Olen muutamia vuosia sitten innostunut oikein kunnolla käymään teattereissa, aikaisemmin olin lähes tulkoon pelkkien leffateattereiden asiakas. En nyt äkkiseltään itseasiassa edes muista, milloin olisin käynyt leffassa! Näytelmä teatterit on jotenkin niin erilailla mukaansa tempaavia kuin elokuvat ja yleensä niistä jää mieleen myös sellainen yleinen tunnelma, sama kuin vaikkapa konserteista. Meille sattui viikon sisälle kaksi kiinnostavaa esitystä Hämeenlinnan teatteriin nimittäin Ilkka Kivi – Spede on kuollut – Stan up sekä lapsille suunnattu Sirkus Melskala. Molemmat esitykset bongasin oikeastaan työpaikan kautta, kun meillä oli mahdollisuus ostaa liput hiukan edullisemmin. Nämä esitykset olivat siis reilu viikko sitten, kun koronan takia ei ollut vielä rajoituksia.

Iikka Kivi esiintyi täällä Hämeenlinnassa 5.3. torstaina. Mehän asutaan ihan parin kilsan päässä teatterista, mutta mukavuuden haluisena mentiin autolla kun sen sai parkkiin ihan teatterin viereen ja vettä tuli taas joka tuutista. Esityksen alkaessa ehdin hiukan jännittää, että alkaakohan kuinka väsyttää istua ja kuunnella yhtä miestä puhumassa lavalla. Töihin olin taas herännyt kuuden aikoihin 😀 Iikalla lähti kuitenkin juttu luistamaan heti siihen malliin, että sitä oli ilo kuunnella ja minuun vitsit upposivat ihan täysin! Ilkka on myös kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, joten minun oli tosi helppo samaistua hänen kasvuympäristöön ja nuoruusvuosiin, olemmehan lähes saman ikäisiäkin. Kertoessaan Iikka myös hauskasti peilasi vuosikymmenten tapahtumia omaan elämäänsä. Juuri kun 2000 -luvulla kaikki asiat näytti olevan niin loistavasti Suomessa, niin Spede kuoli ja kaikki näytti hiljalleen menevän alamäkeen. Välillä uitiin jopa todella syvissä vesissä, kun Iikka kertoi perhettään kohdanneesta vastoinkäymisestä, lapsen syntyessä vakavasti sairaana. Ikäviin asioihin ei kuitenkaan jääty vatuloimaan vaan Ilkka kertoi myös, kuinka he selvinneet ammentamalla huumorista voimia ja miettimällä alämänarvoja uudelleen. Esityksessä käytiin lopuksi läpi Iikan ajatuksia tulevaisuudesta, esimerkiksi huoli ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista. Vaikka aiheet olivat osin vakavia, pohdiskeli Ilkka asioita humoristisesti ketään pilkkaamatta tai arvostelematta. (Tai no, jenkkien presidentin saatoi mainita.) En kyllä yhtään ihmettele, miten hän on voittanut myös Naurun tasapaino -kilpailun 🙂

Tiistaina (10.3.) kävimme kolmestaan katsomassa Sirkus Melskalan. Esiintyjinä oli Pikku kakkosestakin tutut Tuomo Rannankari, Siina Hirvonen ja Jaakko Loukkola. Tapahtumat perustuivat sirkukseen jossa oli vain kolme työntekijää, eli esiintyjien roolit vain vaihtuivat lennosta. Esitys oli heti alusta alkaen yleisöä osallistava, eli mukana sai taputtaa, laulaa, tanssia ja pomppia. Meillähän tyttö oli ihan onnessaan ja kyllä siinä kieltämättä itselläkin lämmin tuli! Paljon oli myös omasta lapsuudesta tuttuja lauluja kuten Elefanttimarssi ja Leijonaa mä metsästän. Välillä kyllä oikeasti ihmetytti, miten näillä esiintyjillä pitää pokka esityksen ajan, varsinkin itse tirehtööri Melskalalla jolla esiintymispuku vaihtui vähän väliä. Oli kyllä mukaansa tempaava esitys ja oikein sopiva meikäläisille 🙂

Meillä kävi sinänsä tuuri, että nämä esitykset oli täällä Hämeenlinnassa juuri ennen kuin tuli rajoituksia koronan myötä. Harmittaa kyllä varsinkin tämmöisten pienempien, ei niin tunnettujen kokoonpanojen puolesta tämä tilanne. Keikkoja ei välttämättä niin vain siirretäkään, kun teattereidenkin ohjelmistot laaditaan niin hyvissä ajoin.  Toivottavasti tilanteet elpyy pikaisella aikataululla. Minun uusi pyörä muuten viimeinkin saapui ja eilen sain siihen hankittua lukon. Pääsee pyöräilemään, tosin huomisesta alkaen minäkin siirryn tekemään töitä kotoa käsin.