Ajatuksia koti-ikävästä maailmalla

IMG_7876.jpg

Kuva viime vuoden läksäreiltäni ennen Perua <3

Mitä käy, kun ikävä yllättää maailmalla? Kun läheiset ovat tuhansien kilometrien päässä, eikä tule näkemään ketään heistä kuukausiin? Kun ei voi vaan helposti piipahtaa Suomessa, koska etäisyyttä on 10 000 kilometria?

En ole aktiivisesti tuntenut koti-ikävää viimeisten kuukausien aikana, koska olen koko ajan menossa ja viihdyn Johannesburgissa. Myönnän silti, että pieni Suomi-ikävä iski erityisesti juhannuksena, kun seurasi muiden menoja somen kautta. Tämä oli minulle kummallista, koska en ole koskaan viettänyt ”perinteistä” juhannusta. Silti tuntui pieni kutina ja harmitti, ettei ollut tuolloin Suomessa. 

Ikävä ei johtunut kesähelteiden, mökkiloman tai vuoden pisimmän aurinkopäivän missaamisesta. Se johtui siitä, että kaikki ystävät olivat kerääntyneet yhteen, kun olin itse kaukana jussihuumasta.

Vaikka olen asunut kymmenvuotiaaksi Belgiassa, sittemmin puoli vuotta Perussa ja nyt nelisen kuukautta Etelä-Afrikassa, en ole ollut näin yksin koskaan. Ikävä läheisimpiä ystäviä kohtaan kasvaa järkyttäväksi kun koen välillä, etten edelleenkään tunne ketään kovin hyvin Etelä-Afrikassa. Näin käy välillä viikonloppuisin, kun mulla ei ole suunniteltua ohjelmaa. Kavereita kyllä löytyy, mutta onko heistä bilekavereista enempään? Liiketapaamisissako minä uusiin ystäviin tutustun? Ketä nyt tapaisin viikolla kahvin merkeissä ihan vain chillailleksemme ja juoruillaksemme?

Tulin tänne, koska minulle tarjoutui lähtöön sopiva tilaisuus, ja neljä kuukautta on jo nyt opettanut minulle hirmuisesti. Välillä yksin oleminen harmittaa, sitten taas ei ollenkaan. Olisi hyvin erilainen kokemus, jos olisin tullut tänne vaihtarina tai jonkun ihanan miekkosen kanssa. Olen täällä töissä, ja vapaa-ajalla teen mitä haluan ja kuljen missä kuljen, mikä on kaikkiaan hyvin kasvattavaa. En oppisi itsestäni läheskään niin paljon, jos olisin tullut tänne jonkun kanssa. Yksin palloilu on ollut minulle hirvittävän arvokasta. Sitä kohtaa ittensä ja omat ajatuksensa ihan uudella tavalla.

Tuntuu, että seitsemän kuukautta ulkomailla on samalla lyhyt ja pitkä aika. Ikävöin Suomeen esimerkiksi sitä syystä, kuinka helppoa siellä kulkeminen on, ja ikävöin minulle tärkeimpiä ihmisiä, jotka siellä pyörii. Toisaalta taas haluaisin viettää enemmän aikaa etelä-afrikkalaisen arkeni parissa enkä tunne, että näen ympäristöä tässä ajassa tarpeeksi. Ristiriitaisesti koen ja ehkä pelkäänkin, että tulen Suomeen palatessani taas pian kaipaamaan muualle. En luonteeltani osaa tyytyä helposti, enkä tiedä, olenko kokonainen missään. Vaikka olen mielestäni hyvin suomalainen, en ole ehkä omimmillani Suomen ympäristössä.

Ainakin tällä kertaa elän Keski-Euroopan ajassa, ja on helposti mahdollista pitää yhteyttä ihmisiin, kun ikävä iskee. Ja on minulla täällä niitä ystäviäkin, vaikkei siltä aina tunnu. Viikonloppuni ovat olleet superhauskoja, ja olen viettänyt niitä huikeessa seurassa. Pienenä muistutuksena vaan koti-ikävän iskiessä – ei saa käyttää kokonaista sunnuntai-iltaa vanhojen valokuvien selailuun, ellei nenäliinapakettia ole lähettyvillä (mun eilisillan turvonneet silmät…).

Onneksi olen ehkä yksin, mutta en ole yksinäinen.

 

//Sometimes I feel incredibly home sick when I think that I don’t know anyone that well in SA. This happens to me at times on weekends when I haven’t got anything planned, although I’ve always ended up doing something spontaneous in great company. Even though I’ve lived in Belgium and Peru this is the first time ever that I am experiencing this change of scene on my own and it makes me think of home more often. Seven months in South Africa is at the same time a very short and a long time – I wish I could see my friends back home but I also wish to spend more time in the country. 

 

Pus

Kommentit (13)
  1. Tiedän tunteen! Kun kaipaa ystävää, jonka kanssa jutella jostain muustakin kun vain siitä, mistä on kotoisin ja mitä tekee työkseen. Se, että ystävä tietää, mistä on kyse sen enempää selittämättä ja osaa piristää just oikealla tavalla. Monesti tuollaisten ystävyyssuhteiden luominen vie aikaa, vaikka joskus tutustuu johonkin ja heti löytyy yhteinen sävel, tuntuu kuin olisi tuntenut jo vuosia. Sellaisia ystäviä minulle on jäänyt Panamasta ja Meksikosta, ja niiden löytyminen oli monen mutkan takana.

    Yksinolo on myös tärkeä oppitunti, sitä kautta pääsee itsensä äärelle ja vahvistamaan itseään entisestään 🙂

    1. Just tollasta klikkiä kaipaan!! Viime vuonna olin Perussa kuus kuukautta mutta tunnelma oli ihan eri – sillon oli valmis poppoo vaihtarikavereita ja vaikka niistäkää ei kaikista sydänystävii tullu, nii joidenkin kanssa ollaan edellee tekemisissä viikottain ainaki vaikka etäisyyttä on Suomen ja näidenki belgialaisten ja itävaltalaisten rakkaiden kanssa 🙂

      Kuten mun eräs ystävä sanoi niin tää on vähän sitä aikuistumisena ystävystymisen vaikeutta. Kaikilla ku tuntuu olevan valmis kupla, johon on vaikea enää tulla mukaan. Mitä vanhemmaks tulee, sen vaikeempaa on ystävystyä muiden kanssa tietyllä tapaa.

      1. Toi on muuten niin totta! Jos lähtee vaikka vaihtariks, siellä on kaikki vähän samassa tilanteessa ja on niin paljon helpompi ystävystyä kun tällai aikuisiällä ulkomaille muuttaessa. 

        Mun Lissabon-elämä ainakin muuttui todella paljon paremmaksi kun löysin edes ne kaksi ystävää. On joku jonka kanssa tehdä viikonlopuksi suunnitelmia tai pyytää vaan edes tilityskahville. En ollut ehkä tajunnutkaan ennen tänne muuttoa miten iso osa mun elämää ystävät onkaan. 

         

        1. Jep, ei oo vaihtarilla sen hassumpaa! Ja silloinkin yleensä vaikkei ystäviä löytäiskään on aina jotain mitä tehdä, kun kaiken sortin erasmusjärjestöt järkkäilee tapahtumia ja miniretkiä ympäriinsä. Ainakaan ei yksin tarvii liikkua.

          Lopulta sen hyvän ja kotosan fiiliksen saamiseks tarviiki vaa just sen yhen luottokaverin, jonka kaa puuhastella. Kuha on vaan ulkona ja liikkellä niin yleensä sitä ihmeellisesti tuuppaa törmäämään hyviin tyyppeihin 🙂

  2. Tosi tuttuja tunteita! 

    1. Varmasti tuttua meille ulkosuomalaisille! Tsemppiä meille <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *