Ruoasta nautiskellen, kirjaa lueskellen

blogkuva-2.jpg

Joskus on hyvä ottaa ihan rennosti, kutsua ystävätär kylään ja nauttia hyvästä ruoasta. Riinan vieraillessa luonani sain tilaisuuden kokeilla Eevan persikka-mozzarellasalaattia. Valkoinen tee ja kinkku-juustocroissant sopivat salaatin kyytipojiksi erinomaisesti. Tähän mennessä jokainen kokeilemani Eevan resepti on ollut mahtava makukokemus. Olisinpa itsekin yhtä hyvä ruoanlaittaja/-keksijä, nytkin olen viettänyt koko illan katsoen Liv’in ruokaohjelmia uusien ideoiden ja inspiraation toivossa. Onnekseni muutama kokeilun arvoinen resepti pisti silmään – ruokaohjelmissa on se hyvä puoli, että niissä näkee miten ruoat valmistetaan. Helpottaa huomattavasti kun itse alkaa leipomaan tai kokkaamaan.

Erityisesti ranskalainen ruoka ja muukin ranskalainen kulttuuri on lähiaikoina kiinnostanut minua: Julia Child, Pariisi, Nizza, Chanel, Midnight in Paris ja Kuinka kasvattaa bébékirja. Ensimmäistä kertaa yli vuoteen olen koukussa kirjaan, aamuisin meinaan myöhästyä töistä koska en malta lopettaa lukemista. Olen imenyt itseeni kaiken mahdollisen mitä kirjasta vain voi oppia vanhemmuudesta (vaikkei lapsia ole vielä lähiaikoina tulossa). Suosittelen kaikkia nykyisiä ja tulevia vanhempia lukemaan kyseisen opuksen, mielestäni moni suomalainen voisi oppia siitä paljon. Vähintään edes jotain. On kirjasta ollut muutakin hyötyä, sillä siitä löytyi gâteau au yaourtin, eli jogurttikakun, resepti jota itsekin aion taatusti kokeilla.

blogkuva.jpg

Nyt on jo rentoiltu aika paljon, joten suokaa anteeksi, nyt alan tiskaamaan. Lisää Riinan ja minun illanvietosta, Turun Taiteiden yöstä, sekä monesta muusta elämässäni tapahtuneesta voit lukea Killen päivistä.

Kommentit (2)
  1. meikästä tulee blogijulkkis yksi vilahtanut käsi kerrallaa
    t. numeropalvelun riina

    1. Valtaat koko blogimaailman ja lopulta muutat New Yorkii kirjottaa omaa kohublogia… I knew it was gonna happen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *