Uhritarina vorojen paratiisista

Hetki sitten se oli vielä siinä, kunnes ei enää ollutkaan. Kuinka tyypillistä.

No niin – kyllähän sitä jo odoteltiin, koska se Aino siellä Etelä-Afrikassa ryövätään.

Nyt voin kertoa, että näin kävi tiistai-iltana uudessa koko Afrikan suurimmassa kauppakeskuksessa Mall of Africassa, jonne tähtäsimme työkaverin kanssa paussille delegaatioviikon hälinästä erään kosmetiikkaputiikin avajaisiin. Ja kuinka hiton typerästi mut sitten siellä ryöstettiinkään. Jotenkin niin tyypillisen typerästi, että ketuttaa, ja aivan saatanasti (sori mama).

Tulimme putiikkiin, ja nautimme skumppaa ja macaroons-leivoksia jaaritellen tuttavaleidien kanssa niitä näitä, kosmetiikka-alan trendeistä, ynnä muista miuku mauku, söpö nöpö -jutuista. Ihana putiikin leidi pyysi minua koekaniinikseen kasvohoitoon, ja mikäpäs siinä, hei ilmasta vielä, why nottis! Ei parempaa hetkeä, kun kaverit syrjemmässä ja minä sivussa neidin hoidoissa, ja laukkuni visusti kiinni jaloissani nurkassa, josta en olettanut kenenkään kykenevän laukkuani nappaamaan. Lisäksi putiikki oli pieni, ja tuttuja kaikkialla ympärillä. Minua hoitava kasvohoitoleidi oli jatkuvasti vieressäni. Kaikki laittoivat laukkunsa samaan ”turvalliseen” nurkkaan.

Vaan ammattivorolle taisin olla helppo nakki. Jonain hetkenä, kun neiti kasvohoitajan ja allekirjoitetun silmät välttivät, nappasi taitava rovo laukkuni, sekä laukun sisällä olleen puhelimeni, kamerani, kaikki bisneskorttini, työavaimeni, kotiavaimeni ja jopa korkokenkäni. Oli jopa työkaverin USB-kortti laukussa sekä pankkini tunnuslukulista. Koko elämäni oli sattumoisin siinä laukussa, koska työkiireistä johtuen jouduin tavaroita mukanani kantelemaan. Ja ei perse kuinka voi raivostuttaa, kuinka TYPERÄ varkaus oli kyseessä, joka olisi pitänyt HELPOSTI välttää. Etenkin koska tiedän missä kaupungissa, vorojen paratiisissa, liikun ja asustan.

Sillä heti sen perinteisen etelä-afrikkalaisen ”älä liiku yksin etkä pimeässä”-keskustelun jälkeen jatketaan siihen seuraavan vorojen välttämisaiheeseen. Siihen oletukseen, että jokainen pitää täällä tavaroistaan erityistä huolta näpistelijöiden varalta. Varkaita kun riittää, etenkin Johannesburgissa. Ei tämä mikään yllätys pitäisi olla.

Oli sitten väsymyksen tai erittäin taitavien varkaiden syytä, nyt ei voi muuta kuin raataa läpi ilman puhelinta ainakin torstaille saakka ja toivoa, että saan uuden puhelimen ohittamalla pinin toisella tallessa olleella luottokortilla, koska sen kortin piniä en muista ja pidin salasanaa varastetun puhelimen ummenissa. Ketuttaa ja pahasti, etten ehdi työkiireistä hoitamaan mitään ennen torstaita. Silloinkin vasta klo 18 jälkeen illalla, jolloin myös pitäisi olla valmiina pakkaamassa viikonlopun Swazimaan festareita varten (josta en ole edes ehtinyt kertomaan!!). Toivottavasti ehdin kaiken tehdä ennen perjantaita, ja ehtisin jopa nukkua jossain välissä.

 

Piru vieköön, vaan onneksi ei sattunut pahemmin. Joburgin kaverini on myös ryöstetty asein, hakattu ja lähes ammuttu, joten taisin selvitä pienin vammoin.

Pus

Kommentit (2)
  1. Ikavaa 🙁 Ainahan se ketuttaa, kun joutuu vorojen uhriksi, mutta viela enemman jos tuntuu, etta se on edes osittain oma vika. Tiedan kylla tunteen! Ei se auta kuin jatkaa eteenpain taas kokemusta rikkaampana ja viisaampana 🙂

    1. Niimpä! Ja etenkin kun on se tunne, et ois pitäny pystyy estää koko varkaus… Mut se on nyt takana, sille ei voi mitään, toivotaan että vakuutus ymmärtää 🙂 Aina parempi hiljaa ryöstettynä kun uhatussa tilanteessa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *