ananas-aurajuusto.

Mansikkapizzaan tarvitset:

Täytteeksi:

1 litra mansikoita

1 pkt (n. 100g) vuohenjuustoa

1pkt ilmakuivattua kinkkua

Rucolaa

Purkki smetanaa

Balsamico-kastiketta

Mustapippuria

Pohjaan:

(2 isoa pizzaa)

Puoli pussia kuivahiivaa tai 25g tuorehiivaa

1tl hunajaa

n. 7,5 dl vehnäjauhoja

Reilu loraus oliiviöljyä

2tl suolaa

3 3/4dl vettä

dsc_2923.jpg

Tee tämmöttis:

Tee pohjataikina. Sekoita aineet ja vaivaa hetki, anna kohota. Laita uuni kuumenemaan 240 asteeseen, alalämmölle tai kiertoilmalle. Perkaa ja pilko mansikat siivuiksi.

Levitä taikina uunipellille. Taikinasta on tosiaan tarkoitus tulla kaksi pizzaa, joidenkin kertomusten mukaan jopa kolme. Lisää pizzan päälle kerros smetanaa, vuohenjuustoa, mustapippuria sekä ilmakuivattua kinkkua. Leikkaa vuohenjuustopötkö siivuiksi ja jaa siivut tasaisesti pizzan päälle. Suosittelen lämpimästi Lidlin vuohenjuustoa, on hinta-laatusuhteeltaan mainiota.

Paista pizzaa n. 10 minuuttia. Ota pizza uunista, lisää päälle rucolaa, mansikkasiivuja ja balsamicoa. Käy pöytään ja anna mansikan ja vuohenjuuston taivaallisen yhdistelmän viedä kielesi ja mielesi. Jos kaapista sattuu löytymään etkä ole alkoholismiin taipuvainen, voit kruunata pizzan ihanalla roseella, kesä kun on.

Jos kielesi ei kuitenkaan oikeasti mene pizzan mukana, tai vaikka menisikin, voit etsiä lisää mainioita herkkuvinkkejä Makoisasta. Myös meiltä löytyy Makoisasta profiili, joten laittakaahan sekin seurantaan sivua käyttäessänne!

Tallenna resepti

 

dsc_2902.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli

Tie onneen – salaatti kahdelle

Yhteistyössä Makoisa

ensalada-2.jpg

Tällä viikolla ei ole huvittanut oikein mikään. Kaikki on hirveän raskasta ja uuvuttavaa, koko ajan on jotenkin väsynyt ja apea olo. Maanantaina tulevat yliopiston pääsykoetulokset stressaavat hetki hetkeltä enemmän ja olen jo varma etteivät pisteeni riitä. Yritän psyykata itseni varautumaan pahimpaan, mikä osoittautuu korkeiden toiveideni vuoksi aina vain vaikeammaksi. Maanantaihin on vielä monta pitkää tuntia, joten yritän nyt nauttia viimeisistä tietämättömyyden päivistä vielä kun voin.

Muutamia onnen hetkiäkin on tällä viikolla koettu. Eino tuli sunnuntaina vihdoin Helsingistä takaisin kotiin viikon poissaolon jälkeen ja juhlimme yhteenmuuttomme ensimmäistä vuosipäivää. Sain vihdoin kauan haaveilemani Missonin nahkatakin, joka löytyi vieläpä pilkkahintaan. Myös tämä salaatti oli yksi viikon valonsäteistä. Siinä yhdistyvät käytännössä kaikki lempiraaka-aineeni – ei siis mikään ihme, että julistin sen parhaaksi salaatiksi ikinä. Miten en aiemmin ollut älynnyt yksinkertaisesti yhdistää parhaita ainesosia? Seuraavaksi kokeilen varmaan Ben&Jerry’s-Jägermeister-sencha-pirtelöä, tosin en usko lopputuloksen olevan aivan yhtä houkutteleva…

ensalade-1.jpg

”Tie onneen” – salaatti kahdelle:

  • 100g babypinaattia
  • 1 iso päärynä
  • pieni nippu retiisejä
  • 2 kourallista saksanpähkinöitä
  • paketillinen pekonia
  • aurajuustoa
  • (oliiviöljyä/balsamikokastiketta)

Miten toimia:

  1. Huuhdo babypinaatit. Pese, kuori ja pilko päärynä. Pese ja pilko retiisit. Asettele lautasille.
  2. Paista pekonit kypsiksi pannulla tai uunissa. Anna jäähtyä hetki ja silppua saksilla salaatin joukkoon.
  3. Koristele murustamalla haluamasi määrä aurajuustoa ja kourallinen saksanpähkinöitä per henki.
  4. Tarjoile ja nauti – Voilà!

Salaatin kostukkeeksi voi lisätä oliiviöljyä ja/tai balsamicokastiketta – tarkoituksenani oli käyttää molempia, mutta vasta salaatin hotkaistuani älysin etten tullut käyttäneeksi kumpaakaan. Mielestäni salaatti oli juuri täydellinen ilman, kiitos aurajuuston ja pekonin rasvaisuuden.

ensalada-1.jpg

Tie onneen löytyy myös Makoisasta, josta löydät kaikki muutkin meidät niin onnellisiksi tehneet reseptimme. Halutessasi voit tallentaa uuden lempparisalaattini ohjeen Makoisa-reseptikirjaasi alla olevaa linkkiä klikkaamalla:

Tallenna resepti

Koti Ruoka ja juoma