Taivas lautasella – jumalainen tomaattikastike

tomaattikastike.jpg

Arvatkaa, millä saa koko keittiön näyttämään ylläolevan kuvan mukaiselta? Jep, tomaattikastikkeella. Suunnittelin kirjoittavani vinkkejä ja neuvoja kaipaavan postauksen täydellisestä tomaattikastikkeesta. Postaus jäi kirjoittamatta, sillä vinkit tie onneen löytyi omien korvien välistä.

Avainasemassa oli tomaattipyre. Aiemmin olen tyytynyt käyttämään vain paseerattua tomaattia. Kastikkeesta tulee niinkin syötävää ja ihan hyvää, mutta kaipaamani kärki ja huumaavuus on mausta jäänyt puuttumaan. Muutenkin kastike syntyi hyvin pitkälti oman päättelyn tuloksena: mitä hyvä kastike ehkä sisältäisi, mitä sen on sisällettävä, mitä muuten vaan voisi laittaa joukkoon ja mitä ei missään nimessä.

Tomaattipyre on jäänyt itselleni vuosien saatossa vieraaksi. Silläkin uhalla, että menetän ruokabloggarikasvoni ja kaikki nauravat epäuskoisina aion nyt tunnustaa, etten ole käyttänyt tomaattipyreetä koskaan ennen. Ainoa muisto tomaattipyreestä taitaa olla vuosituhannen vaihteesta, kun Koululaisessa vinkattiin, että hurja halloween-juhlija voi värjätä hiuksensa tomaattipyreellä… Varmasti voikin, mutta suosittelen mieluummin käyttämään tomaattipyreen tähän kastikkeeseen.

tomaattikastike-5.jpg

Tarvitset:

400g jauhelihaa (meillä oli nautaa, mutta mikä vain käynee. Rasvaisuus on tässä hyvä. Luonnollisesti voit korvata soijarouheella.)

Purkki tomaattipyrettä

Purkki paseerattua tomaattia

Reilusti tuoretta basilikaa

2 valkosipulinkynttä

1 sipuli

Chiliä (maltillisesti, oli sitten tuoretta tai purkista)

Suolaa

Mustapippuria

Oliiviöljyä

Spagettia

Parmesania

Tiskirätti (pannulla muhiva tomaattikastike pirskoo ympäriinsä kuin laulavat sadepisarat)

tomaattikastike-2.jpg

Toimi näin:

Kuori ja pilko sipulit. Valkosipulia voi halutessaan käyttää vähemmänkin, mutta runsaampi valkosipuli viehättää ainakin itseäni juuri nyt erityisen paljon. Kuullota sipulit runsaassa oliiviöljyssä. Lisää joukkoon jauheliha. Kasvisversiota halajava käyttää toki soijarouhetta, mutta sen käytöstä en uskalla antaa tarkempia ohjeita. Hidas ja nautiskeleva kokkaaja antaa kastikkeen hautua ja kypsyä kaikessa rauhassa, mutta kiireessä voi toimia myös nopeasti. Jauhelihan joukkoon sekoitetaan tomaattipyre ja paseerattu tomaatti. Kastikkeen on hyvä antaa hetki hautua, mutta sekoittele välillä. Lisää joukkoon myös mausteet sekä basilikaa. Basilika voi tietysti olla myös kuivattua silppua purkista, mutta tuoreessa on oma ihana fiiliksensä. Sitä paitsi tuoreesta basilikasta jää käsiin ihana tuoksu, jota ei voi olla tuoksuttelematta. Eri asia tietysti on, onko kokin hyvä pitää sormiaan nenässä ruuanlaiton lomassa.

Multitasking-kokki keittää kastiketta valmistaessaan myös spagetin. Oikeaoppinen italiaano kuitenkin tietää, että kaikki odottavat pastaa, mutta pasta ei ketään. Itse taas olen siinä suhteessa kelvoton pastansyöjä, että syön mieluummin pikkuisen ylikypsää mössöä kuin al denteä. Sivistynyt ihminen kuitenkin jättää kastikkeen hautumaan ja keittää spagetin tarkasti kellon kanssa. Odotellessa voi vaikka pyyhkiä tomaatinroiskeita liedeltä ja seiniltä.

Viimeistele annos koristelemalla parilla basilikanlehdellä sekä parmesanilla.

Kuten sanottu, tämän kastikkeen kanssa tuntuu siltä, kuin taivas olisi laskeutunut lautaselle. En ole pitkiin aikoihin ollut näin innoissani, riemuissani ja onnellinen itse tekemästäni ruuasta. Kastikkeesta tuli juuri sellaista kuin mielessäni etukäteen makustelinkin. Palaset loksahtelivat paikoilleen ja silmät kosteina nautin täydellisyyttä hipovasta ateriasta.

Kaiken kruunasi aurinkoinen päivä, joka mahdollisti oikeasti blogikelpoiset kuvatkin.

With love,

Eino

tomaattikastike-3.jpg

(P.S.: Kirjoitellaan nyt toistaiseksi Oton tunnuksilla kaikki postaukset, Lily kun ei vieläkään osaa suositella mun tunnuksilla kirjoitettuja vieraspostauksia. Vaikka tietenkään en kirjoita lukijamäärät silmissä kiiluen, koen vähän tylsäksi kirjoittaa, kun tiedän, ettei postaus tavoita ketään niin kuin voisi tehdä, jos se suositeltuna rullaisi etusivulla. Toimitaan siis näin ainakin toistaiseksi.)

Kommentit (12)
  1. [[{”fid”:”264202″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”474″,”width”:”800″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]

    No niii mun versio tältä päivältä, oli tosi hyvää… oon aika ähky. 

  2. Ihanaa, että joku muukin käyttää pyrettä! Mun mielestä se antaa sopivassa määrin syvyyttä tomaattikastikkeisiin. Ja lasagneen. Mä laitan pyreeseen aina pikkuisen sokeria. Telkkarissakin yksi italialaismamma teki niin! Se on mun dirty secret:) Mä aion kokeilla tätä ohjetta ihan pilkulleen (tänään, jee!), taivas lautasella? Mä oon myyty! Katsotaan, miten mun käy. Tonpurilaiset on vielä kokeilematta, mutta alati mun mielessäin.

    Kuule, voisitteko tehdä tähdepostauksen? Mitä kaikkea saa irti tollaisen bolognesekastikkeen jämistä? Ainakin pizzaa…. risottoa… keittoa? Mini-lasagne? Makaronilaatikko? Kermaa sekaan ja muussin kaveriksi?

    1. Hyvältä näytti, oliko se myös sitä? 🙂 Mäkin haluaisin kokeilla tota ripausta sokeria, mutta Eino ei ainakaan viime kerralla (pari päivää sitten) oikein lämmennyt idealle! Toivottavasti tonpurilaisetkin onnistuu!

      Meillä aika harvoin jää minkäänlaisia tähteitä, esim tän kastikkeen loput syötiin kylmänä suoraan pannulta lusikalla… Mutta jos esimerkiksi raakoja kasviksia(/osia joita ei voi syödä) jää paljon, voi niistä tehdä kasvislientä! Sama jos jää luita, mutta niitä taitaa harvemmin kellekään jäädä nurkkiin pyörimään.

      1. Tippa hunajaa toimii myös 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *