Loman päätteeksi suuntasimme intialaisten suosimaan Durbaniin Intian valtameren rantaan, St. Luciasta 250 km etelään. Kävin jo kerran kolmen miljoonan hengen kaupungissa kaveriporukalla, enkä malttanut nyt pysyä poissa. Durban on sloganinsa mukaan the warmest place to be, ja sehän passaa, kun joutuu jo palelemaan Johannesburgin öissä!

Vaikka parissa kuukaudessa huomaa ilmojen viilenneen pääkaupunkiseudulla, ei talven tuloa paljon huomannut Durbanissa. Yövyimme jälleen ihanassa Napier Housessa, ja saimme nauttia mahtavasta kolonialistisesta lukaalista privaateissa tunnelmissa. Vieraita oli yllättävästi ainoastaan yhdet meidän lisäksi, vaikka olisi luullut ihmisten tulleen lämpöön viettämään viime viikolla ollutta pitkää viikonloppua. Mikäs siinä, me nautimme entisestään kauniista ja rauhallisesta ympäristöstä Berean kaupunginosassa, hieman rannasta sisämaahan.

Kolmeksi päiväksi emme suunnitelleet relaamisen lisäksi paljon, yhtä varattua golfpäivää lukuun ottamatta Royal Durban Golf Clubilla. Itsehän en golfista kovin innostu, mutta jotenkin huomasin silti tulleeni juksatuksi mukaan greenille perjantaina. Royal Durban Golf Club on kaupungin vanhin klubi, jossa kuninkaalliset Brittien kuningatar Victoriasta lähtien ovat pelanneet. Erikoisen tästä kentästä tekee sen, että golfkenttä on täysin rakennettu suuren hevosradan sisään, ja paikan päällä pidetään kaupungin upeimmat juhlatilaisuudet. Puitteet on Etelä-Afrikan golfskenessä aivan uskomattoman hulppeat: pelata sai tälläkin viimeisen päälle huolletulla kentällä vierailijana kympin kertamaksulla, ja caddyn saa kantamaan mailojaan ja noukkimaan pallonsa kympin tipillä.

Ja jos nyt suomimentaliteetti iskee ja aattelette, että jonkun palkkaaminen palvelemaan on laiskaa ja typerää, niin stop! Täällä ei hommata palvelijoita siksi, että on laiska, pröystäilevä tai typerä. Täällä hommataan golfissa caddyt ja kotona kodinhoitajat ynnä muut palvelijat siksi, jotta voi tukea paikallisten mustien työllistymistä. Enkä väitä näin vain etuoikeutettuna valkoisena, vaan realistisena, Etelä-Afrikan kulttuuriin pureutuneena ihmisenä. Paikallisesta palvelukulttuurista tulee vielä oma teksti erikseen.

Vaan pakko se on puitteista huolimatta myöntää, ettei se pallon lyöminen näissä hienoissa paikoissa vielä kovasti houkuttele, vaikka olenkin ehkä seonnut ja suorittamassa green cardin Joburgissa. Nautin itse viime perjantaina ihanasta valtakunnallisesta salijäsenyydestäni ja kävin salilla, jotta vanhemmat pääsisivät golfvalituksestani eroon. Palasin kyllä ennen pitkää parhaista golfin puolista nauttimaan, eli aftergolfille gin toniccien ääreen.

Lauantaina päätimme nauttia aurinkopäivästä vuokraamalla pyörät Moses Mabhidan stadionilta, josta tsygäilimme rantaa pitkin pohjoisbiitseiltä etelään, 5 kilometria suuntaansa. Hölmönä typynä en tietty aktiviteettikuvia ehtinyt meistä polkijoista napata, mutta otimpahan snäppejä matkan varrelta. Durbanissa rantabulevardi on upouusi ja tarpeeksi leveä, jotta pääsimme polkemaan ihmisvilinästä huolimatta. Tunnelma oli kuin kurvaillessa Barcelonan Barcelonettan rantaa, turistihotellien leipeillä rantaa pitkin polkien, ohi värikkäiden ravintoloiden ja naureskelevien biitsimammojen.

Merivesi olisi ollut rannalla lämmintä, mutta me päätimme mielummin nauttia biitsistä etänä, tunkematta muiden biitsifriikkien sekaan. Polskijoita ja surffareita vedessä riitti, vaikka hait ovat joskus rantoja vaaninneet. Viime kerrasta on tosin kulunut jo kahdeksan vuotta, kun valkohai olisi ihmisen Durbanin rannoilla napsinut, emmekä päässeet tällä kertaa todistamaan hain hyökkäystä. Jäi sitten kutkuttava livedraama kokematta.

