Olen käynyt tässä uupumisen tunnesolmussa läpi paljon negatiivisia tunteita: pelkoa, riittämättömyyttä, surua, ahdistusta, väsymystä ja niin edelleen. Näitä listasinkin jo aiemmassa postauksessa, kun pohdin, miltä uupuminen tuntuu. Olen aika ratkaisukeskeinen ihminen ja en edes sairaslomalla ollessani pysty lepäämään täysin laakereillani, vaikka joskus tietysti myös se olisi paikallaan. Olen onneksi saanut ajatuksia pois nykyisestä työstäni ja pystynyt yleisesti pohtimaan, mitä haluan elämältäni ja mitkä ovat niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja tekevät minut onnelliseksi. Näistä positiivisista asioista saisi jo aivan omankin tekstinsä, palaan näihin mietteisiin siis toiste. Ajatusratani ovat selvästi alkaneet kaartua taas hieman ylöspäin ja se tuntuu huojentavalta. Toisaalta olen lukenut ja kuullut, että usein tullaan myös ryminällä takaisin alas. Siksi yritänkin ottaa pienia askelia ja tehdä asioita, joiden tiedän olevan itselleni hyväksi, miettimättä liikaa.

Nyt kuitenkin tuntuu, että olen valmis pohtimaan omia sisäisiä ominaisuuksiani ja toimintamallejani, joiden on välttämätöntä muuttua, jotta jaksan jatkossa. Oli se sitten tämä nykyinen työni, tai mikä tahansa muu työ, nämä esteet ajattelussani syövät minua sisältä, jos muutosta ei tapahdu.

• Ankaruus. Olen hyvin ankara itseäni kohtaan ja moitin itseäni kaikista tekemistäni virheistä töissä. Minun on haastavaa antaa anteeksi itselleni, jos esimerkiksi unohdan jonkin asian tai päästän suustani väsyneenä jotain, mitä en haluaisi päästää. Näitähän sattuu ihan kaikille, oli ala mikä tahansa. En ole ankara muita ihmisiä kohtaan, miksi siis olisin itseänikään? Ihmiset tekevät virheitä ja se kuuluu elämään ja oppimiseen.
• Riittämättömyys. En osaa antaa arvoa työtehtäville, jotka olen hoitanut hyvin tai saanut niistä jopa kiitosta. Koen, että kaiken voisi tehdä vielä aina vähän paremmin ja samassa muistan myös ne kaikki asiat, jotka on tekemättä kokonaan, apua! Kun saatan yhden asian loppuun, stressaan jo seuraavaa. Haluaisin toteuttaa työtäni kaikkien ohjeiden ja säännösten mukaisesti, suorittaa jokaisen osa-alueen hyvin. Mutta tällä alalla fakta kuitenkin on se, että jonakin vuonna keskitytään ja panostetaan enemmän johonkin osa-alueeseen, jolloin joku toinen osa-alue taas saa rullata omalla painollaan. Se ei tarkoita silti, että jotain tehtäisiin huonosti. Kaikkeen kehitykseen, uudistukseen ja ideoihin vaan ei voi lähteä mukaan yhtä aikaa. Toisaalta joskus, kuten nyt omassa tilanteessani töissä, on päällä poikkeustilanne, jolloin joudutaan olosuhteiden pakosta vetämään tavoitteita alaspäin vähän kaiken kanssa. Palataan takaisin perusjuttuihin, jotta turvataan esimerkiksi asiakkaiden turvallisuus. Tämä on minulle äärimmäisen haastavaa. Tuntuu niin epäreilulta asiakkaita kohtaan, etteivät he saa ansaitsemaansa. Toisaalta, minä yksin en siihen voi vaikuttaa enempää, kuin ehdin. Ja se riittää. En ole päättäjän roolissa, enkä voi moniinkaan asioihin vaikuttaa itse.
• Heikkoudet vs. vahvuudet. Vahvuuksien tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen on trendikästä. Tämä näkyy myös työkentälläni vahvasti. Jostain kumman syystä osaan kuitenkin nimetä paljon enemmän heikkouksiani tässä työssä. Järjellä ajateltuna tiedän olevani taitava ja hyvä monessakin asiassa. Sillä on syynsä, miksi olen saanut rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta sekä kiitosta työstäni monelta eri taholta. Tunnistan ihan täysin huijarisyndrooman itsessäni. Olen aina pelännyt, että milloin ne kaikki oikeesti huomaa, että vaan feikkaan, enkä oikeesti osaa mitään, esitän vain! Paremmalle voinnilleni missä tahansa työssä on aivan välttämätöntä, että opin uskomaan itseeni. Se olen minä, joka on kehunsa ansainnut. Hei jee, olen oikein hyvä työssäni ja silti uuvuin, mutta sekin on ihan ok! 

Näihin tunnelmiin, ihanaa viikonloppua kaikille teille, jotka päädyitte tänne lueskelemaan ajatuksiani! Toivon, että näistä kokemuksistani herää jollekin toisellekin ajateltavaa omassa elämässä. 

– Johanna Isabella