Muuttoaikeita, väliaikaisasumista asuntoautossa ja muita syksyn kuulumisia
Viimeisin postaukseni saikin melkoisesti lukijoita, aihe selvästi taisi olla mietteitä avaava. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoineille! 🙂 Viimeisin kuukausi on mennyt kyllä taas niin hujauksessa ja vähän sumussakin, joten ajatukset ovat olleet muualla kuin täällä blogissa. Tämä syksyn pimeys myös vetää kyllä minut myös niin väsyneeksi, voisin vaikka joka päivä nukkua päikkärit. Minun olisi tarkoitus muuttaa jo kuun vaihteessa asumaan muualle, siskoilleni sekä asuntoautooni. Kaikki ei tarpeellinen irtotavara, kalusteet ja Gekkosen terraario jää siksi aikaa tuonne yhteisesti vuokratulle asunnolle, että saan joko oman asuntoni myytyä tai muutan itsekkin vuokralle. Eihän meillä muutenkaan kaksia kalusteita ollut, joten tehdään virallinen lusikoiden jakaminen myöhemmin. Helmikuun loppuun on vielä pelivaraa sen suhteen..
Ollaan kyllä edelleen eksän kanssa hyvissä väleissä, mutta molempien kannalta olisi hyvä päästä jatkamaan elämäänsä eteenpäin, siksi tällainen ratkaisu nyt.
Muutamien viime viikkojen aikana olen jo ollut paljon liikenteessä ja kaksois-siskollani Kangasalla. Olen käynyt mm. Lahdessa, Valkeakoskella, Keravalla, Porvoossa sekä Tampereella. Onnistuinpa jopa jäämään mutaan jumiin ja piti soittaa hinaaja kiskaisemaan auto irti 🙂 Pääosin olen majoittunut asuntoautossani. Koirani Lacu on ollut myös lähes joka reissulla mukana ja onneksi viihtyy tuolla autossa tosi hyvin. Olisi ihana saada tuon auton penkit verhoiltua ja muutakin tuunausta tehdä, niin se olisi viihtyisämpi, mutta ei ole oma osaaminen ja aika riittänyt. Tosi hyvin olen sinne kyllä jo saanut onneksi tavarat paikalleen ja yllättävän paljon sinne sitä mahtuukin.Eipä silti käy kieltäminen, että ajatuksena välillä hirvittää kuinka me koiran kanssa pärjätään, varsinkin kun minunkin pitäisi alkaa taas tekemään enemmän töitä toimistolta. Kaikenlaisia kauhuskenaarioita on käynyt mielessä, kuten kaasun yllättävä loppuminen paukku pakkasilla (lämmitys toimii kaasulla) tai jos pääsisi syntymään joku kosteusvahinko. Mutta voihan sitä elämässä sattua kaikenlaista, asui sitten missä asui. On kyllä saanut huomata senkin, kuinka avuliaasti jopa puolitutut tarjoavat, että saa tulla yöksi tai suihkussa/saunassa käymään yms. 🙂 Olen kyllä miettinyt liittymistä myös kuntosalille, niin siellä voisi sitten käydä töiden jälkeen treenaamassa ja suihkussa. Tuolla autossa kun ei oikein mahdu oikein mitään tekemään, eikä viitsisi päivittäin tuppantua jonkun nurkkiin pyörimään. Täytyy katsoa, miten lähtee arki soljumaan.
Viikonlopuksi olisi tarkoitus lähteä isosiskon ja hänen poikansa (minun kummipojan) kanssa Saimaalle kylpylään. Olen pyytänyt myös perjantain vapaaksi joten pidennetty viikonloppu on tiedossa. Toivottavasti tällä reissulla pääsee rentoutumaan ja irtautumaan hetkeksi kaikesta 🙂 Mukavaa loppuviikkoa lukijoille!
[…] kevään aikana tapahtunut, mutta aloitetaan nyt vaikka asumiskuvioista. Aikaisemmin postauksessani Muutto aikeita ja muita syksyn kuulumisia kerroin muuttavani kaksoissiskolleni sekä tarvittaessa asuvani asuntoautossani. Näin ei […]
Saako udella, onko Sairionrannan vuokra-asunto miltä firmalta vuokrattu? Olen kiinnostunut muuttamaan alueelle, ja vuokra-asuntoja tulee erittäin harvoin tarjolle…
Saa udella! Realian kautta löydettiin, ihan Vuokraovesta. Meillä vuokranantaja on Ålandsbanken asuntorahasto ja sieltä tuli joskus kirjettä, että asunto on mahdollista ostaa heiltä myös itselle, jos joskus sellainen intressi olisi sattunut syttymään 🙂