Mielestäni muuten yksi upeimpia seikkoja Etelä-Afrikassa on maan monimuotoisuus. Ihmisiä on jokaisen näköistä ja kulttuuriperinteitä joka lähtöön. Silti tyypit voi ottaaa rennosti ja olla rauhassa yhdessä esimerkiksi näinkin julkisella rantabulevardilla. Vaikka pinnan alla kytee kiistoja ihmisten välillä, ei julkisesti ole ongelmaa hengata porukassa, jossa on mustia, värillisiä ja valkoisia.

Rannalla oli hauska seurata mustien mammojen iltapäiväkerhoa, joka oli kerääntynyt viettämään aikaa yhdessä juoruillakseen ja päivitelläkseen kuulumisiaan. Southern Sun -hotellin edustalla rakennetussa suuressa skeittipuistossa taas lapset ja nuoret viettivät vapaapäiväänsä rullaillen ja temppuillen sulassa sovussa.

Ja koska perinteistä ei sovi luopua, eikä Durbanin pakollisia nähtävyyksiä saa unohtaa, niin menimme vielä viimeisenä iltanamme Oyster Boxiin Durbanin pohjoisrantaan. Hotelli on niin upea, että siellä ovat häämatkaansa viettäneet jopa Monacon prinssi Albert ja prinsessa Charlene, ja surimme, että missasimme pari kuukautta aiemmin paikalla yöpyneiden Penelope Cruzin ja Javier Bardemin tapaamisen. Sata vuotta vanhassa hotellissa ovat viettäneet aikaansa monet kuninkaalliset ja julkkikset.

Ihan jees mesta siis kyseessä.

Itse ajattelin, että pysähtyisimme viiden tähden hotelliin vain käydäksemme drinkeillä hotellin baarissa, mutta mehän jäimme vielä dinnerille! Ja ihan vaan koska paikan nimi jo siihen viittaa, ei Oyster Boxiin voi mennä ilman, että nauttii paikallisia ostereita. Kyseisistä otuksista en ole aiemmin oikein välittänyt, mutta kuulkaas etelä-afrikkalainen osteri on aivan toista luokkaa, kuin Euroopasta saatava lajike – Suomessa tarjottavista ötököistä puhumattakaan! Paikalliset osterit on lihaisia, valtavia vonkaleita kuorissaan. Mielettömiä herkkuja, joita olemme tilanneet lauantain jälkeen jo pariin otteeseen uudestaan. Ihan vaan, koska näin herkkuja ei kotoa saa, ja koska huippuhotellissakin iso tarjotin ostereita maksoi alle kympin.

Pääruuaksi nautimme maman kanssa Linefish Princess – aterian ja faija söi paikallisten intialaisten herkkua, Bunny Chow’ta. Kaikki oli viimeisen päälle nam.

Sunnuntaiaamuna kävimme vielä Botanical gardenissa, ennen kurjalta tuntuvaa paluuta Joburgin vilinään. Puistossa voi kävellä idyllisiä palmukujia pitkin, kauniiden hyötykasvi-istutuksien ja eksoottisten kukkien vierestä. Yhtä hyvin ylläpidettyä, puhdasta ja turvallista luontoa on haastavaa löytää tästä maasta, eikä yllättänyt se määrä ihmisiä, joita oli tullut paikalle piknikille. Perheitä ja sukuja oli kerääntynyt paikalle sunnuntaina vielä entisestään paikallista isäinpäivää juhlistamaan. Jos asuisin Durbanissa, kävisin varmaan puistossa joka viikko.

Viime matkalla Durbanissa en läheskään nähnyt tai kokenut niin paljon, kuin mitä tällä reissulla. Vaikka olemme vanhempieni kanssa aikamoinen tehokolmikko, etenkin kun olemme reissun päällä, emme hirveästi kreisbailanneet kaupungissa. Söimme tuoreita mereneläviä, lämmittelimme auringossa ja nautimme luonnosta ja paikallisen menon seuraamisesta. Mitä muuta ohjelmaa sitä turhaan keksimään?

Ihanaa juhannusta ihanaiset <3

Pus

PS. Viime kerran reissustani Durbanissa voit lukea täältä.